"Tartu hetkeen ja ole läsnä siellä, missä olet."

Lauantai.

Aamulenkki auringossa. Pitkä Hesarihetki ja kaupasta pääsiäiskarkkeja varalta, jos joku eksyy virpomaan.   Eilen jututin naapurinmummoa kukkapuketti kädessä. Juhliinkos olet lähdössä? En, kun ihan vain itelleni kävin viikonlopppukukat ostamassa. No mutta siinäpäs vasta ihana keino ilahduttaa itseä! Nuin se pitääkin tehdä. Ja mummu ja hymyillen nojailemaan rollaattoriinsa.

Kevät tekee kummia. On jo kolmas viikonloppu peräkkäin, kun brahiksella pöhisee uuni leipomistouhuissaan. Ruoaksi tein lasagnea sitten pitkästä aikaa. Tuli kyllä harvinaisen hyvää - tunteella tehty ja valkosipulilla maustettu!

Viime kesän bravuuri brahikselta toimi jälleen. Pomminvarma vadelma-valkosuklaa -piirakka, joka on älyttömän helppo tehä. Ja mikäs sen parempaa, kun iltapäiväkahvilla lämpöistä piirakkaa...

En oikein tuota tuubia selaile, mutta hyväksi hehkutetut klipit täytyy monesti tsekata. Varaa itsellesi kolme minuuttia ja hetki kuunnella asiaa:

Ja muista, että kyllä sinussa voimaa piisaa.

Mummu

Mummu se osti itelleen käsveskan. Juuri sopivan kokoisen tärkeille papereille. Nyt on tutkintopapereillekin sopiva paikka ja salkku, jotta on valmiina, jos joku sattuu työhaastattelussa moisia kyseleen. Eikö se työnhaku kannata alottaa tällasesta? Tympeä ne paperit olis risman muovipussista tonkia. Mummuhuivikin löytyi. Näin tosin unta, että omistinkin violetti-vaaleanpunaisen silkkihuivin. Ehkä tämä on jo tarpeeksi radikaali.

Juniori toi eilen illalla jätskiä mummulle. Tänään pääsin seuraamaan ehkä parasta käsinukketeatteria, mitä koskaan oon nähny. Esiintyjät 7-8v. Iltapäivän nokkahuilutunti oli korvia hivelevää kuultavaa. Kämpillä soi Bachin pääsiäisajan kantaatit ja verensokeri alkaa olla kohillaan. Työt järjesty pääsiäisen yli asti. Kohta ostamaan uusia viikonloppukukkia. 

Montaki syytä olla onnellinen. 




Ota käpy pois kenkäst
kaar vesi pois saappaast
nost ämpär silmiltäs
jua kuppis tyhjäks.


Ol ilone, ol valone, ol pulune.


ÄläLait kät sirkkeli
äläPurot kirvest kintuil
äläUnhotu kotti avamei
äläKarota annettui syrämei.


Viä roskapussi mennesäs.


(H.L.)

Häntä pystyyn!

Torstai ja tekemisen puute. Joku oli taas sössiny ja meni työt alta, mikä aiheuttaa turhautumista. Huomaan nauttivani vapaa-ajasta vaan melkosen paljon enemmän, kun se on nimenomaan vastapainoa työlle. Kyllä meinaa yksikseen olo päivisin ja iltaisin nimittäin riittää. Noh, jätämme moiset marinat omaan arvoonsa. Viime viikolla ystävä muistutti, että jokaisen vahvan naisen takana on liuta vahvoja naisia. Lienee hyvinkin totta! Mutta vahvuus ei ole kovuutta, ei ylpeyttä eikä välinpitämättömyyttä. Se on itsestään välittämistä ja samalla muiden arvostamista. Luulen, että se on sitä, että tekee mansikkapirtelön vaikka vaan itselleen.

On tässä tekemättömyyspäivässä puolensakin. Raahasin koneen keittiöön jo aamulla, kun keittiönpöydän vieressä on valoisampaa. Ja mikäpä sen virikkeellisempää kuin katsella, mitä vilkkaasti liikennöidyllä tiellä ja parkkipaikalla tapahtuu! 

