lauantai 27. joulukuuta 2014



Jos osaisin, kertoisin. Joulun herkuista, löhöilyistä, lauluista, lukemisista ja seurasta. Ajasta ajatella, olla, istua ja tuumata. Taidoista sanoa ei kiitos ja että voisin sittenkin yrittää. Aina vaan jatkuvasta vapaasta, huomisen liikahtamisesta kultamurua kohti ja isoveljen ostamista makkaraperunoista syntymäpäivän kunniaksi. 

Loma on otollista aikaa elpyä.

maanantai 22. joulukuuta 2014



Maailman kaunein joulukuusi. Ja vielä minun luonani! Ylleen sai koristeet, alleen paketit. Jatketaan joskus toiste. Olen aloittanut jouluni rauhan.

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Kolmas adventti. Kuusi päivää lomaan. Ailahtelevainen joulumieli.

torstai 11. joulukuuta 2014



Minun jouluni meinasi unohtua. Se yritti tulla jo kaksi viikkoa sitten, kun hipsin yönkähmässä piparintuoksuiseen majapaikkaan. Se yritti tulla ensimmäisen adventin adventtitontun tuomien leimasimien mukana tai viikko sitten toisen adventin upean brunssin siivittämänä. 

Tänään kuitenkin, vasta, pala joulua. Pyöräytän vihoviimeisen numeron koepaperin yläkulmaan, nostan viikon verran odottaneen joulukoristelaatikon lattialta ja puran paikoilleen jämähtäneet kesäkoristeet pois. Vihdoin.

torstai 27. marraskuuta 2014

Töistä suoraan? hän kysyy odottamatta vastausta. Kietoo liukkaan viitan ympärilleni ja katsoo edessä olevan peilin kautta minua. Otan silmälasit pois päästä ja paljastan tummat silmänaluseni ja kirkkaiden lamppujen valossa tavallistakin kalpeammalta näyttävät kasvot. Tules tänne, ota pienet torkut, tutuksi tullut kampaajani sanoo ja johdattaa pesualtaalle. Kallistaa tuolin, käynnistää hieronnan ja pesee päivän pölyt päästäni pois. Hieroo hoitavan hellästi ja antaa minun vaipua tajunnan rajamaille. 

Kaksikymmentäviisi minuuttia parkkiaikaa jäljellä. Kirmaan jouluvalojen täyttämän kauppakadun alla ajatuksissani käyttää aika hyödyksi joululahjaostoksilla, kunnes pysähdyn. Kaksikymmentäviisi minuuttia. Muistan alitajuisesti rekisteröimäni mainoksen omenahyveestä ja kahvista. Käännyn määrätietoisesti sitä kohti ja käytän koko kaksikymmentäviisi minuuttia hyödyksi, hyödykseni. 

Siinä ajassa kerkeää syödä koko rahan edestä sekä omena- että raparperihyvettä, juoda kaksi kuppia kahvia ja seurata alkavan joulunalusajan alkuillassa hyöriviä ihmisiä. Siinä ajassa kerkeää taas muistaa, etten todellakaan aio luovuttaa, mutta tiedän saaneeni joistain asioista tarpeekseni. 

tiistai 25. marraskuuta 2014


Anteeksi, aloitin tänään. Niin rakkaat, niin raskaat. Ope kato ku mää lennän! tyttö pyytää yläilmoista, kun liikuntasalin renkaat heijaavat häntä aina uudestaan ja uudestaan lentoon.

Illalla kuntosalin saunassa nainen ojentaa poislähtiessään löylyvesisangon ja katsoo hymyillen silmiin. Tässä, ole hyvä.  

Anteeksi ja kiitos. Yritän taas muistaa kirkkaammin.

perjantai 21. marraskuuta 2014

On viikkoja, jolloin tussiterapia on enemmän kuin tarpeen. Ja kirjekuoreen kirjoitettu osoite. Auto tankattu, Rengaspaineet tarkistettu. Valot ja peilit putsattu. Laukku pakattu. 

