Älä murhetu murmel

Kelpaa ny pötkötellä. Kamala olotila, vaikka kuvassa hymyjää. Onneksi kasin aamuja maanantaisin ei oo aina. Tai sitten uninen pää kaipaa jo lomalle.

Mua lahjustettiin viime viikolla heti urakalla. Tuli postissa kuvaa ja korttia, naapurista herkkuja ja kämppikseltä runokirjaa. Ja aivan syyttäsuotta! Viime viikon parhaat hetket tuli loistavista oivalluksista Heli Laaksosen runoista. Mutta miten voikaan niin vieras murre sykähdyttää niin paljon? Sepä se. 

Onneksi tää ei oo sisustublogi. Muuten ei tätä vinoa arkikuvaa kannattais julkasta. Paitsi että ilmaiskalusteita ja kaikkea! Eikö se oo in?

Kehtolaul

Älä murhetu murmel,

mää näytän sul kuin piän karhu o,

klasipurkin kyljes kuva vaa,

kui sää simmost olet peljänny?

Jollet uletu,

kurkotan sul paperinkeräyslaatikost

kaik parhama eilise lehre,

luven otsiko ääne ottalampun valos.

Vein takapihal 

su iltapissakuuse alaoksal kultapallon killuma,

voit siin suhistel

ja kattel kimmellyst.

Älä murhetu murmel,

olet nii matalaki ettet korkkialt putto.

Nyy putto une.

Maat näkyvis,

ei murhei.

H.L.

Viikolopun viisaudeksi on koettu vanha totuus (perjantai klo 23): se on kuule sellanen asia, että ruokarytmi se vasta turvallinen rytmi on. Ja se ei katkea, jos sitä ei ite katkase. Aamulla sähläsin jo ensimmäisenä pannaria, josta jo illalla haaveilin. Kun virkeänä suunnittelee, jaksaa aamulla toteuttaa! Ja vaahterasiirappia, ah.

Eilen en pistäny päivänvalon aikaan nokkaani ulos. Se meni siinä höpöttäessä, yllätysvieraitten kanssa kaffitellessa ja käsi koukussa. Tänään tilanne meni melkeen päinvastaseksi ja heti aamusta rynnättiin kokeilemaan järvenjäätä. Talsittiin perinteinen muutaman kilometrin matka Rehjan-saareen ja jo arska mollotti. Nyt tuntuu poskissa viikonlopun naurut ja aurinkoinen viima!

Aamulla kasiksi, hop hop herätys!

Popoilla purkerille

Fysioterapeutti suositteli korkokenkiä. Ja että tulisi käyttää mahollisimman monenlaisia kenkiä. Noh, nytpä ei tarvi siirtyä pitkävartisista saappaista suoraan ballerinoihin. Korkoa on, mutta on muuten hyvä kävellä. Vagabond = jalkojeni ystävä. 

Mattoki kohta näyttää valmistuvan. Kudetta ootin varmaan kuukauden päivät lisää ja vielä kehtasivat tyrkyttää himpun verran eriväristä valkosta. Niin niin, eihän se haittaa. Ei millään pahalla, mutta nerokkain ehotus kude-tädiltä oli se, että voit vaikka purkaa muutaman kierroksen (p.s. tiedätkö kauanko yhen kierroksen tekemisessä menee, kun halkasija on puoltoista metriä?) ensin, sitten tehä tällä erivärisellä valkosella väliin leveän raidan ja jatkaa sitte omalla valkosella loppuun. Haloo, ja ei kiitos. Vaan vaativa sai lopulta juuri, mitä halusi. Ellei parempaakin!

Nyt uusilla popoilla purkerille perjantain kunniaksi. Viikonloppu on työläisen ilo. Samaisia iloja  sinnekin!

Mac and cheese

Oli pakko. Siis ihan pakkopakko ostaa paketti nostalgista Mac and cheeseä, kun sellanen tuli vastaan Oulun Rismasa. Ja hyi ku oli pahhaa. Vaan tulipahan maistettua sitten kahdeksan vuoden takaisen Kanada-kesän! Jääkaapissa ois parille halukkaalle jämät.

Lauantaina paisto aurinko niin makiasti, etten voinu olla nauttimatta myös aurinkoisista palikkaleikeistä ja touhuista synttärisankarin kanssa. Ja uusi koti - aivan paketista repästy. Taijan mennä toistekin käymään!

