Muutama muisto vielä kameralta. Nuoriso pelasi yömyöhään ja mummu kerkesi toivottaa hyvät yöt ensimmäisen, toisen ja vielä kolmannenkin kerran öisellä reissullaan, kun nuoriso vielä vaan pelasi. Mutta sen näyn jätin päälimmäiseksi joulumuistoksi, kun pappa silittää peiton alta pilkistävää mummun päätä.

Minä oon tässä soitellu ihmisille ja todennu, että sillon sytty pihan joulukuuseen valot, kun meijän mummu pääsi kottiin sairaalasta. Ihan oikeastikin myös, mutta aivan mielessä asti. Papan ostama kaunis kukkakimppu pöydällä oli merkkinä mummun kotiutumisesta.

Pappa soittelee jouluntoivotuspuheluita ihmisille, joilta on tullu joulukortti. Kun meillä oli tässä vähän sairautta, niin ei saatu aikaseksi laittaa. Ehkä suotakoon kasivitosilta jo, ettei korttia kuulu. Sitä paitsi, moniko ottaisi luuria käteen, kiittäisi kortista, vaihtaisi kuulumisia ja toivottaisi siunattua joulua. Ja päivämäärä ja ruksi soittolistan perään, kun puhelu on puhuttu. Ettei vaan unehtuisi joku, kun niin moni on muistanu meitä.

Kummasti sitä vaan mielellään silittää lukuisia vintiltä haettuja joululiinoja pöydille ja piironkien päälle. Yksi sinne, toinen tänne. Ja jokaiselle on takuulla oma paikkansa. Paitsi ettei tämä nuoren sukupolven edustaja kaikkea tiedä eikä mummu enää ihan kaikkea muista. Mutta suurin piirtein. Saisko tämän Väyrysen Paavon kampanjakortin jo heittää pois täältä cd-soittimen takaa? kysyin ja sain vastaukseksi varman eeei, anna sen vaan olla siellä! Annetaan, annetaan. Paavo ja Paavon henki.

Ja se sama muovinen seimisoittorasia soittaa Jouluyö, juhlayö...

Elina on pehmeän pakettinsa ansainnut. Itse ostettu. Takuulla mieluisa.

Niin sitä vaan nuor' opettajatarkin selvisi ensimmäisestä syksystä oman luokan kanssa. Huomenna hyvin moneen kertaan pyöritellyt todistukset ja joulukortit oppilaille. Toivottavasti jouluista mieltä ja tyytyväisiä lapsia. Nyt meinaa jo melkosesti tuntua siltä, että sitä on jotain tehny lomansa eteen. Pyykkikone pyörii ja haluaisin jo mennä nukkumaan. Huomenna joulua kohti mummulaan. Siinä välissä yön yli pysähdys Nivalassa. 

Huhheijaa, taputtakaa itseänne olalle, ihmiset! Niin teen minäkin.

Niin että vain viikko ja sitä jo oltais joulussa. Viime viikon hulina, arvioinnit, joulujuhla ja opiskelijoiden viimeiset tunnit ja ohjaukset muodosti ihan kohtalaisen täyteläisen koktailin. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun kaoottisen aikataulumylläkän ja kiireen jälkeen tartun vapaamman elon koittaessa ensimmäisenä luutuun ja imuriin. Arjenhallintaviikonloppuna siivottiin kesästä asti roikkuneet paperiläjät ja jemmaan menossa olevien tärkeiden laskujen pinot. Sauna sai joulupesun ja pyykkikone on laulanu kuin lapsiperheessä konsanaan. Siinä samalla mielikin pääsi putkesta pois - ja kyhäsi stressinlaukeamisflunssan. 

Luukut aukeaa jo luokan joulukalenteristakin niin tiuhaa tahtia, että ihan laulattaa. Arvoitus per päivä ja yksi paperikaramelli aloittaa päivät. 

Joulujuhlan paras palaute oli eräältä kakkosluokkalaiselta sanasepolta. Eräs äiti kiitteli mukavasta juhlasta, jolloinka tämä juhlan järjestelyssä mukana ollut poika käveli meidän välistä, pysähty ja tuumasi reippaasti: "No mutta kyllä sinä vedit niitä harjoituksiakin melko hienosti!" Kyllä jäi mieleen tämä spontaani palaute!

Jo loistaa kolme kynttilää ja valo laajenee... 