Sitä osoitetta kohti.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Jotenkin omenat eivät olekaan niitä, mitä herkimmin opettajalle kannetaan. Omenoiden sijaan lapsi valitsee lattialta itselleen ja antaa minulle kortteja, jotka kuvaavat vihaa, surua - kaikkea näiden väliltä. On rästihommiin jääviä takki päällä istuvia poijankloppeja. Ääntä enemmän kuin laki sallii. Pienenkään muutoksen tuomaa myllerrystä. Ja  hullunmyllyn jälkeinen jäätävä hiljaisuus. 

Mitenköhän sitä aina muistaisi, että uusi päivä voi olla edeltäjäänsä parempi. Että uusi päivä voi tuoda tullessaan tunnelman, jollaista ei olla nähty pitkiin aikoihin. Ja niin ruokapöydässä istuvat taistelukumppanini ilman mitään kiirettä. Pulputtavat jokainen vuorollaan omia joulumuistojaan. Kertovat vuosien varrella kertyneistä joulupukkimuistoistaan. Uunissa valmistettavasta kalasta ja piparkakkuherkuista. 

Ja minä yritän. Ymmärtää, pysyä perässä, rakastaa, rajoittaa, kasvattaa, opettaa.

Vastapäätä istuvan taistelukumppanini lautanen on ollut tyhjä jo hyvän tovin. 
Yhtä aikaa, nousemme, hymyilemme, lähdemme.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Iltamyöhällä kaarramme tuttuun pihaan. Ovi lukossa, ikkunaverhot alhaalla. Oven avaa saunan lämmöstä vielä höyryävä pappa. Paljas selkä, pyjamahousut ja korvasta korvaan leviävä hymy. Tuvan seinäkello ja pöydälle unohtunut sillipurkki. Täydet roska-astiat ja jääkaapin jo kauan sitten syömäkelvottomiksi ruoat. Vilkaisen keittiön tilaa ja tiedustelen, onkohan pappa syönyt koko tänään tai koko viikolla? No kun on ollut nuita marja-aronioita. Kaksi ämpäriä on nyt aitan pakastimessa, kaksi siinä jääkaapissa ja vielä kaksi ämpäriä jääkaapin päällä. Hirmu hyviä marjoja. Ottaisitteko? Niin, onhan sitä syöty. Löysin kasviskeittoa tuvan pakkasesta ja söin sen siinä puolenpäivän aikaan. Tuvan kello lyö iltakymmenen, kun lyön ranskalaiset ja makkarat uuniin. 

Puolessatoista viikossa tulee jonkinasteinen ikävä, vaikka aina ei niin uskoisi. Mutta kyllä oli kuudesluokkalaisillani aamupiirissä asiaa. Kertoivat värikkäitä kertomuksia hurlumheistä, hullunmyllystä ja kaikesta siitä, mitä poissaollessani oli tapahtunut, miltä tuntunut. Delegaatio ojentaa kortin: Maailman parhaalle opelle - parane pian! On kukkaa ja nimikirjoituksia, koristeita ja hieno oivallus: Hyvällä nenällä on hauska haistella! Niin monenmoista nyt. Viisi viikkoa joululomaan.

Sormet löytävät toistensa lomiin jo tutuille paikoilleen. Hakeutuvat ja etsiytyvät, löytyvät ja pysyvät. Viikonlopun talkootyön jälkeen on kiitollinen mieli. Innostuneita ihmisiä, yhteisiä tavoitteita, pyhän pysyvyyttä. Kaiken sen työn tohinan keskellä lasiovien takaa vilahtaa ohimennen lämmin, leveä hymy. Ja tutut kädet ojentavat kahvia pahvimukissa. 




keskiviikko 12. marraskuuta 2014


Kärsivällisyyttä. Hyvää asennetta odottamiseen. 
Siihen, että toipuu. Siihen, että taas kaartaa tuttu auto pihaan. 

perjantai 7. marraskuuta 2014

Mukavaa syksyn jatkoa - niin ja hyvää joulua! huikkasi sairaanhoitaja, puristi varpaitani toipumistoivotukseksi ja työnsi sairaalasängyn pois leikkaussalista. Sänky rullasi eteenpän kohti osastoa, ja yritin miettiä, että kuka tässä nyt on lääkityksestä tokkurassa. Neljäkymmentäkahdeksan päivää jouluaattoon, kaksikymmentäkuusi päivää töitä tämän pötköttelyjakson jälkeen, sain laskettua. Aivan oli aiheellinen toivotus! 

