perjantai 31. tammikuuta 2014





Perjantaina on muchos  nachos con gradukaveri. Paljon asiaa, uutta ja vanhaa. Sama rakas ystävä.

Huomenna perehdyn kameraani hyvän tuutorin kanssa. Maalla 

torstai 30. tammikuuta 2014


Törmäsin eilen lähikauppani maitohyllylä ystävääni. Miten ihanaa oli halata siinä! Väistellen rasvattomia maitopurkkeja kurkottelevia kanssaostajia.
  
Toisella ystävälläni oli viime vuonna keittiössään kiitollisuuslista. Liekö vieläkin? Kiitollisuus pyörii mielessäni usein ja pulpahti taas maitohyllyllä mieleeni. Tänään taas mietin, miltä tuntuu olla vilpittömästi kiitollinen sellaisesta tilanteesta ja ihmissuhteesta, jollaista ei edes uskaltanut odottaa.

Listalla on tilaa, tarkoituksella.
Ja radiosta kuuluu juuri Suurempi kuin sydämeni...

maanantai 27. tammikuuta 2014




Tietyt asiat ovat vähällä pilata hyvänkin päivän ja äkkiä. Sponsoroin rakasta Valtion Rautatie -monopoliamme muutamalla kympillä aivan hyvää hyvyyttäni klikaten vahingossa junalipun yhden päivän verran huti. Meinasi sapettaa ja sapettikin oma törttöily niin, että luumu asiakaspalvelija sai yhtiönsä puolesta kuulla hyvinkin mielensä pahoittaneen kuluttajan. Ei, ei rahoja takaisin. Uutta lippua kehiin ja kilometriviesti asiakaspalveluun. Inhimillisyyttä, pliis.

Onneksi ystävä soitti. Pyysi muutamaa kivaa asiaa huomisen ponnistuksen iloksi. Annoin ajatuksen mukavista ihmisistä paistamassa makkaraa talvisen retkipäivän päätteeksi. Minut se ainakin sai hyvälle tuulelle. 

Ja se, että viikonloppuna varasimme lennot Kööpenhaminaan pitkälle vappuviikonlopulle. Ja se, että melkein jokapäiväiset lettikieputukset ovat mitä parhaimpia työkampauksia. Ja se, että muistin iltakävelyllä taivaalle katsoessani, mitä pappa tuumasi hymyillen muutama viikko sitten sisälle tullessaan: Siellä oli iltatähti! Pitkästä aikaa. 

perjantai 24. tammikuuta 2014

Perjantaipäikkärit töiden jälkeen on ehkä tämän vuoden parhautta. Kun ei tarvitse lähtä mihinkään. Kieltämättä välillä on ollut olo, että mikäs sapattivuosi tässä on menossa. Ihana nauttia keveämmästä linjasta monessa käytännön asiassa. Ja siitä, että herätessään käsi yltää karkkipussille.

Jonna pisti haastetta kehiin. Ja rasti seinään, että jopa tartun siihen! 

Mitä harrastaisin jos olisi aikaa ja rahaa mihin vainparasta itsessänimistä pidän eniten omassa kodissamitä ostaisin kympillä ja lemppari kirjat.

Harrastaisin - laitesukellusta koralliriutoilla ja melomista mangrovemetsissä. 
Parasta itsessäni - tunneskaalan monivivahteisuus. 
Omassa kodissani pidän eniten - sopivasta neliömäärästä ja superisosta kylppäristä.
Ostaisin kympillä - sellaisen Snack boxin, jossa on cheddar-jalapenoja ja mozzarellatikkuja.
Lempparikirjat - Timo Parvela Keinulauta, Linda Olsson Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, Tuomas Kyrö Miniä. 

Huh, kun oli vaikea. Selvisin.