Pitkältä viikonlopulta tarttui mukaan joulutunnelmaa ja lämpöä yllin kyllin. Alkuviikkoon sitä miniloman tunnetta ei enää riittänyt, sillä tohina alkaa ylittämään jo muistikapasiteetinkin. Hukkaan työavaimet (ihana siivooja löytää ne), unohdan kopiokoneen tunnuksen (muistan vasta kotona) ja puhun opiskelijoille mistä päivistä sattuu (onneksi toisilla on vielä viikonpäivät hallussa). Sitten sitä kehittelee jotain piristystä itselle. Jotain, joka virkistyttää ja ilostuttaa. Esimerkiksi sellaista, että kuuntelen, kun amarylis rapsahtelee puhjetessaan kukkaan. Oletko muuten kuullut sitä? 

Huomenna joulujuhla ja nyt aloitan arviointien näpyttelyn. Mutta sitä ei tehdä ennen pientä herkkuhetkeä sipsijämien kanssa: sourcream, chili, jalapeno & cheese. Kerrankin on makua! Heihoi turkulainen, siinäpä sinnekin maistiaisia! Jalapenojen ystävät ry:n sihteeri lähettää terveisensä kauas rannikolle.

Nyt sen keksin. Mietittiin opehuoneessa, mitä sitä tekisi, jos ei tätä työtä. Toisilla oli selvää: puutarhuri, huonekalujen restauroija, monenlaisia käsillä tekemisen ammatteja. Itse en keksinyt oikeastaan mitään muuta - tylsää. Mutta en voisi kyllä kuvitellakaan edes miettiväni muuta vaihtoehtoa, kun olen vasta kovaa vauhtia sukeltamassa tähän ammattiliigaan.

Vaan tulipa se sittenkin! Voisin tutkia ikkunoita ja niissä näkyviä sääilmiöiden tuomia muutoksia. Sadepisaroita vanhoissa ikkunoissa, rankkasadetta uusissa. Pikkupakkasen tuomaa huurua parvekelaseissa, kiristyvän pakkasen luomia saniaiskuvioita kotikoti-parvekkeenovessa. Ja pitkään jatkuneen pakkasen muovaamia persiljatupsuja lasissa, pikkujoulujen ikkunakoristeita vanhan mökin ikkunoissa. Onhan näitä! Sitä ei tiijä, millasiin tuloihin tällasellaki erikoisalalla pääsisi.

Tarkoituksenani oli hehkuttaa hieman mukavaa viime viikonloppua, mutta sitten ystävällinen kiertolainen saapui laimentamaan pikkujoulujen (ylin kuuraikkuna) jälkitunnelmaa. Taitaa osanottajista jo ainakin 10/16 jo kiertänyt. Piiri pieni pyörii...en tee kyllä suolasia lättyjä vähään aikaan.

Olin eilen illalla kotikotona jo niin sippi, että seiniä päin kävelin. Aamulla heräsin aikasin rytmissä pysyen, käviin syömässä nälkääni ja painuin takasin nukkumaan. Tuntu ihan joululta! Kohta joululeipomisia ihanaisen pikkusiskon kanssa. 

Ensimmäistä kertaa toppahousut jalassa. Hyytävä viima Siperiasta puhaltaa talvitakinkin läpi ja -12 tuntuu pahalta ekoiksi pakkasiksi vesituhnun jälkeen. Kuvan näppäsin kännykällä eilisten liikkatuntien jälkeen. Nuo vanhat kuuset ja niiden takana oleva vaara, korkeat ikkunat ja leveät ikkunalaudat. Välillä kouraisee ajatus niiden tulevasta kohtalosta. Mutta laskeva pakkasaurinko teki niille niiden arvonsa mukaista kunniaa.

Ensin ajattelin, että kirjoitan aamuisesta kommentista, jonka oppilas kirkkain silmin esitti kässäntunnille järjestäydyttäessä: ope, äiti kysy, että sää voisitko sää korjata tän. Rikkinäinen pipo - sellanen hoo et ämmän muutaman euron ja siinä rispaantunut reikä. Hämmästynyt ja sanoja etsivä ilme taisi kertoa tytölle paljon, mutta varminsin vielä, että kyllä opella taitaa olla nyt sen verran muutaki tekemistä, etten kerkeä teidän auttamisen lomassa moista pyyntöä toteuttaa. Ehotin, että voin kyllä neuvoa tyttöä korjaamisessa. Kuulemma kotona ei ole välineitä parsimiseen. Pipo jäi naulakkoon. Meinasi naurattaa melkosesti ja jälkeen päin opehuoneessa niin tekikin, mutta samalla kirpasi jokin muu. Maalaisjärjen, yrittämisen ja ehkä opettajan roolin ymärtämisen puute. Koska tuskin rahasta oli puute. 