Ilmastointiremonttini tuli kovin yllättäen. Peruutusaika ja nopeat järjestelyt poissaolon ajalle. Mietin voinko mennä, mitä sitten ja mitä sillä aikaa?  

Nyt tässä soffalla maatessani suurimmista kivuista selvinneenä huomaan: oli korkea aika ja nyt viimeistään. Eikä ollenkaan vähiten poskionteloideni osalta.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Tiukkoja peliminuutteja. Valtavaa yritystä. Hienoa kannustamista. Todellista höntsäämistä. Naurua pukuhuoneessa. Säbäturnaus meni nappiin, vaikka kaikki matsit hävittiin ja överisti myöhästynyt bussi sai värjöttelevät pelaajat ahtautumaan kaikki pieneen nakkikioskiin lämmittelemään. Aasialaistaustainen grillityöntekijä oli hieman hämmentynyt. Tusina sählymailaa kantavaa koululaista pienessä rasvanhajuisessa nakkarissa. On kylmä. Hetken lämmittelemme. Bussi myöhässä. Kiitos! Tullaan toisella kertaa ostoksille. 

Kotona kynnysmatolla odottaa kortti, jossa kerrotaan hattarakekkereistä. Ja siitä, miten luottavainen sydän on rohkea. 

 Onneksi on näitäkin päiviä. Ja guacamolea jääkaapissa. 

lauantai 1. marraskuuta 2014



Toisella olalla työlaukku ja toisella kauppakassi. Pysähdyn ulko-ovelle ja pidän sitä auki pihan poikki astelevalle kakkoskerroksen naiselle. Hänelle, joka aurinkoisina päivinä kantaa kahvimukin pihan puupenkille. Sytyttää savukkeen ja istuu pitkiä hetkiä silmät kiinni.

Kaksin käsin ilmaan heitetyt popcornit sinkoilevat aulassa sinne tänne. Kaksitoistakesäisen ääni ei värähdäkään, kun keskeytän älyttömän pelleilyn ja kehotan hakemaan kihvelin ja harjan melko vikkelään. Siivooja siivoaa! Se on sen hommaa ja sille maksetaan siitä! 

Lennelleet popcornit kihvelissä. Jään seuraamaan kuutosten perjantaipärinöitä ja sokerisekaisuutta. Jatkan muun aulan lakaisua halloweenhulinoiden jäljiltä hammasta purren ja suu viivana. Yhtäkkiä huomaan, miten tilanteessa toisten lojaalisuus nousee esiin. Villasukkien peittämät jalkaterät lakaisevat popcorneja ja pullanmuruja kohti pitämääni kihveliä. Kolmet käsiparit ojentavat pussejaan kohti: Ole hyvä ope, haluatko popcornia? Mulla on vain vähän, mutta saat silti ottaa. 



Supermarketin aulassa katson mietiskellen puhelinkauppiaita. He palvelevat asiakkaitaan rauhallisesti korkeaan myyntipöytäänsä nojaten. Ei ehkä paras päivä puhelinkaupoille. Ihmiset ostavat pitkän pyhän ruokaostoksiaan myyntipisteen nopeasti ohittaen. Mutta että kukaan ei heitä säti, uhkaile tai halvenna. Kohtele julkeasti tai käytä hyväkseen vääristynyttä sosiaalista johtoasemaansa. Kukaan yksittäinen asiakas ei kerää puolta väkeä marketista riveihinsä, yhdistä voimaansa tuota parastansa yrittävää puhelinkauppiasta kohtaan. Ei kiroilua, ei solvauksia, ei monimutkaisia sosiaalisia ilmiöitä ja kulovalkean tavoin leviävää huonoa käytöstä. He pistävät päivän päätteeksi luukut kiinni ja ottavat uudet, hetkeksi heidän asiakkaakseen pysähtyvät ihmiset taas maanantaina hymyillen vastaan.