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Lappaan lehtikorista lehtiä suureen kassiin. Miten näitä on taas kertynyt näin paljon? Ihan vastahan tämänkin tyhjensin, mietin ja kauhistelen valtavaa mainos- ja lehtitulvaa. Nostan viimeisen Hesarin korin pohjalta ja kurkkaan sen päivämäärän. Niin, ihan vastahan se oli, uusi vuoden aatto. Tasan kaksikymmentäkaksi päivää sitten.

tiistai 21. tammikuuta 2014

Yöllä taas valvon ihan vaan huvin vuoksi. Mutta ei se sekään hääviä ole, kun huomaa kesken unenodottelun, ettei auto olekaan roikassa. Ei muuta kun toppahousua ja takkia ja villasukkaa ja kumpparit ja mitä ikinä sitä sattui sumusilmiltä löytymään. Ei ollu parkkipaikalla siihen aikaan ruuhkaa. Tänään jostain syystä muistin pistää urhean ratsun liekaan.

Yöllä on kuitenkin muakava ajatella. Antaa ajatusten lentää hiihtolomaan, takaisin seuraavaan työpäivään, kynä kädessä askartelukerhon ilmoittautumislistaa odottavaan surusilmään, pinaattilettuihin, pieneen kummityttöön, pitkään vappuvapaaseen, mummulan kylmän vintin takaikkunaan.  

sunnuntai 19. tammikuuta 2014





Kivaa olla aikuinen. Saa kutsuja nimipäiväkutsuille, joissa tarjoillaan valkosipulietanoita itse tehdyn pannuleivän kera. Avokadopastaa mahan täydeltä ja pavlovaherkkua jälkiruoaksi. 

Kaupanpäällisiksi hyviä keskusteluita ja seuraa, jossa neljä tuntia paikallaan istumista ja juttelua on riittävää, sitä parasta. Aikuiset keskustelevat sitä paitsi aika monesta asiasta. Räystäistä ja pinaattiletuista. Lattiakaivoista ja yrttitarhahaaveiluista. Lehtikaalista ja asuntojen pohjaratkaisuista. Opintopisteistä ja työhaastatteluista. Yhteisöistä ja triplasuklaakakuista.  

torstai 16. tammikuuta 2014


Hämärjää kirkkaan pakkaspäivän jälkeen. Joku urhoollinen oli jo hiihtänyt jokirantaa pitkin.

Työkaveri kattaa pöydällisen herkkuja aamun pitkän välitunnille. Naurua opehuoneessa. Kultainen kiinteistöhuollon mies sulattelee lämpöpistoketta säädellessään myös autoni ovet ja lukot. Pääkirjaston parkkipaikalla tuntematon nainen ojentaa vielä puoli tuntia parkkiaikaa sisältävän lipun käyttööni. Kotiutan miinus kolmikymppisiä tulppaaneja lähikaupasta. Riittävän hyviä.



tiistai 14. tammikuuta 2014




Viime viikolla oveni taakse kiikutettiin vielä yksi synttärilahja: lämpöiset kirjoneulesäärystimet. Kyllä on oivat! Joulukynttilät pois ja pastellia tupaan.





maanantai 13. tammikuuta 2014


Viikonlopun intensiivisen aherruksen jälkeen oli kiitollinen mieli. Oma kehittyminen, voimaannuttava palaute ja itse työn ydin lämmittää taas pitkään. Hyvä Elina! kannusti kaukainen kommentoija. 

Mummulan seinäkello raksutti tasaisesti, löi niin kuin ennenkin. Sunnuntaiset iltapäivänokoset mummun tutun tuhinan vieressä. Ihania kuvia papasta potunkuorinnassa, mummusta kiikkutuolissa tutkailemassa Yhteishyvän ruoka-liitettä.

Aamulla koululla oli paikoin plusasteita jopa kuusi. Iltapäivällä kotiin palatessa olo oli hieman syväjäätynyt. Villainen poncho niskassa lämmitti ja osoittautui hyväksi iltaopiskelukauhtanaksi. 