Mutta niin, ajattelin kuitenkin kirjoittaa, kuinka ajatukset on iltaisin paljon yksinkertaisimmissa asioissa. Tänään taas havahduin sisäpyörän selässä, että mietin iltapalaa, huomista ruokapuolta ja tulevaa viikonloppua. Elämän suuria kysymyksiä. Huomenna jo näemmä mukavaksi perinteeksi muodostuneelle palkkapäivän kahveille muutaman työkaverin kanssa. Sitten tiedossa mahtavan gradukaverin nostalgiavierailu ja vähän pikkujouluisteluja. 

Nyt sitä suunniteltu iltapalaa. Vastakeitetyn lämmintä mansikka-raparperisoppaa kera Bachin jouluoratorion. 

Välillä tultuu melkeen luvattomalta tuntea näin paljon intoa, iloa ja tyytyväisyyttä. Pimeyttä koko marrasjoulukuun taite täynnä ja kiirettä enemmän kuin jaksaisi aatella. Silti - moni asia loksahtaa paikoilleen positiivisen kaiun kera. Ihana valmistella joulua töissä, vaikka arvioinnit ja joulujuhlan tuoma ajan rajallisuus on sitä todellisuutta. Tänään askarreltiin koko aamupäivä: joulukalenteri luokkaan yhdistettynä geometriaan, toinen erilainen mokoma käytävään tuomaan joulukuun tuntua ja vielä komeita kolmiulotteisia kuusia koristamaan juhlasalin seinää. Ensi viikolla tonttujen vuoro. Seinän joululaulujen toivelistalta musiikkia taustalle ja kartongille kyytiä. Samalla ihanaa puheensorinaa, joulutunnelmaa ja auttavaista mieltä. Onko joulunalus aina näin ihanaa?

Kotona kynttilävarasto hupenee ja joulutähti palaa illat pitkät. Jumppatouhut tuo virtaa ja ihanaa rytmiä arki-iltoihin. Tänään on vieläpä ensimmäiset pikkujoulut.

Joulun odotus alkaa myös jokavuotisesta joulukalenterin tulemisesta. Sitä kerkeää aina jo odottaa. Kiitos äiti!

Taidan jatkaa hyvän mielen myhinää.

Eteisessä haisee kumma. Ihan niinku olis joka päivä valkosipulipäivä. Mutta vain eteisessä. Muistin yhtäkkiä eilen illalla oksankarahkat, jotka lepäilivät parvekkeella. Toinen pääsi siihen yksinäiseen koukkuun ruokapöydän vieressä ja sai tähdet tasapainokseen. Toinen pääsi eteisen peilin päälle saaden kanelitankoja ja kuivatettuja omenasiivuja kaverikseen. Toiveissa joulun tuoksu.

Hämärähommia. Viikonlopun ihanuus ja iltamyöhällä keksityt ideat. Koti on mielentila.

Punasta pimeyteen, ohoi! Aivan omin luvin tökkäsin punaiseen joulukynttelikköön kynttilät ja samalla lupasin itselleni, etten enää koskaan osta Rainbow-kruunukynttilöitä. Sietäis nakata jorpakkoon moiset murenevat ja vain päällä valkoinen kunnon steariini -hömpötykset. Siihen se pääsi pöydälle aamuvaloksi, aloittamisen iloksi. Joulutähdet ja muut tähdet ja valot parvekkeella muistuttaa myös kohta tasan kuukauden päässä olevasta ajasta. 

Eilen pitkästä aikaa, ja oikeestaan ekaa kertaa tälle lukuvuotta, lähdin tyytyväisenä sisäkengät jalassa töistä. Heijastinliivin sentäs muistin viimetipassa nykiä takin päältä, mutta minkäs teet. Sama keli melkeen kuin viime kesänä niin eipä tuota eroa huomaa. Lunta kiitos!