Neilikoista on tullu mun pitkäaikaisystäviä. Jos kahen euron kukka kestää kaksi viikkoa, niin eiköhän se ole sen arvoinen. Koneelta soi ouluisen kotoisasti Rondo Classic ja allekirjoittanut vääntää työhakemuksia. Tuolilla lojuu kesäkissakassi, joka odottaa aurinkoa ja piknikkejä vähintään yhtä hartaasti kuin omistajansa.

Tässä vielä runo, joka piristi aamulla. Nainen - häntä pystyyn! sanon itselleni ja muille.




Nukkumaan käydessä ajattelen.
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä, kylvetän, kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle, puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen.
Kehun: sinä pieni urhea nainen minä luotan sinuun.

Eeva Kilpi

Värikäs viikonloppu

Viikonloppu oli värikyllästetty alusta loppuun saakka. Perjantaina kuorin silmäpussit pois samalla, kun hetelmät saivat kuorensa yltä. Viikonloppuvieraat oli loistava tekosyy väsätä kiivi-rypäle-persikka-ananas -brita. Kirpeää, värikästä ja sellasta, jota keväällä kaipaa. Brahis sai täytettä, kun neljä kävelevää vierasta (no vierasta ja vierasta..) ja yksi kikatteleva kierijä asettu taloksi. Tavaraa ja väkeä oli tupa täynnä, mutta niin oli tunnelmaakin! Suorastaan rakastan hetkellistä kommuunieloa: ihania ihmisiä kaksneljähoo. Ja millon lie viimeksi olin saanu aamupöhnäisenä kutitella kikattavaa pikkusta. Väsy kaikkosi tuosta nuin vaan! 

Myöhään kutraamista, aikaisin heräämistä, tiuhaan syömistä ja jopa vähän ulkoilua. Tuotiin köyhään pitäjäänki varmaan sellaset rahaerät ostosten ja ruoan kautta, että sois midallin antaa! Vieraat toi ruusuja, sävy sävyyn tutin kanssa. Ja vielä tiskasivat niin ahkeraan, että asukki ei kerenny ollenkaan harjan varteen! Ja veivät vielä roskatkin. Ei huonoja vieraita. Kiitos vielä! 

Muikistelija esittelee uusia hiuksiaan. Ihan ku muka olis jotain mullistavaa tapahtunu! Mutta olihan tuo jo vapauttavaa päästä eroon kuolleesta kuontalosta. Tasalatvat ja päältä lyhyempää. Ja on muuten helpot! Kerranki ei lirut liehukkeet oo koko ajan niskassa, vaan tasapaksut latvat jopa liikahtelee. U know?

Tänään metästin kaverin onneksi ja omaksi iloksi kankaita R-collectionin tehtaanmyymälästä. Kankaissa on kyllä jotain salamyhkäistä. Ehkä se piilee siinä, että lopputulosta ei vielä tiedä. Ja laatu oli taattua!

Muistutuksia.

Yöllä oli satanu lunta ja taas on meillä maa valkeana. Levottomista unista väsynyt luuhaaja lähti piristymään alkuillan kirkkauteen ja esittämään vuoden wannabe-luontokuvaajaa. Jotenki sitä jo niin toivo, että kohta hipsutellaan pikkukengissä ja hamosissa, ja sitten ollaan taas talviasussa. Kävin joen alajuoksulla kattomassa, kun herttaset kalastajat virvelöi taimenia. Mielenkiintonen ajankohta! Tai sitten en ihan tiijä nuista virvelöintiajoista liikaa. 

Mutta tänään on muistuteltu monelta kantilta. Ensinnäkin täällä ei voi kyllä syyttää muuta ku itteään, jos ei saa jotain aikaseksi. Aina hehkutan monen palvelun loistavuutta ja taas aihetta yhteen: torstain talvipuuhapäivänä sois pysyä luistimilla pystyssä liukkaalla sisäjäällä, joten marssin Inttersporttiin luistimet mukana ja kysyin teroitusta. Joo, jos odotat ihan hetken. Ja viidessä minuutissa olin jo pihalla. Kyllä kelpaa!

Hississä laiskuuteni kavuta huimaan kolmanteen kerrokseen palkittiin muistutuksella, joka tuli peilin kautta: hiuspehkon latvojen haarahiukset näkyi peilistä asti (toki valo oli aika kirkas). Jotenki mieltäylentävää. Torstaina onneksi keritsijälle.

