Onko se jo sata? kysyy isänäiti ja ohjaa tarkan vapisevasti ruokaa suuhunsa. Nakkaa silloin tällöin lihapottua jaloissa uskollisesti herkkupalaa odottavalle koiralle. Linkoaa lusikallaan perunaa ja pudottaa vaivihkaa sormellaan leipäpalasen pöydän reunan yli. Vielä vuosi, vastaamme isän kanssa ja laulamme kolmella äänellä Miks' leivo lennät Suomehen...

Latasin akkuja ensi viikkoa varten: ensimmäiset pihakahvit auringossa, ystävän tekemää maailman parasta mutakakkua ja pitkästä aikaa hyvät yöunet. Ihan vain siltä varalta, että neljä päivää leirikoulussa kuutosten kanssa ei menekään ihan vihellellen. Jos vaikka kiinnittäisi kestohymyn kasvoille, laittaisi aurinkolasit nenälle ja kasvattaisi retkimieltä. Viheltäisi tiukan paikan tullen ja kääntäisi kasvot kohti aurinkoa.

Kimpaannuin, kyllästyin, petyin ja peruin. Puolitoista kuukautta ilman Hesaria oli hyvä aika leppyä. Tule taas! Pitkien aamukahvien paras ystävä. 

Uudet hengarit, vastustamattoman vanhat Arabiat. Ja aurinko. Sitä nyt!

Rakastan nuita käsiä. Niiden kuvaamista. Niiden käyttäjiä. Missähän sen minun kujelmani on. Se on varmaan siellä nurkkakammarin kaapissa tai meijän makkuukammarin kaapissa. Joulun alla sen minä alotin, kun tytöt puuhasivat joulua. Löivät aloitussilmukkoineen käteen ja tuumasivat, ettei täällä saa jouten olla. Luulin jo, etten oo sitä enää jatkmassakaan, vaan niin nyt tuntuu siltä, että jatkaa voisin. Sukkaa ja elämää. 

Menihän se loma näinkin. Korvatulehduksessa ja kuumeessa. Sen hyväksymisessä, että kulkutaudit eivät kysele aikaa. Mutta maailman paras hoitaja juottaa Jaffaa ja lämmittää keittoa. Oikeastaan tätä kohtihan tässä on menty. 

Maailman kaunein nainen. Kuultiin, että täällä on eräs kaunis nainen, joka on käynyt kampaajalla. Ei, vaan salongissa! korjaa maailman kaunein nainen. Istuu sairaalasängyn reunalla punainen villatakki harteillaan, hopeahapsihiukset niin kauniisti laitettuina. Minä sanoin yöllä kuulkaat hoitajalle, että keittäisikö se kuumaa vettä ja toisiko sellasen yhen näkkileivän, voita päälle, tuoretta kurkkua ja pikkusen suolaa. Kuulemma ei yöllä täällä syödä. Minähän sanoin, että kylläpäs syödään!

Paikka, jossa syödään yöllä. Rapsutetaan, halataan, hellitään. Mummulla jotenkin taas niin silmät aivan loisti, sanoo pappa. Avaa uuninluukun ja täyttää pesän itse pilkkomillaan haloilla. Nostaa sillipalasen haarukallaan lasipurkista. Asettaa kalapalan iltapalalautaselleen ja kopauttaa huolellisesti ylimääräiset vedet takaisin purkkiin. Katsoo pöydän toiselle puolelle ja hymyilee niin tuttua hymyään.