Pidän ovea auki naapurille. Kiitos kovasti! Kyllä nyt on ansaittu viikonloppuvapaa taas ja kaksi pyhäpäivää peräkkäin. Katson naista ehkä tavattoman pitkään ja harkitsen sanojani muutaman sekuntin. Näinpä. Aivan totta, niin ansaitulta vapaalta taas tuntuu. Nousemme rappusia ylös ja toivotamme toisillemme hyvää, rauhallista viikonloppua.

Aamuauringon armollisuus. Pakkasen painamat päät. Pyhä, pyhäinpäivä. 

torstai 30. lokakuuta 2014




Ei mitään erikoista, mutta että pitkästä aikaa tavallisen hyvää. Tai onhan se aika erikoista. Erikoisen mukavia kuvia parilta viime viikolta. 

Siitä, miten voimia keräilevä syyslomalainen loikoilee autuaan onnellisena maailman parhaalla loikoilumatolla. Tai kun lomalauantain aamupalalle kokoontui rakkaita ihmisiä syömään hyvin. Ja miten oppilaiden tarinavihkot ovat jo kolmatta viikkoa hyllyllä nyt jo talviaikaan siirtyneen kellon vieressä. 

Keräilen kiireisten päivien aikana ympäriinsä kertyneitä pompuloita ja hiuspinnejä takaisin niille kuuluvaan paikkaan. Nostan kesäkengät yläkaappiin. Jaan neilikat maljakoihin. Kirjoitan kauppalistaan: kynttilöitä ja tummaa suklaata.  

maanantai 20. lokakuuta 2014








Monen viimeisten puristusten, onnistumisten ja kyynelten jälkeen se alkaa. Alkaa silti, vaikka välillä en uskonut selviäväni sinne asti. Monen tunnin junamatkan ja autokyydin jälkeen avaan oven Suomineidon helmassa, pilkkopimeässä, ja astun ulos. Tähtitaivas ja suuren Saimaan aaltojen loiske rantakallioille. Loma. 

Sinistä Saimaata silmänkantamattomiin. Sinisilmiä ja lomaliitelyä. Jotenkin niin kuin olisi nyt melko hyvä mieli.

tiistai 14. lokakuuta 2014


Ilosia aikoja - juuri niitä. 

Kirjahyllyssä, selät vastakkain. Viime aikojen iltalukemisilla on molemmilla paikkansa. On nääs kirjoja, joita ei lueta kaikki-mulle-heti-nyt periaatteella yksin soffannurkassa, vaan korvamerkiten, alleviivaten, toisille parhaiten kolahtavia paloja lähetellen. 

Itsekurini petti jo kahdessa päivässä, enkä malttanut olla avaamatta sitä. Vain pikkuisen lukaisen, ensimmäisen sivun tahi kappaleen. Lomalukemiseksi löydetty. Umpiväsynyt ja lopenuupunut mieli siihen varmaan auttoi. Että työpäivän päätteeksi takki päällä ja kengät jalassa istun alas. Otan kirjan käteen ja annan mielen muuttaa muualle. Vanha kunnon Sysi-Suomi ja pahoitettu mieli. 

Ja sitten - se toinen kirja.







perjantai 10. lokakuuta 2014





Pappa pudottaa halatessamme lippalakkinsa päähäni. Kutittaa vyötäröltä ja on niin kuin ennenkin. Vaikka niin moni asia on jo toisin: väsyvä sydän, puutuvat kädet ja liikkumaton pihakeinu vaahteroiden alla. 