Tänään päivän saavutus oli onnistumisen hetket monta viikkoa jo hirvittäneessä vasenkätisen tuittutytön opettamisessa neulomaan. Bingo! Osu ja uppos, kertalaakista. Voisin melkeen lisätä CV:hen. Toisille taas kahden puikon ja lankasyttyrän taisto on motorinen mahdottomuus. Kadonneiden silmukoiden ja työkyvyn metsästystä: ope mää oon aivan työkyvytön! Tarpeellinen sana tuntea noin niinku nelosluokkalaiselle.

Nyt karkkipurkin pohjalta vähän Wiener nougatia ja lakritsaa. Kokeiden korjaamisia ja kolmen tenorin joululauluja. Kohta joogaan. 

Piristäkää itseänne, toverit!

Jokavuotisella joulutähdenlampun metsästyksellä löytyi kaikkea muuta kuin sitä tavoiteltavaa. Löytyi valokuvauskurssin tuotoksia, viisi vuotta vanhoja mustalaisen päiväkirja -lippulappuja, ystäville tehty hääohjelma, pariton punainen lapanen, ikivanhoja digikuvia cd-levyittäin, äidin Kanadaan minulle lähettämiä kortteja ja oman lukioaikaisen opon tekemä luonne- ja ammatinvalinta-analyysi. Aika mukavaa luettavaa näin tiettyyn ammattiin päätyneenä. --sinusta löytyy siis myös rohkeutta, iutsevarmuutta ja kunnianhimoisuutta. Olet tarmokas, innostuva sekä optimistinen. Pyrit vaikuttamaan ja johtamaan. -- Kartat teknillis-tieteellisiä ongelmia ja tehtäviä.  -- Selkeimmäksi piirteeksi sinussa nousi sosiaalisuus. 

Sosiaalihiiri on nauttinut viikonlopun tuomasta sosiaaliannoksesta. Perjantaina yksiö toimi rantasaunan korvikkeena vallan mutkattomasti. Eilen mukavaa yhdessäoloa ja lautapeliä. 

Viikonloppuun mahtui myös jouluruoista puhumista, kaatuneelle vanhukselle ambulanssin tilaamista, spinning-kengistä nauttimista ja myöhään nukkumista. Ulkona on nyt jo niin pimeää ja harmaata, etten kehtaa sinne nokkaani näyttää. Eilinen tehopäivä tasapainottuu sunnuntaina levollisella villasukka-hesari-kätköfiilistely ja nörttäyspäivällä. 

Kuva on toivekuva viime helmikuulta. 

Viikonloppuna viisastuu. Ei tarvittu Tabermania tai muuta osoittamaan, mitä rakkaus on. Se on porkkanoita kellarinrapusta. Se on omenoita vanhan saunan talvisäilöstä. Se on itsetehtyä sienisalaattia purkillinen mukaan. Ja ennen kaikkea niitä halauksia ja pusuja. 

Ihmeellisen ihana paikka.  

Selkä lämmintä uuninkylkeä vasten ja puhelin polvella. Melkein jopa pikkusen pahalta tuntuu tuoda näin nykyaikaa tähän tupaan. Melkein vaan. Mummut kilkattaa puikoin ja jutuin kiikkustuolissa. Sauna lämpiää ja vanhat Kotiliedet odottaa lukijaa. Huomisen isänpäivän sankari pyysi, että mitäs jos hakisit ihan residenttikahvia huomiseksi. Ja sellasen jäätelökakun varalta. On sille ja meille muutaki herkkua, mutta piti käyä kipasemassa Pesolalta vielä herkkuja hellyyttävälle. 

Rutiinit tekee eetvarttia. Oli ihanaa olla eilenkin ennen kymmentä nukkumassa. Aamulla taas vaihdettiin unikuulumiset mummun kanssa kahvipöydässä ja stooria mummulla riitti: Me oltiin papan kanssa molemmat sellasena kipsimallina. Minulta ne kipsas tämän oikean ronkan ja papalta vasemman jalan polvesta alaspäin. Tekivät niinku näyttelyn niistä kipsimalleista. Minä kyllä sanoin, etten pääse tämän kipsin kuivattua pois tästä ilman, että se hajoaapi. Ja niihän siihen tuli iso reikä, kun yritin kiemurrella siitä pois nätisti. No siitä lähettiin papan kanssa vattupusikkoon ja vatut oliki heti sellasia isoja peukalonpään kokosia. Pappa sano, että ne oliki niitä, mitä ne nyt olikaan, niitä poisenmarjoja. 

