Elämä kantaa

Kuinka monta kertaa
se soi kun kuuntelee

Kulkee kesän keveä tyttö
seittisiltaa
kevein askelin

Pois jää kaikki turha, tuuliin katoaa
elämä kantaa
eespäin kulkevaa.

(H.Pukki)

Silmä lepää.

(Kuva: Helene Johansson)





(Kuva: Sean Heavey)





(kuva: Nikki Krecicki)

National Geographicin kuvat on kyllä monasti melko täysiä. Ei todellakaan jätä kylmäksi. Maanantai ja uusi viikko alkoi mukavasti, kun sai upota hetkeksi aivan muihin tunnelmiin, toisiin maihin, toisiin ihmisiin. Kiitos NG!

Täältä loput, upeat kuvat:

http://www.boston.com/bigpicture/2010/11/national_geographics_photograp.html#photo9

Tähtihetkiä.

Pyri kuuhun.
Jos osut harhaan,
putoat keskelle tähtiä.
(Les Brown)

Näin raapusti armas ystäväni kirjaseeni (ja paljon muitakin hyviä ajatuksia) kuusi vuotta sitten kesällä kaukana kaukana valtameren tuolla puolen. On jotenki mahtavaa palata ajatuksissa sinnne preerian keskelle, niihin tunnelmiin, niihin muistoihin. Onneksi tallessa on muisto jos toinenkin! Tähtijutut tuli mieleen, kun eilen saatiin hoitoon meijän yhteinen pikku poikaystävä ja toinen oli niin onnellinen mun huoneessa riippuvasta joulutähdestä. "Tätti, tätti." Päivänokosten jälkeen toisesta huoneesta kuului ensimmäisenä isosti ja iloisesti: "tätti"!

Eilen tuli myös hyvä mieli, kun sain sipaista kiehkuraa jos toista tukkaani ja pukea ihanaisen, lempparivillamekkoni ylleni ja lähtä illaksi hummaileen. Oli mukavaa, erityisen mukavaa! Joskus on sallittua saada vallattoman hyvää mieltä myös materiasta, jostain kivasta sellaisesta..mmmm.

Tänään korkkasin tälle talvelle luistimet ja olihan se ihanaa! Tuli aivan mieleen aina ku pienenä isin kans käytiin Castrenin tai teuvo Pakkalan kentällä luistelemassa ja isi veti mailan kanssa perässä. Se oli kivaa sillonkin.

Tähtihetkiä siis koko viikonlopun ajan.

Mustaa valkosella.

Allekirjoittanut ylpeänä esittää: kasvatustieteiden kandidaatti, olkaa hyvä! Pitihän se käyä papereita vähä hakemassa, kun kämpillä oli jo brist på paperista. Vaan mahtohan se olla aika mukava tunne silti, vaikka vasta välietappi onkin! Onpahan jokin pykälä plakkarissa ja vaihe takana. Tästäpä riitti iloa koko päiväksi ja taitiinhan me kohtalotovereiden kanssa juoda jo (ne kolmannet jos totta puhutaan) kandikahvitki. Kun on juhlaan aihetta, niin mitä hullua missata moinen mahollisuus! Ja mielummin minä tällasten takia laitan jalalla koreaksi, kun ei kehtais aina kissaakaan ristiäisiä varten hankkia. Lahjaksi kerkesin saada jo perinteisiä kirjaston poisto-osaston ale-kirjoja - sisältö oli tällä kertaa hyvinkin osuva, villi ja jopa täysin ajankohtainen! Sitä on sitten tietenki kulettu heti niin nokka pystyssä ylpeänä koko päivän, että kohta on mobilatille käyttöä. Saa nähä, tuoko ilta lisää juhlan aihetta ;)




Vaan olihan meillä riemu herkässä - taas!

Hämäränhetki.

On muuten taas hämäränhetki-aika. Tässäki ajassa vaan on se valosa puoli, että päiväunet on mukava ottaa juuri siinä kello kolmen jälkeisessä hämärässä. Ainakin tänään oli. Mutta onneksi tänään vielä tuli tunne, että nyt saa ripustaa joulutähden ikkunaan! Ja pari, vaan pari, muutakin kivaa jouluhumputusta.





Hämärässä on hiirikin sininen,
ja lammen laine on musta,
ja hiiren pienissä kärryissä
on tähtien heijastusta.

Hämärässä on hiirikin sininen.
Taikaa! Kaikki on uutta!
Jokainen heinänhäntä huojuu
sinisen salaisuutta...

(H.Huovi)

Totuus julki.

Tosiasiahan on se, että kaikilla - jopa minulla - on heikkoutemme. Oon tässä harrastanu itsetutkiskelua ja tullut siihen tulokseen, että minulla niitä heikkouksia on aivan kaksin kappalein. Jos lukija hyvä ei kestä seuraavia paljastuksia, voi hän oman elämänsä järkkymisen pelossa vaihtaa sivustoa. Onneksi kuitenkin mun heikkouksia on myös kahdelaisia, mikä vaikuttaa niitten kanssa elämiseen.