Noukimme luumupuusta hedelmiä suoraan suuhun. Mummukin on saanut sairaalaan osansa luumuista ja myös muusta onnesta. Sinä oot jotenkin muuttunu ihan ulkonäöltäskin! Pysyvät hymyrypyt ja kaikki. 

Ja pappa ravistaa puuta. Talviomenat kopsahtelevat maahan kumean äänen kanssa ja me keräämme omenat sankoihin. Tai hän kerää ja minä juoksen hakemaan kameran. Minun hän ja me. 

Sitten kun nykyään on liikaa niitä päiviä, jolloin työpäivän päätteeksi pää on täynnä päivän aikana kuuluneita kirosanoja - mielessä pohjaton riittämättömyys. Niinä päivinä ajan hissillä kolmanteen kerrokseen ja kerkeän tarkastella väsynyttä peilikuvaa. Kysyä siltä, missä oli se työstään iloa saava henkilö, jonka joskus olen nähnyt. Niinä päivinä kierrän oransseja irtokarkkilaatikoita kauhan kanssa muiden ostostelijoiden tavoin kuin piirileikissä. Yks, kaks, kol' ja kauhaisu, yks, kaks kol'... 

Niiden päivien iltoina pinnoitan itseni aina uuteen nousuun. Nuo kädet silittävät sisimpääni teflonia, jolla taas pärjään tovin. Monikon ensimmäinen persoona on pronominiksi ihmeellisen voimakas.

torstai 25. syyskuuta 2014


Joo, joo, ihan kohta! Maanantaita varten kirjahyllyssä notkuneet tenttikirjat luovat tuomitsevia silmäyksiä. Makaavaat sohvalla aukinaisina ja reporankoina. Hyvin rauhaan jätettynä ja levänneenä. 

No kun on just nyt muutakin tekemistä, selitän niille joka päivä. Huomioin heitä sisältöönsä nähden hyvin vähän, mutta sitäkin tehokkaammin. Kun niiden vierellä olisi myös kaksisataaneljäkymmentäseitsemän korjaamatonta koesivuakin. Hirmu hienot tarinat vihkoissa odottamassa lukijaa ja arvioitsijaa. Pipon sisään käpertyvä nyyhkivä murrosikäinen ja kämmenselkää silittävä opettaja.

Se on priorisointikysymys, selitän itselleni ja uskollisesti odottaville ja myös itse järjestämilleni velvollisuuksilleni. On ihanan aikaiset joululaulut ja juoksumattona pehmeän keltaiset tienreunat. Hamstraan tarjoushiuslakkaa koko talveksi ja alennusirtsareita matkakarkeiksi. Pakkaan viikonloppulaukun valmiiksi ja leikkaan aamuisen Hesarin vinkit jääkaapinoveen. Halatessa huolet kevenevät, luen uudestaan ja uudestaan.

tiistai 23. syyskuuta 2014





Jotenkin pidän tästä syksystä kovasti. Eikä se näytä edetessään yhtään huononevan! Mutta missä välissä se tuli? Huomaamatta. Ja yhtäkkiä on aamut, jolloin saa raaputella valkoisiin autonikkunoihin koukeroisia kuvioita. Onneksi en kerennyt viedä kesäteloille skrapaa ja lumiharjaa. Hitaus on joskus hyväksi. 

Ja mitä se viisas mummuni siellä sängyllä pötköttäessään sanoikaan? Kunhan muistaa, ettei hättäile eikä hättäänny. Niin monessa totta. Tämän syksyn viisaus.

torstai 18. syyskuuta 2014



Mummun puhe pulppusi iloisesti, vaikka hengitys kulki vaikeasti. Äänestä kuului hymy. Viimeksi loikoiltiin sängyllä, mummu ja minä. Kuiskasin korvaan salaisuuden ja lupasin soittaa myöhemmin.

