sunnuntai 29. syyskuuta 2013


Pelakuut ikkunalla. Viikonlopun istuminen tuntuu jäsenissä. Eilinen koulutuspäivä pisti miettimään. Miettimään eniten sitä, että jos istutetaan 400 opettajaa lauantaina (työehtosopimukseen kuuluvana) koko päiväksi kuuntelemaan luentoja, niin kyllä pitäisi olla asiaa eikä sen vierestä. Vaikka osa oli ihan asiaakin. Erästäkin luennoitsijaa kuunnellessa tuntui aivan kun joku olisi silittänyt käsvartta. Niin hyvältä se tuntui taas kuulla, muistaa, huomata työnsä syvyyden.

Lampaat on pistetty lihoiksi ja tänään päästiin maistaamaan ehtaa lähiruokaa. Ja maistui! Iltapäivän itkut vaihtui loppuillan kestäväksi hymyilyksi. 



torstai 26. syyskuuta 2013





Kirpakat omenat muuntui piirakaksi. Vieraiden kanssa muisteltiin parinkymmenen vuoden takaisia hetkiä. Niitä, kun potkumopolla pyhkästiin tien toiselta puolelta vauhtia ja tultiin toiselle puolelle kastelemaan kukkia pienellä kastelukannulla. He veivät parkuvan lapsen aukinaisen leuan kanssa tikattavaksi, hakivat jäätelöä siitä vihjaileville, löysivät yhtäkkiä vintistänsä lapsukaiset lukemasta vanhoja Aku Ankkoja. Ja antavat olla, tulla ja mennä. Pitävät silmällä, lähellä. Ihania tuollaiset, varavanhemmat, naapurit.








tiistai 24. syyskuuta 2013


Sellaista iltapäiväsumua. Ulkona kylmää ja koleaa. Viiden asteen ulkolämpötila antaa hyvän syyn kietoutua sisälläkin villaan. Murua rinnan alle, kaffea päälle ja hetkeksi vaakatasoon. Vanha aikakauslehti ja hetkeksi rillit päästä. 

Eilen jurppi ja otti päästä. Ärsytti ja potutti. Illalla tarpeeksi purnattuani sain taas (liekö taas kauan kestävän) valaistuksen siitä, miten on hankala tyytyä johonkin keskinkertaiseen, kun pohjalla on kokemus hyvästä. Mutta mikäpäs tässä. Sellainen seitkytprosenttinenkin hyvä on oikeastaan aika hyvä. Sellaisen tyydyttävän, riittävän verran hyvää. Vaan on siinä muistamista. Tänään muistin tyytyä tälle päivälle annettuun hyvään: ihanaan työrauhaan ja rakentavaan, kunnioittavaan yhteistyöhön.

sunnuntai 22. syyskuuta 2013







Akut täynnä! Pottupellosta nousi kumiankkaa ja willendorfin venusta. Puoli kahdeltatoista oli jo laarit ja säkit täynnä ja keitto kiehumassa. Väkeäki oli niin, että melkeen sai kilpailla omasta pätkästä pottuvakoa. Potunnoston ylipäällikkö, 86-vuotias pappa ajoi uljasta Valmetiaan ja oli silminnähden tyytyväinen. Hymyili korvasta korvaan. Mummu pötkötti sisällä ja keräsi parisänkyyn monenikäistä potunnostajaa köllöttelemään nosto"urakan" jälkeen. Vaan mummu se suurimman työn teki: murehti ruokapuolesta viikkotolkulla. Että millaista jälkiruokaa ja mitä sitten potun kanssa potunnostoväelle. 

Hedelmäpeli maalaisittain: pussit käteen ja mätkimään omenapuuta. Viimeisetkin talviomenat pääsi matkalaisten mukaan.  

Pappa pesi punaiset kumisaappaat puhtaaksi mullasta.

torstai 19. syyskuuta 2013



Kohdattiin pyörätelineillä. Yhteisenä määräänpäänä kirjasto. Entisen esimieheni halaus oli lämmin ja tuttu. Nyt sen taas muistin, että mitä se kaikki oli. 
Lievää menneiden kaihoa ilmassa. 