Ja kirjaston lehtilukusalissa vierähti taas tovi. Tulin siinä taas siihen tulokseen, että Kotivinkki alkais olla jo sellanen lehti, josta vois maksaa. Kodin Kuvalehden taso on taas mun mielestä laskenu. Mutta se muistutus! Ensin huonokuuloiset vanhukset kyselivät toistensa kuulumisia ja rollaattoriensa toimivuutta isoon ääneen ja pitkän aikaa. Vaan sitten vasta kirjastotädin sormi nousi suun eteen muistuttamaan hiljaisuudesta, kun nuorisohuligaani iltakävelyhairahduksellaan kirjastoon vastasi puhelimeensa kuiskaamalla ja kerkesi sanoa muutaman sanan. No juu juu!

Kämpillä heti ovesta tullessa on ensimmäinen muistilappu ja tietokoneen vieressä toinen. Kalenteri kertoo, missä pitää milloinkin olla ja mitä tehä. Tarkkoja päivämääriä ja ällöttävää byrokratiaa. En luota omien korvien väliin ja jotenki asioiden paperille laittaminen tekee muistamisen miellyttävämmäksi. Ikään kuin asia olisi jo hoidossa. Työnhaku - aika jännittävää iltapuuhaa.  

Ja ne levottomat unet. Muun muassa viime yönä menin kaverin kanssa johonkin talliin viettään iltaa, kunnes paljastu, että korkeiden aitojen takana on sikoja, kanoja ja hevosia. Hätä tuli vasta siinä vaiheessa, kun valtavan kokonen pinkkisika alko pomppimaan aidan yli ja pääsi lopulta samalla puolella. Hullu possu yritti ihan tosissaan röhistä päälle! Terveeks. Onneksi kerkesin ennen kellonsointia haaveilla aurinkokuivatuista tomaateista ja herätessäni luulin sen olleen totta. Eikä ollut ensimmäinen aamupalaunihaave! Unipsykologi - AUTA. 

Vitsipitsi

Kuopion kirpulta löyty hurmaava pitsinauha. On ilo olla yhtä seinäpitsien kanssa kera pistinauhan! Ja minäkö vain mustaan pukutuja, pyh. Vihreä villitsee.

Perjantaita lauantaina

Vaan olihan meillä ilta! Brahis heräsi eloon, kun asukki vietti vapaa(työtöntä)päivää ja fiilisteli keväästä. Kävin ostaan ihan innostuneena kukkasia ja kaivelin aarrekätköjä. Avaimenreiät pääsi peittämään seinän koloja, vanhat pullot tongittiin sängynaluslaatikoista esiin ja peltipurkit sai uuden käyttötarkotuksen. Jo keveni pöytäki! Herkkusuu leipoi puolukka-marenki -kakkua, snickers-piirakkaa ja broileripiirakkaa. Oli muuten ihan sellasia reseptilöytöjä, että taijan toistekin tehä. Vieraat toi lisäherkkuja pöytään ja kyllä sitä herkuteltiin. 

Kuusenalusmatto alotettu tilauksesta. Toinen reikäkierros jo menny ja halkasijaa alkaa olla jo 70 cm. Alkaako kohta piisaamaan? Pikku rinsessa oli apurina kerän kanssa. 

Ja mikä parhainta: kuiskikaiski on täällä! Pääsi eilen heti ensimmäisenä viemään roskat ja tiskaamaan. Oi oi, niin kuin ennen konsanaan!

Ropo

Virkeänä aamutuimaan herännyt sai äkkilähdön töihin. Venyttely jäi kesken ja Hesari luukkuun, mutta olinpahan kahessakymmenessä minuuttissa paikalla. Aurinko saa nostamaan pään pystyyn kuin hopearopo konsanaan!

Arki.

