Töistä suoraan? hän kysyy odottamatta vastausta. Kietoo liukkaan viitan ympärilleni ja katsoo edessä olevan peilin kautta minua. Otan silmälasit pois päästä ja paljastan tummat silmänaluseni ja kirkkaiden lamppujen valossa tavallistakin kalpeammalta näyttävät kasvot. Tules tänne, ota pienet torkut, tutuksi tullut kampaajani sanoo ja johdattaa pesualtaalle. Kallistaa tuolin, käynnistää hieronnan ja pesee päivän pölyt päästäni pois. Hieroo hoitavan hellästi ja antaa minun vaipua tajunnan rajamaille. 

Kaksikymmentäviisi minuuttia parkkiaikaa jäljellä. Kirmaan jouluvalojen täyttämän kauppakadun alla ajatuksissani käyttää aika hyödyksi joululahjaostoksilla, kunnes pysähdyn. Kaksikymmentäviisi minuuttia. Muistan alitajuisesti rekisteröimäni mainoksen omenahyveestä ja kahvista. Käännyn määrätietoisesti sitä kohti ja käytän koko kaksikymmentäviisi minuuttia hyödyksi, hyödykseni. 

Siinä ajassa kerkeää syödä koko rahan edestä sekä omena- että raparperihyvettä, juoda kaksi kuppia kahvia ja seurata alkavan joulunalusajan alkuillassa hyöriviä ihmisiä. Siinä ajassa kerkeää taas muistaa, etten todellakaan aio luovuttaa, mutta tiedän saaneeni joistain asioista tarpeekseni.