Perjantai, ah. Liian vähätuntisia yöunia täyty korvata aika tuhdeilla parin tunnin päikkäreillä ja nyt kyllä tuntuu, ettei iltaan herää enää ei sitte millään. Mutta aamupa alko mukavasti, kun vihdoin ja viimein pääsin kampaajalle. Nyt on tukka takana ja elämä edessä! Mikähän siinä muuten on, ku pitää kampaajalle pääsyn kanssa venähtää niin pitkään aina, ettei enää kehtaa tunnustaa kampaajalle, millon reuhkaan on viimeksi koskettu. Noh, nyt lähti heti sen verran, että saa taas olla puoli vuotta käymättä.
Vaan olipa kerrassaan mahtava näky, ku tuosta polkasin Kajaanin suurensuuren Raatihuoneen torin läpi iltapäivällä ja siinä torin laidalla istua nökötti papparainen rollaattorin istuimella kirkkaanpunainen nenäpäivä-nenä loimottaen! Ja savuke huulessa. Siinä jos jossain oli sitä jotain! Oon heikkona herttaisiin pappoihin.
Molemmista päivän ilonaiheista innostuneena:
Voi Elina - sinusta sitä löytyy potkua... :D Kirjoituksesi saa aina niin hyvälle tuulelle - ei voi olla hymyilemättä! Kynttiläntuoksuisia syysiltoja! Mutta muista olla varovainen tulen kanssa ;) t. vara-äiti
VastaaPoistaVaan onpa ilo kuulla moinen :) jep, piti ihan ottaa moinen nenukki pois, ettei vaan jää kynttilän käry haistamatta ;) Niitä myös sinne!
VastaaPoista