Naapuruston valosaastetalkoisiin osallistuttu.

Ihana herätessään avata verhot ja tuumata vain: oho. Lunta tupaan! 

Eilisiltainen naurun määrä työpaikan pikkujouluissa tuntuu poskipäissä vieläkin. Me järjestäjät saimme kiitosta, paikkakin oli onnistunut. Mutta että huomasin: tässä ja nyt on todella, riittävän hyvä.

Äiti antoi käydessäni maistiaisen. Oli ostanut jokaiselle meille yhden persimonin. Hieman skeptisesti pyörittelin sitä kädessäni ja mietin tosissani, että tietääkö se hyvää, jos täytyy wikipediasta tarkistaa sille syöntiohje. Meinasin laittaa vastaviestin carambolasta kyselleelle entiselle oppilaalleni. Muutaman epävarman haukkasun jälkeen ajattelin, mahtoiko mummuilla ja papoilla olla samoja kummallisuustuntemuksia monta vuosikymmentä sitten maistellessaan ensimmäisiä etelän hetelmiä. Lopputulos: aivan ällöttävän makea, kumma koostumus, mielenkiintoinen kokemus. 

Kynttilänjalat sai pitsisäärystimet ja pirssi uudet valot, rasvatut lukot ja uudet pyyhkimen sulat. Ja melkeen ihan ite. Äitinsä tyttö, tuumasi äiti, kun tyttö keksi samat niksit kuljettaa polttopuita pirttiin. 

Oulu sai lumikuorrutteen ja valo ihmiset ulkoilemaan. Valo tuntui luissa ja ytimissä. Eiliset kihlajaiset ja ystävän yökyläily teki viikonlopusta juhlaa. Eilen illalla viime vuoden oppilas turvautui hädässään entiseen opettajaansa laittamalla viestiä: Pitääkö karambola kuoria? 

Herään hyvien, pitkien ja pitkästä aikaa unettomien yöunien jälkeen levänneenä. Ensimmäisenä napsauttelen jouluvaloihin virrat, avaan verhot ja jään köllötteleemään sänkyyn. Ulkona sataa lunta. 

Eilen iltapäivällä. 97-vuotiaan mummuni kanssa keskustelut ovat aika tutulla raiteilla: niin kenenkäs tyttö, aaa...niin missä se sinun työpaikka on. Niin missäs se sun kortteeri on? Niin kenenkäs tyttö...Ja sitä rataa uudestaan ja uudestaan. Välillä pilkahtaa jokin tuoreempi asia. Laulaminen onnistuu aina. Ja niin sitä veisataan. Virsiä ees ja taas, koska nuotti minulla on säilyny, vaan sanat tahtoo jo unehtua. Kaffea neljän aikaan (en minä tavallisesti kyllä yöllä juo kahvia) ja mummu suipistaa suunsa valokuvaan, kääntää katseensa hieman yläviistoon, nostaa leukaa himpun verran. Niinku aina ennenkin.

Illalla työpaikan pikkujoulujen valmistelu lipsahti myös herkuttelun puolelle. Jyystöjä, viikunoita, paahdettuja kastanjoita.

Torstaisin karkaan töistä suoraan tuntien jälkeen. Iltapäivä on ihanan pitkä myös omille ajatuksille. 

Sellasta aika arkista. Taas yksi viritelmä saatu katonrajaan roikkumaan ja jälleen mietin, miten se muka aina on niin vaivalloista. Onko muilla muka joku standardi-joulutähti tai mittatilaustyönä juuri siihen ikkunaan askarreltu? Sinitarraa, irtokoukkuja ja mitä lie siimaa, näin äkkiseltään kehtaan myöntää käyttäneen tämän vuoden joulutähti katonrajaan -projektiin. Tai onhan tämä jo neljäs akkuna ja asunto, jossa tuo tähti tillittääpi. Asettumishalut sen ku nousee. 

Illan napostelu-rouskutukseksi mainio vinkki yläpuolella. Makoisia pelkästäänkin, mutta pieni sipaisu valkosipulituorejuustoa ei tehnyt lainkaan pahaa...

Ystävä, upea nainen, sai köksänmaikan paperit kouraan ja juhlisti saavutustaan hauskalla tavalla. Hän toivoi kutsussa lahjojen sijaan osallistumista juhlien järjestämiseen: jokainen tuokoon mukanaan jotain itse tehtyä syötävää reseptin kera. Voi sitä herkkujen määrää ja hyvää varianssia! Suosittelen nappaamaan ideaa tästä juhlajärjestelystä. 

Illalla otin skaban naapurin koiran kanssa. Minä yskin ja se haukkui joka yskäsyllä. Yöllä kuuntelin myrskyn huminaa ja rämiseviä rännejä. Unet päästivät taas alitajunnan valloilleen, yrittivät tarjota ratkaisumalleja todelliseen elämään. Aamulla kelaan filmiä ees ja taas. 