Kunnon jumppa ja saunavenyttely-loikoilut päälle. Viikon kärki avattu. 



keskiviikko 8. tammikuuta 2014

























Syksyllä olin ostamassa hyvää sohvaa edullisesti. Kun myyjä ei halunnutkaan luopua sohvasta, päätin ostavani tuon vanhan viininpunaisen nahkareuhkan tilalle vihdoin kelvollisen soffan. Kävin istumassa muutaman liikkeessä, selailin käytettyjen foorumeita. Ja ei, en osannutkaan sijoittaa montaa satasta niin isoon möhkäleeseen, joka ei kolahtanut täysillä.

Päätin viisaasti ja sijoitin siihen, minkä haaveen tiesin tasan tarkkaan: pieni ja näppärä Canon EOS M. Vertailin ja konsultoin. Näppituntuma ratkaisi kahden välillä ja nyt voin tyytyväisenä köllötellä punaisella nahkareuhkallani ja räpsiä kuvia. Niin mistä? No tietenkin heti itsestäni! Etelänmatka Kaakkurin Verkkokauppaan osu ja upposi.


Ja ihana köksänmaikkani nakkasi takapenkille pussillisen tuoreita mallisämpylöitä. Vaatimattomasti mallikelpoisia, täydellisiä.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Kerkesin jo hymyillä pääkirjaston portaikossa. Vuosien takaa tuttu kävelytyyli ja leveät hartiat. Samassa hetkessä huomasin erehtyneeni, ei se ollutkaan hän. Hymy jäi silti päälle. Ei ollut turha erehdys.

Illalla vilkuilen pyöräilysalin peileistä takaoikealla polkevaa isääni. Hymyilen ja irvistelen vuoron perään. Hikisenä ja kaikkensa antaneena siitä hetkestä onnellinen. Isä-tytär laatuaikaa nykyajan tyyliin. 

Kaupassa kauhon suolakurkkutuskissani kurkkuja suuresta laarista. Seisomme tuntemattoman miehen kanssa pitkään vieretysten leikkelehyllyn edessä osaamatta päättää, mitä särvintä voileipä saisi. Kurotumme samaa pakettia kohti ja otamme molemmille omat. Käyn nukkumaan mustikkasmoothien pehmeys suussani.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014


Miten voikaan pohjois-pohjanmaalaista suuta ja mieltä näin suuresti miellyttää Laaksosen sananparsi? Ja joka paikan ja asun täydelliset mustat palmikkovillasukat. 

torstai 2. tammikuuta 2014

Tänään sitä kampeuduttiin töihin kuin oikeat työläiset konsanaan. Monen muun koulun väen vedellessä vielä hirsiä ajelin töihin aivan kummin tuntemuksin. Olin ja olen vieläkin niin mieleltäni lomalla, että hullultahan se tuntui. Mennä kesken hyvän loman töihin. Opettajainhuoneessa istui koomaisia opettajia kahvikupit kädessä kertoillen huonosti nukutusta yöstä, sekaisesta unirytmistä ja tyhjänpäiväisistä parista työpäivästä ennen kolmen päivän lomaa. 

Aamuyöstä unta odotellessani tein yhden ristikon, luin kirjaa ja söin (vain) yhden yöpalan kurnivaan nälkääni. Makasin uuden ja lämpimän peiton alla ja mietiskelin: tammikuun suunnitelmia, mennyttä vuotta, tulevaa kevättä, juhlamekon teettämissuunnitelmia, uutta kameraa ja virkattua joulukuusenmattoa ensi vuodeksi.  

Alotin uuden vuoden tekemällä kaikki inhottavat asiat pois alta. Auton tankkaus, öljyn tarkistus ja lisäys, kynsien leikkuu, laskujen maksaminen laukkujen purkaminen, lakanoiden vaihto. Inhottavauudessaan terapeuttisia. Käsi olalle vie - ja taputa.

Päivällä tyttö tuumasi kynnen kokoista perunanpalaa lautasellaan pyöritellen: kohta saa virpoa! Uskotaan lasta. Kohta on suhteellinen käsite.