Kohta kuusi viikkoa töitä takana. Nyt tiedän jo missä olen, keiden kanssa ja mitä teen. Pitkä lämmittely ja tiukka sisäänajo itsekseen toivottavasti tietää selkeytyvää säätä loppuvuodelle. Hain kirjastosta erkan kirjan ja draamaopuksia. Toivotaan intoa ja iloa niin lapsille kuin opettajalle!

Viikonloppuna kaikkea muuta kuin opetusta. Mummu ja pappa odottaa: mitäpä minä, makkaan vaan ja varjo vennyy. 







maanantai 16. syyskuuta 2013


Kesäkukkia syyskuussa. Pihatöitä t-paitasillaan. Ihanaa ruokaa ja perhettä koolla. 

Lepoviikonloppu.

perjantai 13. syyskuuta 2013

Viikko alkoi luontopolulla. Metsä oli kultapuita täynnänsä ja lapset nauttivat päivästä metsässä. Miten voikaan syyskuu olla näin lämmin ja aurinkoinen! Millonhan se sateisen synkkä arki alkaa. Sitä vaan hymyilee, kun on niin hyvä olla. 

Lähettelen hehkutuskuvia jokirannasta harva se päivä. Fiilistelen kaikkia pienen arkisia asioita. Jännitykseksi riittää Prisman kassalla jännääminen, onko palkka löytänyt uudelle pankkitilille ja toimiikohan uusi kortti. On se extream! 

Ootko lukenu Uppo-Nalle -kirjoja aiemmin? kysyny lapselta. En, mutta uppomunia oon syöny. No, melkein sama asia. Ja halausenergiaa vyötärönkorkeudelta ennen viikonloppua.

Perjantaina kahdeltatoista pitää vähän verrytellä, venytellä, tsempata ja kerätä viimeisetkin energiat kutosten tuplatunnille. Ilmaisutaito vetää flow-tilaan sekunnissa - tai sitten tulee rytisten idealistisen nuoren opettajan reisille. Viime viikolla meinasi olla jälkimmäistä, tänään onnekseni ensimmäistä. Painan koulun oven kiinni kahdelta jalat pari senttiä ilmassa voimaannuttavan viikon lopetuksen jälkeen. Ei tarvinnut murentaa idealismia. Ihanaa, kun luottamus, sinni ja mikä lie connection alkaa tuottaa tulosta. Se on se käytävällä heitetty ylävitonen sytkärillä pöhhyyttelijän kanssa ja toisen kiitos: ope hei, kiitos, olipa mukava tunti! Ja hei, jos ei enää nähä, nii mukavaa viikonlopppua. Kutosten poijjaat, oijoi, kun välillä tekee eetvarttia moiset ylämummot ja muut.

Ystävä hurruutteli autolla ohi, pistäytyi syömään, toi leipää tullessaan. Ihanaa olla matkan varrella.


lauantai 7. syyskuuta 2013



Puolipilvinen pyöräilypäivä. Torilla oli lähiruokamarkkinat ja ihanaa torihumua. Hain kasvissosekeiton ainekset torilta ja haaveilin omasta pikku pläntistä kasvimaata. Kotona maukasta keittoa ja ihanaa valkosipulileipää. Ilmainen Kaleva ja päiväkahvit ystävällä. Ensi yöksi saan ensimmäisen yövieraan näihin nurkkiin. 

perjantai 6. syyskuuta 2013

Lämmin syyskuun ilta. Superhyviä hampurilaisia terassilla siskon kanssa. Fiilistelykävelyä kotiin niin tutun keskustan halki. Nyt vasta on säkkipimeä - parvekkeella lyhdyt ja kynttilät, teetä ja hyviä lehtiä. Kaiken varalta villaa yllä. Melkein luvattoman levollista, akkuja lataavaa.




Vaihdannaistalous on parasta. Toinen saa kyydin ja toinen saa itse tehtyä, ihanaa mysliä. Kaikki on tyytyväisiä!