Nenäpäivä tänä vuonna meni mukavasti kaksi vuotta sitten ostetulla nenällä. Vähän liian kovaa muovia ja hankalat kumirenksut. Uudistettu olisi pehmeä ja mukavampi. Tässä ilmastointi toimi heikosti ja nenä olisi helposti muuttunut räkäkupiksi, näin suoraan sanottuna. Eilen illalla kymmenen jälkeen unta odotellessa muistin yhtäkkiä koko päivän, kaivoin kätköistä punanenän ja muutin aamun uskonnontunnin aihetta auttamiseen ja kehitysmaiden lasten tilanteeseen. Illalla nenä päässä oleminen tuntui huippuratkaisulta, mutta jännä, kun aamulla kuuden jälkeen ei riemu ollutkaan niin herkässä. Mutta ideaa ei pureta! Nenä päähän ja menoksi. 

Huomiota sitä ainakin sai: kahdella välkkävalvonnalla kerkesi moni tulla kyselemään turvonneesta punanenästä. Ai kellä? Höpö höpö, narraat! Onhan sinullakin nenä? Pikkusten kanssa oli varsin mukavaa hassutella. Opiskelijat luokan perällä, kollegat ja omat oppilaat. Päivä on monelle jo jonkin verran tuttu, mutta sen taustaidea hyväntekeväisyyskampanjana oli monelle uusi. Tänään nenä sai, mitä halusi! Näkyvyyttä auttamiselle ja positiivista vetoa hyvän asian puolesta. Sitä paitsi - tuli niin mahtavia ajatuksia lapsilta! Näitä päiviä lisää.

Ja uskotteko, millaisen lopun sai perjantainen nenäpäivä? Mummulan tupaan astuessa tuoksui omenapaistos ja kaksi yhtä ihanaa halausta siirsi ajatukset viikonlopun taajuudelle. 

P.s. Täytyy tunnustaa, että yhdestä asiasta jänistin. Herkuteltiin luokassa ajatuksella, että menen nenä päässä lääkäriin, joka oli iltapäivällä. Lupasin harkita asiaa, mutta ajatella, jänistin! Tai sitten alitajunta suojeli sitä toista tajuntaa huumorintajuttomalta valkotakilta.

Ihan vaan sitä tulin tänne kertomaan, että hyvä arki on parempaa kuin keskinkertainen juhla. Hyvä arki on tällä hetkellä tätä: 

- Uuden jakson ainekset osoittautui upeaksi - mikä ilo, mikä into, mikä yhdessä tekemisen meininki!

- Joskus on kiva tuoda työt omasta luokasta alas elämän keskelle. Tai istua pääosin yksin sohvalla töitä tehden muiden piipahtaessa siellä omilla asioillaan. Tänään ompelin neulepöllön palasia yhteen.

- Piano, joka on raahattu opettajanhuoneeseen, sai tänään lämmitellä tätä fiilistelijää ensimmäisiin joulusoitteluihin. Ah, kaikki ne tutut joululaulut, mitä vuodesta toiseen on ihana lauleskella.

- Kaksiääninen lauluhetki työkaverin kanssa. Sitä toivottavasti lisää joskus!

- Ilta salilla. Ensin jumpata aivan mehut irti, sitten saunoa pitkän kaavan mukaan ja lopuksi vielä glögiä ja pipareita naistenlehtien kera. 

Toivottavasti kademieli ei iske kellekään. Nimittäin pitkästä aikaa tuntuu taas siltä, että oma elämä on juuri nyt sitä parasta. 

P.s. Katoin tuossa Obaman kiitospuheen. Huh, tuota rapakon toispuoleista poliittista retoriikkaa. Aika tunteisiin vetoavaa, aika karismaattista. Niin omanlaistansa, mutta mielenkiintoista seurattavaa!

Jonakin päivänä olen puu,
ja tuuli laulaa oksissani
ja aurinko tanssii lehdilläni,
ja olen vahva ja kaunis
  kaikkina vuodenaikoina.

K.Gibram

Yhden yön valmistujaismökkikeikka korvessa kahdeksan muun kanssa oli voimakas. Upeita naisia!

Viime viikon lumet suli pois, mutta tänään avatessani verhot meinasin aivan hämmästyä lumen määrästä! Toki armas räntäkeli näyttää nyt jo toista puoltansa. Sunnuntain rauhallisuus jatkuu säätä uhmaten. Nyt pihalle.

