Muistutuksia.

Yöllä oli satanu lunta ja taas on meillä maa valkeana. Levottomista unista väsynyt luuhaaja lähti piristymään alkuillan kirkkauteen ja esittämään vuoden wannabe-luontokuvaajaa. Jotenki sitä jo niin toivo, että kohta hipsutellaan pikkukengissä ja hamosissa, ja sitten ollaan taas talviasussa. Kävin joen alajuoksulla kattomassa, kun herttaset kalastajat virvelöi taimenia. Mielenkiintonen ajankohta! Tai sitten en ihan tiijä nuista virvelöintiajoista liikaa. 

Mutta tänään on muistuteltu monelta kantilta. Ensinnäkin täällä ei voi kyllä syyttää muuta ku itteään, jos ei saa jotain aikaseksi. Aina hehkutan monen palvelun loistavuutta ja taas aihetta yhteen: torstain talvipuuhapäivänä sois pysyä luistimilla pystyssä liukkaalla sisäjäällä, joten marssin Inttersporttiin luistimet mukana ja kysyin teroitusta. Joo, jos odotat ihan hetken. Ja viidessä minuutissa olin jo pihalla. Kyllä kelpaa!

Hississä laiskuuteni kavuta huimaan kolmanteen kerrokseen palkittiin muistutuksella, joka tuli peilin kautta: hiuspehkon latvojen haarahiukset näkyi peilistä asti (toki valo oli aika kirkas). Jotenki mieltäylentävää. Torstaina onneksi keritsijälle.

Ja kirjaston lehtilukusalissa vierähti taas tovi. Tulin siinä taas siihen tulokseen, että Kotivinkki alkais olla jo sellanen lehti, josta vois maksaa. Kodin Kuvalehden taso on taas mun mielestä laskenu. Mutta se muistutus! Ensin huonokuuloiset vanhukset kyselivät toistensa kuulumisia ja rollaattoriensa toimivuutta isoon ääneen ja pitkän aikaa. Vaan sitten vasta kirjastotädin sormi nousi suun eteen muistuttamaan hiljaisuudesta, kun nuorisohuligaani iltakävelyhairahduksellaan kirjastoon vastasi puhelimeensa kuiskaamalla ja kerkesi sanoa muutaman sanan. No juu juu!

Kämpillä heti ovesta tullessa on ensimmäinen muistilappu ja tietokoneen vieressä toinen. Kalenteri kertoo, missä pitää milloinkin olla ja mitä tehä. Tarkkoja päivämääriä ja ällöttävää byrokratiaa. En luota omien korvien väliin ja jotenki asioiden paperille laittaminen tekee muistamisen miellyttävämmäksi. Ikään kuin asia olisi jo hoidossa. Työnhaku - aika jännittävää iltapuuhaa.  

Ja ne levottomat unet. Muun muassa viime yönä menin kaverin kanssa johonkin talliin viettään iltaa, kunnes paljastu, että korkeiden aitojen takana on sikoja, kanoja ja hevosia. Hätä tuli vasta siinä vaiheessa, kun valtavan kokonen pinkkisika alko pomppimaan aidan yli ja pääsi lopulta samalla puolella. Hullu possu yritti ihan tosissaan röhistä päälle! Terveeks. Onneksi kerkesin ennen kellonsointia haaveilla aurinkokuivatuista tomaateista ja herätessäni luulin sen olleen totta. Eikä ollut ensimmäinen aamupalaunihaave! Unipsykologi - AUTA.