Viikonloppu alkaa aikatauluttomalla lehtien lueskelulla ja pienillä nokosilla. Tänään yltin tunnilla opiskeltiin veden kiertokulkua. Tiedättehän, miten aurinko lämmittää vesiä, joista vesi haihtuu höyrynä, tiivistyy yläilmoissa sadepilviksi ja sataa alas ja valuu takaisin meriin. Noh, muistakaamme konkretia: lopputunnista tyttö myhäili tyytyväisenä ja tuumasi, miten tosiaan sitten kalatkin tippuu taivaalta sen sateen mukana takaisin meriin. Kieltämättä mielikuva katoille ja pihoille ropisevista kaloista aiheutti hieman hilpeyttä. 

tiistai 3. syyskuuta 2013

Koulun omat yleisurheilukisat. Kuusi tuntia kuulahommissa sisältää noin 750 suorituksen arviointia, mittaamista ja kommentoimista. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja lämpöä riitti. Päivän aikana kipeä kurkkumörkö kasvoi melkosesti, ja yritän poistaa sitä lipittämällä mukitolkulla hunajajuomaa. Ei osaisi olla pelkän kurkkukivun takia poissa töistä. Katsotaan, sanoi lääkäri. 

Haahuroin kaupunginkirjastossa ja fiilistelen taas tuttuja nurkkia näin arki-iltana. Haen pinon levyjä musiikkiosastolta ja painun kotiin kuuntelemaan Hvorostovskia. 

maanantai 2. syyskuuta 2013




Aamulla avaan verhot ja katselen, miten pullakuski peruuttaa lähikaupan eteen tuomaan tuoreita leipomisiaan. Hetken kademieli. Saisipa vaan ajaa ja peruutella, purkaa ja ja kuitata. Hakea lasti ja toinen ilman, että koko ajan kontrollissa on lauma sähikäisiä. Todellisuudessa toivoin hiljaista, rauhallista työpäivää jossain konttorissa, jossa ei tarvitsisi puhua lainkaan. Viestintää korkeintaan sähköpostilla ja muutama sananen kahvipöydässä. Ei aina innosta ja kiinnosta olla läsnä satakakskytä lasissa. Lähinnä kurkussa oleva piikkikasvi sai haikailemaan toisaalle. 

Ope kato! Kutosluokkalainen poika näyttää käsivarttaan, jossa on iso helakanpunainen rupi ja pahannäköinen iho sen ympärillä. Kysyn, mistä moinen on tullut. No piikkusen sytkärillä pöhhyytin. Ja kato, näin ku laittaa sormet (etusormen ja peukalon) vastakkain nii kynsillä saa raaputettua hyvin ihoa niin, että tulee verta. Yksi, kaksi, kolme...Oliko sulla järkevän tekemisen puute? Joo oli. Niin että tällä tasolla ollaan. Piti muutaman kerran kelata tilannetta uuestaan ennen kun tajusin, että kaverin ajatukset ja tekeminen on oikeesti tällä tasolla. Opeta siinä sitten yhtälöitä. Ei millään pahalla. Hurja keino kerätä huomiota

Toinen sankari solmii jonossa "odottaessaan" naulakoilla olevin kolmasluokkalaisten kenkien nauhat tuhannen umpisolmulle. Onpahan kaverilla tekemistä iltapäivälle. Yritän olla idealisti niin pitkään kuin mahdollista. Oon yrittäny näihin eräisiin sankareihin saaha tuntumaa muulla keinolla kuin naputtamisella.  Kerron uudestaan ja uudestaan, kuinka luotan heihin ja heidän sanomisiin, miten vastuu omasta käyttäytymisestään oppilaalla. Vaan voi että se tekee tiukkaa. Tappelisin välillä mieluummin niitten pullapussien kanssa. 

Tunnemylly pyörii taas. Viha kyllä pistää toimimaan, sisältää paljon poveria. Mutta että kun tekisi mieli karjua ja heittää niskaperseotteella käytävään poissa silmistä. Opettaja-lehden tuoreimmassa numerossa oli pysäyttävä juttu juuri näitä sankareita ajatellen. Jos oppilas saa opettajan raivon valtaan, kannattaa kokeilla empatiaa. Viha haalenee, kun empatia herää. -- On vaikea olla pitämättä ihmisestä, joka näkee sinussa valtavasti hyvää. Pitää reenata ja kovasti. Välillä empatia ei tule ihan ekana mieleen. Mutta kymmenen sekunnin päästä se saattaa olla jo hyvin lähellä ja raivo vähän kauempana. (Tai sitten oppilas on jo ikkunalaudalla menossa ja toinen toisen kurkussa. Idealisti idealisti, älä karkaa!) Katsotaan keväällä kumpi voitti: empatia vai viha.