Sallinette hieman tunnelmointia. Eilisillan itkupotkuväsymys vaihtui tämän päivän iloon ja hyväntuulisuuteen. Tänään jo naureskelin itelleni ja ystävälle puhelimessaki tuumasin, että jo ailahtelloo, jo ailahtelloo! Ihana nauraa itelle. Ja onhan tässä päivässä ollukin ihanuutta aivan yllin kyllin! Mukavia oppimisen hetkiä ja ihania hymyjä. Hyviä ja aitoja kysymyksiä. Yllin tunnilla käsittelimme suomea ja sen eri maisema-alueita. Mustavalkoisessa monisteessa oli vain rajat, joet ja järvet ja isoimpia kaupunkeja merkittiin pylpyröillä. Käsiteltiin ja rajattiin eri maisema-aleita, etittiin kaupungeille nimiä, ja vasta pitkän ajan päästä lamppu syttyi eräällä (ja varmaan monella muullakin): siis mitä nuo on nuo ihme viivat, joita on ihan hulluna ja miten sattuu? Oppia ikä kaikki! Ite selventämään vaikka vähän aikasemmin.

Iltapäivän palkkapäivän salaattihetki työkavereiden kanssa, ihanan pitkä jumppa-sauna -sessio ja kämpillä tunnelmointia ekaa kertaa tälle syksyä. Kaksi kynttilää parvekkeella ja sisällä joka nurkassa. Makuaistia hivelee jogurttiseos: turkkilaista ja ihan tavallista maustamatonta jogurttia, murennettuja, kuivatettuja omenasiivuja (tuliaisia mummulasta, kun en ite selvinny sinne), mysliä ja muutama silmukka hunajaa. Tum! Tajunta meni.

Nyt loikoilemaan <3

Toinen päivä loman jälkeen ja voisin jo melkeen uudelle lomalle karauttaa. Tänään väsymystilaani piristi ihanainen pullakutsu ja ajatus kirkasvalolampun hankkimisesta joskus hamassa tulevaisuudessa. Väsymystilaani oli takuulla myös osallisena tuo uusi kumppani, jota pitää muka ihan koko ajan hipasta, silittää tai koputtaa. Melko puoleensavetävä! Vaan olisipa eräät kaksi miespuolista lähisukulaisnörttiäni nähneet, kuinka latailin angry birdsit ja muut ilmaishömpät illankähmässä. Onneksi asun yksin. Sitä soittoäänien kuuntelua en olisi itsekään ulkopuolisena kestänyt. 

Pitää muistaa hymyillä huomisaamuna tuplasti leveämmin peilin edessä. Tänään se taisi jäädä välistä.

P.s. Prismassa oli jo yks täys laari pakastekinkkuja. Siis pliis....

Alkuviikon kuvat ennen lumen tuloa. Lumi antoi muutaman päivän lisäajan Oulussa. Tärkeitä päiviä. Kohta pitäis siirtyä sekä fyysisesti että henkisesti itärajaa kohti. Vähän vastustaa, jos ihan rehellisiä ollaan. Ehkä tässä kuudennen vuoden ees taas kulkemisessa on siirrytty osioon nimeltä Kaipuuta kotiseudulle osa yksi. 

Silti mikään maakuntalaulu ei aiheuta yhtä voimakasta nostetta kuin Nälkämaan laulu. Virallisesti poliittisesti sitoutumaton, mutta pointsit hyvästä kampanjasta ja videosta menee tänne. Uurnille mars!

 

Kuura. Kaunis sana ja kaunista jälkeä. Idästä pohjoseen, pohjosesta pohjanmaalle. Kohta sisämaahan, josta taas idemmäs. Ei oikein asettumisesta ja rauhallisesta lomailusta voi puhua. No, ainakin irtiotto töistä! Kulkurilla on vielä kesärenkaat toistaiseksi alla. Huomenna asia korjaantuu! Soitin Reiskän Tebiskalle, että nii oliko se pappa mahollisesti varannu mulle renkaidenvaihtoaikaa.  

Juu, eiköhän ne huomenna vaiheta. Tuu puoliltapäivin. Postiauto tullee siinä yhentoista pinttaan ja me sitte siinä syyään nii tuu sitte puolenpäivän maissa. 

Tebiskan miehet - teillä on arvojärjestys ja aikataulupolitiikka kohillaan!