Ensimmäinen on käsityöt (terkut vaan entiselle kässän opelle). Aivan melkeen nostaligisuutta lähentelee, ku muistelee, että missähän neki viininpunaset ja maailman rumimmat housut on, jotka sitä väsäs joskus yläasteella. No entäs sitten se, kun piti tehdä jokin työ farkkukankaasta? Itsellänihän taisi tulla extramuodikas niskalenkkitoppi, joka oli liian lyhyt, tietenkin joustamaton ja siksi aika hankala, ja ehkä ei niinkään kauniilla adjektiiveilla kuvailtava. Ja onhan sitä päästy loistamaan virkkaus- ja neulomistaidoillakin! On penaalia ja laukkua ja muuta vaativaa. Mutta on niitäki, jotka todella on ollu ja on vieläkin käytössä! Oliko sitten mieluisa aihe vaiko kerrankin oppi oli menny lihasmuistiin ja hienomotoriikka toimi, kun piti tehdä jokin söpö lemmikki tms. No, minullahan se oli tietenkin jonkinsortin gerbiili (R.I.P. Huli) ja sen häntä ihan normi mikä lie ketjuvirkkauksella oli valehtelematta ainaki neljä metriä. Sen minkä nuorena oppii...vanhana unohtaa. Nimittäin täällä on taas puhjennu jokin kutemis eli neulomisvimma ja luennoilla vaan koukut ja puikot kilisee. Lievä kiinnostus alko herätä tämänki neulomiskammosen kohalla. Tai sitten se oli se vilu. Itehän käytän aina talvella villasukkia, joskus yötä päivää ja entisessä kämpässä sai olla heti kahetki päällekäin. Nyt on The Urakka aloitettu ja kyllä sukka tuloo het sellasta vauhtia, ettei kissaa kerkeä sanoa ;) Mutta sen sanon, että oliko pikkusen unohtunu nii oli. Vaan lihasmuisti se on jännä, ku sieltä se jonkin asteinen taito kuitenki rupes löytymään. Lievää turhautumista ja ihme silmukoitten putoamisia ei voi estää, mutta viime lauantain tunnelmaa ei voittane mikään: mummulan tuvassa, vierekkäisissä kiikkutuoleissa, mummun kanssa puikot kilisten neuloa uunin lämmössä.

No vai entäs se toinen heikkous. No se on laajan yleisön yllätykseksi mikäpä muukaan kuin brie-juusto, jonka hyvillä mielin säilytän toisena ja toisenlaisena heikkoutena :)





Onneksi useimmiten löytyy taito nauraa itelle, ja vielä oikeen räkäsesti!

Perjantai

Perjantai, ah. Liian vähätuntisia yöunia täyty korvata aika tuhdeilla parin tunnin päikkäreillä ja nyt kyllä tuntuu, ettei iltaan herää enää ei sitte millään. Mutta aamupa alko mukavasti, kun vihdoin ja viimein pääsin kampaajalle. Nyt on tukka takana ja elämä edessä! Mikähän siinä muuten on, ku pitää kampaajalle pääsyn kanssa venähtää niin pitkään aina, ettei enää kehtaa tunnustaa kampaajalle, millon reuhkaan on viimeksi koskettu. Noh, nyt lähti heti sen verran, että saa taas olla puoli vuotta käymättä.

Vaan olipa kerrassaan mahtava näky, ku tuosta polkasin Kajaanin suurensuuren Raatihuoneen torin läpi iltapäivällä ja siinä torin laidalla istua nökötti papparainen rollaattorin istuimella kirkkaanpunainen nenäpäivä-nenä loimottaen! Ja savuke huulessa. Siinä jos jossain oli sitä jotain! Oon heikkona herttaisiin pappoihin.

Molemmista päivän ilonaiheista innostuneena:

Terveisiä itärajalta!

Hiiohei, niin se loma loppu. Mutta sitä ennen kerkes tehä juuri sitä, mitä pitiki: lomailla. Hurvauteltiin armaan kämppikseni kanssa keskiviikkona Savonlinnaan kolmen köksänopen(ei kotsa;)) hellään huomaan. Saldo: vatsa vieläkin täynnä kaekenlaessii herkkuja, muutama foto muistona ja ennen kaikkea mieli muikeana hyvästä lomareissusta! Pitänee enemmänki lähtä oikein lomalomalle jonnekki Suomen sisälle, hienoja paikkoja on kyllä vaikka muilleki asti! Mihinköhän sitä lähtis seuraavaksi? Seuraa, ja sponsori, otetaan vastaan!

Vaan olihan meillä lystiä. Vähän vihmo ja ei kovin sää suosinu turisteja esim. Olavinlinnan vinkassa, mutta keksittiin kyllä mainiota sisätilassa tapahtuvaa toimintaa. Esimerkiksi ruoka hyvässä seurassa osottautu aika oivalliseksi - ylläri. Punkaharjun Lusto-metsämuseo ja puupuisto erilaisine puulajineen sai kyllä hyvät pisteet. Ja yleensäki maisema: järvet, harjut ja monenmoiset mutkat maalla ja vedessä.

Että kiitosta vain immeisille!

Nyt pari päivää ollu sijaisena ja äh, ei jaksais lähtä jotain graaaadua pakertamaan. Viime yönä hain matkalaiset lentoasemalta ja nyt kuvien katselun ja etälämmön tunnelmassa ei jotenki houkuta niin hirveästi tuo eksoottinen Vr, mikä vie kohta kohti Kajaania. Mutta toisaalta, mukava palata omalle reviirille.

Avainsanat: loma, nauttiminen, elämä, mukavuus, ystävät, ruoka, haaveilu.