Koska huomenna on pienen loman aika. 

Olen opppinut jo pikkuisen siitä, miten kaikkea ei tarvitse elämässä ansaita hartiavoimin, hiki päässä ja hampaat irvessä vääntäen. Ja vaikka kaikkea ei tarvitse aina ansaita, niin melkein tällä kertaa taputtaisin itseäni olalle ja sanoisin: olet ansainnut itsellesi pienen loman.

Siksi piirrän pöydän päälliseen pölykerrokseen auringon kuvan, asettelen silitetyn kevätpaidan matkalaukkuun ja yritän näyttää harmilliselle flunssalle kieltä. 

Sisko ja sen sisko. Ennustan hyvää reissua.

Mustaherukkapullo kainalossa maaseudun keväästä kohti kaupunkia. Kohti toista mummua, ihanaa arkityötä ja omaa kotikoloa. Kohti kesärenkaiden vaihtoa, matkalaukun pakkaamista, ystävän kohtaamista ja maanantain jättiläismäistä iltajäätelöä. Älä pelkää huomista, sanoi ystävä. 

Rakastan nuita nopeasti auringossa versovia mustaherukkapensaita. Rakastan niitä käsiä, jotka niitä kastelevat, nyppivät äkämäpunkkeja pois tuhoa tekemästä ja asettelevat tukikeppejä runsaasti satoa tuottavien oksien tueksi. 

Perjantaina kirjoitimme puheita kuudesluokkalaisten kanssa. Hän, joka olisi enemmän kiinnostunut käsikarvojensa polttelemisesta sytkärillä, tuijottaa tyhjästi paperiaan. Otsikko: Syntymäpäiväpuhe isälle. Ehdotan, josko puheeseen saisi tunnetta, henkilökohtaista otetta matkaan. Että mitä jos vaikka käyttäisit tuossa hyvä isä -kohdassa vähän voimakkaampaa sanaa: rakas. Hän kysyy: onko rakkaus voimakas sana? ja tuijottaa tiukasti. On, vastaan, rakkaus on aina voimakas sana.

Rakastan myös tuon pestyn ja ulkona hulmuavan kylpytakin omistajaa. Heitä molempia niin kipeästi, että siinä on muutakin voimakasta kuin pelkkä sana. Pappa herää päiväuniltaan surullista untaan muistellen. Syksystä neljäkymmentäkuusi asti ollaan samaa tietä kuljettu. Hän tarttuu puutarhaletkuun ja kastelee marjapensaita, omenapuita. Välillä on helpompi, että on jotain tekemistä.

Tänään vasta huomasin, miten vahvarunkoisia ovatkaan terveyskeskuksen pihalla kasvavat lehtikuuset. Ja siellä sisällä pötköttävä mummu.

Ikkunanpesua, puutarhatöitä, aurinkoa, puhumista, hyvää ruokaa, tarpeellista seuraa ja lepoa. Pitkiä pastellinsävyisiä iltoja ja vanhoihin kuviin uppoutumista. Tuo kuvan pikkutyttö kävi tänään tuon kuvan sorjasäärisen mummun luona. Juotti kuumeiselle mummulle kuumaa soppaa ja viritteli pillimehuja ympäriinsä nesteytyspisteiksi. Seurasi, miten mummu vilkuttaa liikkumattomalle poikansa kuvalle puhelimeni näytöllä. Yrittää ymmärtää kuvien viuhumista rapakon yli ja palaa takaisin turvallisimpiin aiheisiin. Siihen, miten parvekkeella ikkunan edessä oleva narsissi on kauniisti auennut. Siihen, miten tuo minun yllä oleva paitani ei kyllä paljoa lämmitä. Tai että joutaishan täältä jo pois. 

Huomenna:

kiirastorstai, kummityttö, isosisko, äiti, loma.

Kolmasluokkalainen syöksyy kohti ja rutistaa vyötärön korkeudelta tiukasti. Kuudesluokkalaisten kevät näkyy kesken tunnin esiin kaivettuina hiusvahapurkkeina ja lievänä sivuluisuna aamuheräämisissä. Opettajanhuoneessa syviä huokauksia, räjähtäviä naurunremakoita ja alkavaa kevätväsymystä. Tulevan syksyn kuviot selkenevät.

Mummu ei moisista tiedä. Pihan penkillä otamme aurinkoa melkein tunnin verran ja mummu on taas niin kartalla kuin vaan voi. Ulkoilma tekee ihmeitä. Taas mummu haluaa, että valokuvaan tätä muoria silkkihuivissaan ja karvalakissaan. Ja minähän kuvaan.

Illalla karkaan kahville kollegan kanssa ja sanon jälleen piut paut lastensuojelutyötä ja lastenpsykiatriaa käsittelevälle viidelle sadalle sivulle .

Ja sitten sen vaan tulee. 

Jokirannassa kameran kanssa. Läpimärkänä vesisateen jatkuttua. Lepän oksia pyöränkori täynnä. Sateen rummuttessa. Saunan lämmetessä. Johannes-passiota kuunnellessa. Itseni kanssa pysähtyessä.

