Eilen iltapäivällä. 97-vuotiaan mummuni kanssa keskustelut ovat aika tutulla raiteilla: niin kenenkäs tyttö, aaa...niin missä se sinun työpaikka on. Niin missäs se sun kortteeri on? Niin kenenkäs tyttö...Ja sitä rataa uudestaan ja uudestaan. Välillä pilkahtaa jokin tuoreempi asia. Laulaminen onnistuu aina. Ja niin sitä veisataan. Virsiä ees ja taas, koska nuotti minulla on säilyny, vaan sanat tahtoo jo unehtua. Kaffea neljän aikaan (en minä tavallisesti kyllä yöllä juo kahvia) ja mummu suipistaa suunsa valokuvaan, kääntää katseensa hieman yläviistoon, nostaa leukaa himpun verran. Niinku aina ennenkin.

Illalla työpaikan pikkujoulujen valmistelu lipsahti myös herkuttelun puolelle. Jyystöjä, viikunoita, paahdettuja kastanjoita.

Torstaisin karkaan töistä suoraan tuntien jälkeen. Iltapäivä on ihanan pitkä myös omille ajatuksille.