PUUT


Aina metsässä olla pitää
suuria puita ja pieniä puita,
aina uusia kasvaa ja itää,
aina on kaatoon leimatuita.
Kohoaa katveessa korkean puun
innokas, vihreä virpi nuori
janoiset juuret on, hento kuori
lehdissä väri on toukokuun.

Sinä suuri puu:
Älä liiaksi varjosta pienempääsi,
joka vasta kasvussa alkuun pääsi,
joka valoa kohti kurkottuu.
Sitä paahteelta suojaa suuri puu
pian pieni kasvaa ja karaistuu.
Pian pienellä puulla on oksat kovat,
pian pienet suuria ovat.

Ei pienet puut vielä myrskystä tiedä
ei pienet puut vielä myrskyä siedä.
Ole suojana myrskyssä suuri puu,
pian pienellä juuret vahvistuu.
Pian pienikin myrskyyn valmis on
ja on jäntevä, taipumaton

   -Mirjami Lähteenkorva-

On kunnon koneet ja kommerverkit koulussa. Pädit ja smartit ja muut. Mutta kyllä kolmosluokkalaiset sankarit huokailivat lähes käsi poskella, kun ope piirsi maalimaa taululle. Tunnin loppuun sutaistu kertaus maanosista osu ja upposi. Miten ihmiset hoksas, että maa on pallo eikä lättänä? Mikä on se Oseania sitten? Kuinka syvä on Atlantti? Voisiko pohjoisnavan jäätikkö sulaa ihan kokonaan? Ah, rakkauteni, maantieto. 

Tunnistatko Kolumbuksen uljaan retkikunnan laivan purjehtimassa kohti uutta mannerta? Google Earth vei Hawajille, Kiinanmuurille ja omalle koululle. Mahtavaa sanon minä. Vaaau, tuumasivat oppilaat palmupuista, tulivuoren kraatereista ja oman koulun roskakatoksesta.

Iltapäiväkävelyllä haavanlehdet olivat saaneet kullan sijaan hopeaa pintaansa. Kirpakka pakkanen ja vihdoin talttuva flunssa virkisti. Toiset ulkoiluttaa koiraa, minä uusia talvikenkiä. 

Maanantaina. Laukun sivutaskusta löytyi kesäkuun Kreikan reissulta sinne laittamani pyöreät, sileät kivet. Naapuritalon parvekelaseista heijastuva valo kuvioi makuuhuoneen seinän ja häipyi yhtä yllättäen kuin tulikin. Töistä palaavaa odotti testiversioksi leivottua suklaakakkua. Hyväksi havaittua. 

Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto.

Eilen ostetuille kuusenkoriste-kristallipalloille löytyy monenlaista käyttöä. Miten niistä yleensä se tulevaisuus ennustetaan? 

Naapurin pappa pukkaa rollaattoria karvahatussaan, vaikka vettä tulee enemmän kuin tarpeeksi. Ei hidasta. Jatkaa niinku aina ennenkin. Vanhempi naapuripariskunta puisteli petivaatteeitaan, mattojaan, ihailtavan vakiintuneesti. Toinen viltin toisessa päässä, toinen toisessa. Yks, kaks, kolme. Ja sitten käännetään, otetaan seuraava, laskostetaan, rullataan ja kannetaan yläkerran asuntoon. Yhdessä. Niinku aina ennenkin. 

Isänpäivä ei ole mikä tahansa päivä. 

On se pimeää. Taivaaltakin sataa ties mitä. Parhaaksi asuksi soveltuu talvitakki ja kunnon kumpparit. Flunssamörkökään ei tohtinut kysyä kulkulupaa, vaan tuli ihan omin lupinensa. Filttiä ja finrexiniä siis. Illan ponnistus oli keikka kirjastossa: lukemista ja joululauluhyllykön ensiporkkaus osottautuikin hyväksi lääkkeeksi. Ja hihittely lehtilukusalissa. 

Kynttilöitä tupa täynnä ja Hynnisen Jomppea sopivalla volyymilla.

Pyhäaamun rauhaa. Kynttilöitä, joululauluja, lättyjä. 

Mereltä nouseva usva koristi aamupalahetken maisemaa, joka levittäytyi suurien ikkunoiden takana. Nuorten opettajien koulutus antoi ajateltavaa, mutta myös vastauksia. Kahden päivän istuskelun, armottoman syömisen ja jatkuvan kälätyksen jälkeen kotona viltin alla on ihanan hiljaista. Ei muuta kuin täyden vatsan viereen ja kohta päiväunille. 

Ystävä lainasi autoa eilen ja nosti maahan pudonneen käslaukun roikkumaan sivupeiliini. Koulutuksesta lähteviä odotti ikkunassa kiitollinen viesti. Kiitos kiitoksesta, täti. Rauhaisaa viikonloppua!