Jemmasta jemmaan

Jemma jemmar jemmade jemmat.

Sarjassamme aikuisuuteen astumisessa, huomaan olevani osa suurta byrokratiaa. Voi sitä paperin määrää, jota aika ajoin olisi myös hyvä jemmata. Vaan jemmauksen mestarilla on monia jemmoja, joissa erinäiset asiakirjat ja muut paperit pääsevä loppusijoituspaikkaansa mappiin ö-x vasta vaihtelevan ajanjakson päästä.

Alitajuntani on näissä kuitenkin kohtalaisen kehittynyt. Jemmaan tärkeitäkin papereita ympäri kämppää ilman, että unohdan maksaa laskuja tahi hoitaa asioita. Vaan alitajuntani on myös joustavainen. Se ei muistuta työtajuntaa turhan usein, vaan antaa aisaparinsa himmailla rauhassa, kunnes sopiva pomminpurkuinspiraatio tai eräpäivä lähestyy. Kuulun siihen klaaniin, joka ei maksa laskuja heti, kun ne kolahtaa postiluukusta. Lasku saattaa olla avaamattomana, mutta noteerattuna, jemmassa x viikonkin. Yleensä sitä kerryttää läjän laskuja ja maksaa itsensä köyhäksi kertaheitolla. Laskujen maksaminen on nääs ehkä yksi epämiellyttävistä toimenpiteistä. Ja kun suorittaa tämän inhottavuuden tarpeeksi harvoin, ei tarvitse ällöttyä niin usein. Kätevää, eikö! (Tarkka lukija voi myös ymmärää, että eräpäivillä, palkkapäivillä ja laskunmaksuinnolla on jokin yhteys.)

Niin ja se byrokratia.  Jemmaan aika hurjan määrän kaikkea säilytettävää joko keittiön nurkkaukseen, kirjahyllyn kirjojen päälle, kalenterin väliin, tietokoneen viereen laatikoiden väliin tai lattialla olevien säilytyslaatikoiden päälle. Oon näissä aika pro. Niihin sitten tyytyväisenä kerrytän reseptejä, lukuisia matskuja ja ideoita töihin, palkkalappuja, sijaislappusia, maksamattomia laskuja...kyllä näitä aina löytyy.

Mutta tänään ei innostanu siivoaminen eikä jumppa, koska poskissa muhii sellaset pöpöt, että hyvä, kun ei räjähdä. Otin itteä niskasta kiinni ja rei'itin, mapitin, järjestelin, lajittelin, roskitin ja tyhjensin. Lopputulos: jemmat tyhjennetty. Seuraava samanmoinen luultavasti parin kuukauden päästä ellen yhtäkkiä innostu laittamaan papereita suorilta uudenkarheaan mappiin. 

Oonko ainut jemmari?

Lämpöä korville

Mikään ei voi olla niin viheliäistä, kun se, että korvissa käy vinkka eli puhuri. Oon tästä syystä mieltyny ns. juoppokaaleppi-pipoihin. Ei kuule tuule eikä tuiskua!

Arvatkaa sitten vaan kenen syrän suli taas ihan nestemäiseen muotoon, kun aamulla keppinsä kanssa hitaasti konkoileva mummo tuli vastaan ja rupesi jo kaukaa jutusteleen, että eikös ole aika kylmä tuuli tänään. No niin kyllä on! Pipo syvästi korvilla aloin jo jatkaan matkaa, mutta mummu jatkoikin: kuule voisitko auttaa ja laittaa minulle hupun päähän, kun minä en sitä itse saa. En äkkiseltään ihanampaa avunantoa keksi tähän hätään, kun avata rusetilla olevat nauhat, nostaa huppu niskasta baskerin lisäksi mummun palelevia korvia lämmittämään. Kuulemma enkeli. Minulle ystävä, tuttu tai tuntematon.

Lämpöistä ystävänpäivää ystäville ympär' mualimaa <3  

Mummulassa taas. Päivälevolla, kun kääntää päätä tuvan sohvalla, niin saattaa nähä päivän jännitysnäytöksen: lintuja ikkunalaudalla. Paitsi, että äskönki paloauto lähti liikkeelle. Tuli pirttiinki liikettä.