Minä jo oon tässä ihmetelly, että mihin se Elina on hävinny? Ei oo näkyny eikä kuulunu. Äitilleski jo soitin, että missä se tyttö on. Se vaan naurahti vähän ja sano, että nuilla nuorilla taitaa olla monenlaisia menoja.

No on! Lyödä, opetella, täsmätä, polkea, hymyillä. 
            Palloa, golfia, kalentereita, kaasua, hänelle. 

lauantai 13. syyskuuta 2014

Kohtuullisuutta, kiitos. Löydän lähes satavuotiaan mummoni lattialta kaatuneena. Säikähdän niin, että tärinän lakkaamiseen tarvitaan puhelu muutaman sadan kilometrin päähän. Eilen sairaalasängyssä pötköttävä mummu oli jo hieman entisellään. Pyyhin poimuisista silmistä monen sekavan päivän unihiekat pois kostealla paperilla. Ilme kirkastuu, molemmilla. 

Töissä vastaanotan täyslaidallisen rikkinäisyyttä. Vuosien aikana kertynyttä repaleisuuden raivoa. Epätietoisuuden turvattomuutta. Kun moni asia menee nyt liian hyvin, hän rikkoo tilanteen ennen epätodellisen hyvän loppumista. Mää vihaan sua! Mää saan lähtä millä mielellä viikonlopun viettoon ku mää haluan. Mää en kato sua! Heippa ja haista *****. Mää vihaan sua! 

Niin se kohtuullisuus. Se on sitä, että tänään laitan vaaleanpunasävyiset silmälasit päähän. Eikö ole kohtuullista?

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Onnistuneita musiikintunteja. Tekemisen meininkiä ja cupsong. Me ja meijän luokka. Kiitosta ja kehuja. Kokousaplodit hyvin tehdystä työstä. Ääni muutaman sadan kilometrin päässä. 

Viikonloppuna mallailen uusia syyskenkiä kaupassa peilin edessä. Tuntematon vanhempi nainen kävelee ohi. Pysähtyy kuitenkin, kallistaa päänsä ja sanoo: tiedätkö, näyttää jotenkin todella hyvältä. Niin mikä? Tämä minun elämä vai uudet kengät? Molemmat - tunnen. 

Oppilaat kirjoittavat hellyyttävän rehellisiä kirjeitä minulle. Kertovat skeittilaudoista, kesän Powerparkeista ja alkusyksyn tunnelmista. Siitä, miten olen heidän mielestään luotettava ja avoin. Ja kun kuulemma naurankin vielä! 

Makaan pimeässä jumppasalissa loppurentoutuksen aikana ja kellun kaikessa hyvässä. 

Silitetty, oijottu, paikattu, hellitty, hyvin kohdeltu, kiitetty, kehuttu, arvostettu, rakastettu.


Aamujunan eteisessä
kuulaana syyspäivänä tapasimme.
Täynnä, sanoin minä, ja sinä:
Aurinkoa. Maailma.

(R.Rasa)

maanantai 8. syyskuuta 2014

Että aamu voikin olla epätodellisen sumuinen. Viikonlopun reissun jälkeen polkaisen peltiheppani käyntiin niin arkisen tavallisesti. Harmasta taivasta vasten näkyy, miten tuulilasin yläkulman pölykerrokseen on piirretty varma kuvio.

Toisen valitsemat karkit ovat aina yllätyksellisen hyviä. Niin kuin tänään.

torstai 4. syyskuuta 2014



Kroppa antoi lepomääräyksen ja pakotti parin päivän lepoon. Ääninäytteen ottaja antoi itseoppineen diagnoosin, eikä ollut mitään tarvetta nousta häntä vastaan. 

Aivojumppaa tarvitessani taputtelen rytmejä villaviltin reunaan. Vaihtelen positivspelaren rytmistä idylliin. Sängyltä sohvalle. Tänään on jo parempi, huomenna tarpeeksi terve. 

Jääkaapin ovi saa taas uuden reseptin parin kokeilulistalle päätyneiden ja muiden lippulappusten joukkoon. Torstai on toivoa täynnä!