Kadoksissa ollut hymyilevä mieli.

Millaisen kuvan antaisit itsestäsi ulkopuoliselle tutkijalle pelkän käsilaukkusi todellisen tilan ja sisällön perusteella? Taas turhan pitkälle menneen käsilaukun kevätsiivouksen yhteydessä nauroin löytyneelle tutkimusaineistolle. Mutta mitä sanoisitte aineistosta, johon kuuluu tietenkin läjäpäin kuitteja, yksi ilmeisesti kalenterin painosta litistynyt myslipatukka (aivan kelpo hätävara vielä), melkonen mötikkä muuutaman talouden ja parin auton avaimia, kutosten fyken ryhmätöiden helmikuinen arviointitaulukko, oppilaan tekemä rannekoru, mummun lasku, oppilaalta saatu nimipäivä-korttipiirustus, kolme avattua Läkerol-rasiaa, mummun kauppalista, kourallinen huulirasvoja sekä liuta muistilappuja: Hinaus klo 14.30, Jos tämä auto on väärällä paikalla, soita: xxx.. , Eväät!, Kahvia koululle! 

Ei tarvitse olla kummoinen tutkija päätellääkseen muistikapasiteetin olevan tässä vaiheessa vuotta kovilla. Mutta vähälläkin kapasiteetilla voi päästä hyvään: laitamme rairuohot lasten kanssa kasvamaan luovan kaaoksen vallassa ja päivän päätteeksi puhumme, mistä asioista tulee hyvä mieli. Laulamme Mikä voi olla sen mukavampaa..Kun kello kaksi suljen luokan oven, olen kiitollisen tyytyväinen. Luovutusvoiton sijaan saimme luottamusvoiton, he ja minä. 

Uusi kevätveska, uusi tutkimusaineisto. 

Pääsihän se muorikin vielä pyörien päälle! tuumasi mummu, kun rollaattoria pukkasi pihamaalla. Ensimmäistä kertaa kunnolla ulkona tälle talvea. Aurinko hullaannuttaa hyvällä tavalla, sillä mummukin suostui ulkoilemaan ilman nurinan nurinaa. Takki päällä pysähtyi peilin eteen tälläämään silkkihuivia paremmin näkösälle ja tokaisi: kyllä tästä enää vain kamera puuttuu. Niin että taitaa olla periytyvä ominaisuus tämä filmaaminen. 

Ja hän nautti. Istui auringossa nauraen ja pelleili kameralleni, näytti kieltä ja nauroi makeasti päälle. Siis mummu! Mummu, joka puheissaan teki täysin kuolemaa vielä muutama viikko sitten. Mummu, jonka kanssa nyt laulettiin Tuuli hiljaa henkäilee, Leivoa ja muita keväisiä lauluja. Sain puolen tunnin jälkeen houkuteltua hänet kahvilla sisälle, että josko kuitenkin ei ensimmäisellä kerralla ihan mahottomia. Ihmeellinen tämä kevät.

Samalla mitalla olen ihmetellyt omaa huolimattomuuttani. Katsellut, miten hinausauto nostaa Mitsun lavallensa ja vie käynnistämättömä pois. Kiitos vakuutus ja avuliaat ihmiset. Kaipaan äänimerkkejä, muistilappuja, mitä tahansa! Tässä vaiheessa vuotta ajatukset on vaan niin täynnä kaikkea, että joskus ajovalojen sammuttaminen ei ole ensimmäisenä to do -listalla. Vaikka toki pitäisi käytännössä olla. Mutta nytpä omistan sekä kaapelit että hinausköyden ja osaan jopa käyttää niitä!  

Parin epätoivon jälkeen nauran huolimattomuudelleni ja lähden ulos. Ravaan jokivartta auringossa ja kuuntelen Tuomiokirkon kellonlyönneistä ajan. Veli soittaa risotolle, sisko porkkanakakulle. Onneksi yksi autonakku ei sittenkään maailmaani kaatanut.

Iltapalalla luottoystävän luotto-ohjeella tehtyä mysliä, johon nakkasin kuivattua karpaloa ja aprikoosia. Täydellinen kumppani tälle mysliherkulle on Muhoksella valmistettavaa Mimmin luumujogurttia. Ai helmi, sanon minä! Kokeilkaa vaikka:

Kotimysli

10 dl kautahiutaleita

1 dl murskattuja pähkinöitä

2 dl kuorittuja auringonkukansiemeniä

1 dl pellavansiemeniä

1,5 dl ruokaöljyä

4 rkl hunajaa

Sekoita (isot) kaurahiutaleet, pähkinät ja siemenet. Kuumenna öljy kattilassa hunajan kanssa, mutta älä kiehauta. Sekoita seos tasaisesti kuiviin aineisiin. Levitä mysli pellille ja laita se uuniin 175 asteeseen keskiosaan noin vartiksi. Kääntele mysliä välillä ja huolehdi ettei se pääse palamaan.

Ota mysli uunista ja heitä sekaan haluamiasi aineita (rusinoita, kuivattuja marjoja/hedelmiä, suklaata, muroja yms.) ja jäähdytä.