Tänään on pitäny monesti tarkistaa kellosta, että onko kello tosissaan nuin vähän. Luulin monesti olevani myöhässä niin jumpasta ku töistäki, kun aurinko helotti niin kirkkaasti heti aamusta, ja illallaki jumppaan mennessä ei tarvinu säkissä polkea. Vaan se säästä. On sitä ollu muutenki nini töhnässä, että meni kerran jos toisenki töissä väärään kerrokseen. Saatiin monesti melko hyvät naurut kanssaeläjien kanssa, kun yks haahu laahua ihan vääriä käytäviä. Ei aina (ja saatika lomanjälkeisenä maanantaina) voi muistaa. 

Jos loman yksi päätarkoitus on irrottautua arjesta ja virkistäytyä, niin sitä se tosissaan teki. Fyysinen virkistys vähän vielä juimii lauantain laskujen takana, mutta eiköhän seki kohta ilmianna itsensä. Vaan se pääkopan virkistäytyminen se vasta oli nannaa! Toisia maisemia, muutaki ääntä ku omaa jupinaa, lautailua ja ulkoilua. Ja noh, mitä nyt tuhat kilometriä ajelua, joista suurin osa yksin. Hän autoilee, kuin suumaheri konsanaan!

Paitsi huolettomuuteni on saanut uuden ulottuvuuteni. Kun järjestelmällisyydestä ja neuroottisesta suunnitelmallisuudesta on opetellut/opettelee pois, voi myös käydä niinkin, että menee melkeen ojasta allikkoon. Katoin pokkana perjantaiaamuna enirosta, että joo, tuolta Keiteleen ja Pielaveen ja minkälie kautta on Kuopioon mummulasta lyhin reitti. Hän läks sillä hataralla muistikuvalla, että eiköhän siellä ole kylttejä ja viittoja. Pappa tuumas, että joo pääseehän sieltäki. Vaan alkupätkä on aika mutkasta - mutta onhan se vaihtelua! Vaihtelu virkistää sanoin ma ja läksin matkaan. Siinä mutkikkaan Muurasjärventien jälkeen aattelin, että non nyt tulee vähän turvallisemmat tiet. Ja pah. Nelostien jälkeen alko sellaset mäet, kolot ja mutkat, että rallikuskitki ois hirvitelly. Liukastaki toki oli ja ei paljoa vastaantulijoita näkyny. Tie muuttu kilometrien edetessä sellaseksi kinttupoluksi ja siinä vaiheessa, kun kyltissä luki, että päällyste päättyy, niin päätty myös huumorintaju. Puhelu kärsivälliselle kartturille ja ei muuta ku riestykseen stop ja juu tässä lukee, että tuonne tuon verran ja tuonne tän verran. Mihin sitten, häh? Sai huoleton lomalainen ajaa peilijäisissä ysikympin mutkissa kyllä niin kieli poskella, että isommalle tielle päästyäni kyllä huoahdin syvään. Ja sehän meni just niinku armas pappa lupasi: tasan puolenvälin jälkeen alko leveä, iso, asfalttibaana. Vaihteluki oli melkosta!

Uus hame peeäs.

Ei toimi!

Just perus. Oon ennenki hymyilly utaretulehdusnäytelaatikolle, mutta ajattelin vielä suoda muillekin sen ilon. Ja ku ovikello ei toimi, on hyvä rustata vaikka tussilla siitä ilmotus. Ei toimi!

Otin maakuntamatkailun kannalta tämänkin loman ja kävin eilen Kokkolassa päiväseltään. Pappa rymys puuliiterissä ja minä katoin ikkunasta, että nyt ei muuten oo pappa ihan tavallisessa puidenhakuasennossa. Illalla yötä vasten ajelin vielä takasi ite, mutta paappa jäi yöksi vielä pötkötteleen. Kohta taitaa jo tulla! Lupasin papalle kaks tarraa, ku oli niin reippaana sairaalassa. Revittiin ja kopeloitiin kylkeä ja olkapäätä, että sairaanhoitajaki tulkitsi papan kipua kätevästi minun ilmeiden kautta. Raavas mies ei turhia valita.

Kohta taas vaihteeksi auton rattiin ja Kuopioon. Yes!

Hoi, Sinä joka haaveilet omakotitaloasumisesta! Eilen olisi ollut avoimet ovet kokeilemaan, miltä tuntuu nakella lumia katolta. Ja eikä mitä tahansa nokialaissii lumioita. Tää oli raskaampaa sarjaa. Karhea tiilikatto ja kaikki. Ei heti liikkunukaan kerrokset, ei lipsunu ei luistanu. Oisit sinäki saanu ihan tosissaan työntää ja nakella. 