Pappa oli kiusallaan ostanu yhen mutanttitomaatin. Halusi kuulemma nähä, mitä me siitä sanotaan. No naurettiin toki! Pötkötelty ja syöty. Lämmitelty selkää uuninkyljessä. Luettu, kuottu, nautittu ja sulateltu syömisiä. Onhan nuissa ollu jo tekemistä! 

Yksinkertaisuus yllättää

Niin tekee. Flunssamörköinen on mörköillyt kämpillä jo tovin. Tänään töistä ajellessa huomasin yhtäkkiä, että hei, tänään on jo ollu terveemmän tuntonen päivä! Oon sitten aikani kuluksi harrastanu erinäisiä terapioita. Eilen huomasin vallan miellyttäväksi istua akkunan ääressä patterin tohottaessa jalkoihin ja ihan vaan seurata, kun traktori pyhki ees ja taas tyhjää parkkipaikkaa. Ulkona oli -30 ja sisätarkkailija oli työssään. Traktoriterapiaa. Tänään taas yllätyin, kuinka aina ja aina kevätaurinko tuntuu ihanalta. Nostin jalat ikkunalaudalle, kiskasin sälekaihtimet ylös ja istahin röhötuoliin lokoilemaan. Aitiopaikka sinitaivaalle. Aurinkoterapiaa.

Tänään oppilas testasi, millanen linko syntyy, kun vesivärikupin yhdistää nopeaan pulpetinkannen avaamiseen. Voin kertoa, että siitä syntyy vesilinko. Refleksit testautui samalla. Ilmainen värihuuhtelu oli sentin päässä.

No johan.

On se ollu onnellinen viikonloppu! Ei oikeestaan voi ees mieltänsä pahoittaa, vaikka kuinka tökkii ja vastustaa. Tummahipiäinen armaani saapui etelänhetelmämaasta ja säntäs heti perjantain aamujunalla Kajaaniin. No, mikseipä heti kotia tulis. Ei tarvinu viikonlopulle paljoa erikoisuuksia, kun Juntusten klaani oli koolla ja kuulumisia vaihdettiin koko pitkän kahen kuukauen eestä. 

Ja käytiin perheen kanssa kaupassa! Kyllä rismaan on aina niin mukava mennä, kun tietää, että Juntuset ry:n hyväksi tehdään ostoksia. Juntusten kassasta oli tosiaan vielä jälellä noin 60e ja hilut pussissa marssimma rismaan. Kauppalista tehtiin mututuntumalla, varallisuutta epäileville sanottiin höpö höpöt ja kaupassa ostettiin apetta vielä enemmän makuaistin varassa. Kassalla piti pokka nippa nappa, kun ladoin kymmensenttisiä kassatädin kouraan. "Anteeksi jo etukäteen, tässä tulee menemään kauan." Noh, onneksi lauantaina iltapäivällä ei oo kukaan muu ruokaostoksillaan. Tiesin, että raha oli 57e mukana ja kyllä tarkkuus on aina ollu vahvuuteni, kun kassaneiti ilmotti summaksi 57,35e. Näppituntuma ja makuaisti, se toimii! Ei ollu sen reissun jälkeen kassalla pulaa vaihtorahoista.

Onneksi makuaisti toimii, koska muu vähän tökkii. Oma tietokone ei enää käynnisty. Eläkkeelle väsähti. Flunssa on saanu niin yliotteen, että kohta ollaan pelkässä pedissä ryystäilemässä. Äsken lähin viime tingassa viemään oululaista junaan. Köh köh sanoi pirssi ensimmäistä kertaa eikä alkanu millekään. Ei muuta ku sekunnin sotasuunnitelma, kymmenen minuuttia junan lähtöön, mittarissa se perus -30. Tyttö juoksemaan laukun kanssa, minä hain varastosta luotto-cresentin ja ei muuta ku toinen kiinni ja pyörän vaihto. Sieltä se pyörä sitten asemalta löyty kenollaan, mutta hyvin palvelleena. Ja loppu hyvin, kaikki hyvin. 

Eikä moni muukaan auto lähe käyntiin. Sais vähän lauhtua, pliis! Huomenna viikoksi paimentaan kakkosia. 

Köh köh, sanoo keuhkot ja auto. Köh sanoo tietokone.  

Vaan kyllä naurattaa! Runebergin torttuja jääkaapissa ja massu täynnä herkkuja. Kyllä jaksaa!

P.s. Ei kuvia, sattuneesta syystä.