Rakastan nuita käsiä. Niiden kuvaamista. Niiden käyttäjiä. Missähän sen minun kujelmani on. Se on varmaan siellä nurkkakammarin kaapissa tai meijän makkuukammarin kaapissa. Joulun alla sen minä alotin, kun tytöt puuhasivat joulua. Löivät aloitussilmukkoineen käteen ja tuumasivat, ettei täällä saa jouten olla. Luulin jo, etten oo sitä enää jatkmassakaan, vaan niin nyt tuntuu siltä, että jatkaa voisin. Sukkaa ja elämää. 

Menihän se loma näinkin. Korvatulehduksessa ja kuumeessa. Sen hyväksymisessä, että kulkutaudit eivät kysele aikaa. Mutta maailman paras hoitaja juottaa Jaffaa ja lämmittää keittoa. Oikeastaan tätä kohtihan tässä on menty.