Sää suosi tokitoki. Suorastaan lämmin tuli ja syke kohosi, kun siinä viien tunnin rupeaman aikana kerettiin puotella paikotellen metri kolkytäsenttistä kasaa alas. Vaan onneksi lysti ei ollut siinä! Koska katot on niin taidokkaasti suunniteltu, ei oo nurmialuetta heti niiden räystäiden alla. Tämä tarkoitti meidän kannaltamme sitä, että kaikki, mitkä pudotimme katolta alas, sen myös kärräsimme omin pikku kätösimme kauemmas pihalle. Ja koska lunta on tullut jo enemmän ku kaks kertaa, sitä sai kärrätä ihan kunnolla kauas, että mahtu yks jos toinenki lastillinen. Hiiop, hiiop! 

Huolto pelasi moitteettomasti. Äiti nakkeli vesipulloja katolla puhkijoille ja kohta sieltä oli jo karkkipussikin tulossa. Piipun (tai minkä lie ilmastointisellasen) juuressa tuoksu ensin kalakeitto ja sitten kohta jo lätyt. Tuli kummasti puhtia touhuun! Lopputulos: katto ei ehkä notku niin pahasti, saatiin hyvä treeni ja raitista ilmaa ja nyt on selkäpaistipalaset kipiät.

Vaan kyllä mietin kahesti, että sais nyt olla niitä rattoripoikia lähistöllä nii ottaisin lämpimästi vastaan ja avosylin. Tai äkkiäkös sellanen näppärä katepillariki kelpais. Surr vaan ja lumikasa olis jo siirretty. 

Mutta on se aurinko helliny niin lomalaisia ku vaan voi. Maaliskuu on tosissaan niin ku eräässä blogissa oli oivallisesti lainailtu:

"It was one of those March days when the sun shines hot and the wind blows cold:

when it is summer in the light, and winter in the shade. "

-Charles Dickens

Äsken oli sekä ent. että nyk. kämppis läsnä. On se mahtava, kun ihminen on liikkuvainen otus! Huomenna reisikkäälle. Ja sieltä kuopijoon. Kyllä on loma!

P.s. Vuosi sitten oli Jaappani lähöillänsä. Koiven kanssa tuskailin, että ottaako monta varajalkaa mukaan. Nyt nautin kevättalvesta ja siitä, ettei tarvi mennä neljällä jalalla.

Vieraspaikalla

Vieraspaikalla paistoi tänään aurinko. Näin lähdimme reippaana luistelemaan merelle, kun kerta Oulun kaupunki oli pätevänä saanut hienon luistinradan Oritkarista Oulunsaloon. Tai näin ainakin intterneetti kertoi. Ensin käveltiin Oritkarissa luistimet kourassa ja kaakaot termarissa. Sitten vaihettiin lahden toiselle puolelle ja käveltiin Varjakan puolella samat kantaamukset olalla. Ja jo lopetettiin, kun hiihtäjät sanoi, että ei kannata, kovin oli hankalan näköstä jonkun yksinäisen luistelijan meno. 

Ei sitten. Ei luisteltu, mutta kävellä köpöteltiin, nautittiin auringosta ja siitä, että tuullut lai-sin-kaan. Voitteko uskoa, Oulussa tällaista? Ja niin oltiin vieraspaikalla kaakaon ja auringon kera. Lämmitti niin, että aivan luuli ruskettuvansa! 

Lomalainen on niin lomalainen että juhlii ja riemuitsee alati. Välillä tuntuu, että aivan pakahtuu tästä aurinkoisesta keväästä ja ansaitusta lomasta, mutta sitten muistaa todellisuuden ja laskee kantapäät maahan. Hyvää vastapainoa tämä ällöttävä työnhaku. Pysyy realismi mukana! 

Äsken kävi ihana tuulahdus enklannista. Ja sinne mäni. Ja kohta tulevat takaisin! 

P.s. Huomaatteko, että kappaleen viimeinen lause on useimmiten kohdallani huudahdus. Kun kiljuu lopussa, jää varmasti korviin soimaan!