Päivän päättyessä. Pyyhälsin rappusia alas ja seisahduin kuuntelemaan lasitetulle tasanteelle voimakasta sateen rummutusta. Sattumalta kamera mukana. Sattumalta tuoli, johon istahtaa. Sattumalta lastaan hakeva, näkemälleen hymyilevä isä.

Mutta onko sattumaa olemassa? 

Hyvä lehti ja köllöttely auttaa. Tänään taas kannettiin yhtä muuttokuormaa pois. Tuulta purjeisiin ihana ystävä! 

MATKA

Uskallatko seurata 

    pyrstötähteä

myrskytuuliin yksin lähteä?

Uskallatko astua aarrelaivaan

    jota eivät muut näe?

Kuuletko jo tuulessa paukkuvat 

    purjeet?

(H.Pukki)

Pitkää päivää, mutta täyttä (työ)elämää. Jos työmatka kulkee kauniin kultakujan halki, voiko olla hymyilemättä? Tiiviit viisi viikkoa opetusharjoittelun ohjausta takana. Mielenkiintoista, rikasta, haastavaa! Vaan nyt on viikonloppu. Kyllä tuntuu ansaitulta! 

Yllättävän muutaman päivän Yrjön vierailun jälkeen olo on aika nuutunut. Onneksi sitä saakin sitten vaan pötkötellä, lukea lehtiä ja kuunnella radiota. Ja valita vuoronperään filttiä ylle. Nyt suunta on jo hyvä!  

Iltaisin

lähden töistä 
kerkeän suunniteltuun jumppaan
useimmiten
tänään tahaltani en
vaan istuin mukavan tovin
vaihdettiin ajatuksia
aivan erilaisista ympyröistä

iltaisin

kuuntelen radiota, musiikkia
luen kirjaa
laitan ruokaa
kirjottelen kertyneitä reseptejä ylös
syön
saunon
roikun koneella
keitän soppaa
tiskaan
puhun puhelimessa
elän arkea

ja ajattelen, että miksi kummassa ihmiset käyvät yöllä kaupassa. Yhdeksältä on jo hyvä aika olla nukkumassa. 

Hyvää yötä!

Torstai on toivoa täynnä. Tunnepuolella eläminen on välillä ihanaa, sillä on ihana tuntea, että menee hyvin. Ja koska työ näyttelee tän hetkisen arjen suurinta ja aikaa vievintä roolia, on ilo kokea tunnetta, jota melkein ammattiylpeydeksi voisi kutsua. Ope monta lasta sulla on? Neljätoista mulla on yhteensä. No eeei oo...No kylläpä on - neljätoista oppilasta. Suuria iloja pienistä hetkistä, kun päivänavaus onnistuu hienosti, luottamus vahvistuu, työ tuottaa tulosta, uintireissu menee loistavasti. Superlatiivit on mahtavia. Kehuminen aiheesta ihanaa. Se, että tää on mun juttu. 

Ja kun vielä sellanen työyhteisö, jollaista en olisi osannut edes toivoa. Mutta mitäs sanotte tällaisesta viestistä ulko-ovessa. Ja iso lyhty ovenpielessä. Ja uusi syyskranssi. Halkean! Oon aina ollut suuri mummotalojen ystävä. Huomenna vieläpä Ouluun. Suuri tyytyväisyys olkoon tämän hetkinen tila. 

Taas niitä iltapäiviä, jolloin ärsyttää asua yksin. Töistä lähtiessä seuraava repliikki on tätä sarjaa: rvp ja spinninki. Kiitos!  Joskus jopa kaupantädille myös yksi kiitos. Vaikka eilen taas ajattelin, että onpa mukava asua yksin. Saa molottaa puhelimeen niin paljon ja niin pitkään kuin haluaa. Joskus se ei kuitenkaan vaan nappaa. Karkkipussikaan ei tuhoudu yksin (viides päivä jo menossa) ja keittoakin vielä olisi (kuudes annos meni äsken). Ja siitä olen vakuuttunut, että lakanoiden vaihtaminen on suunniteltu yhdessä tehtäväksi. 

Vaan ilostuttipas, kun muistin alakukulon sykkyrässä, että ystävä vinkkasi kesällä ihanista floristi-blogeista. Hetken selailun jälkeen kauniit kuvat olivat tehneet tehtävänsä. Yllättäviä nämä mielen juolahdukset ja ailahdukset.

Sitä paitsi 

parvekelasien takana töröttävät koivut ovat muuttuneet lupaa kysymättä keltaisiksi.