torstai 18. syyskuuta 2014



Mummun puhe pulppusi iloisesti, vaikka hengitys kulki vaikeasti. Äänestä kuului hymy. Viimeksi loikoiltiin sängyllä, mummu ja minä. Kuiskasin korvaan salaisuuden ja lupasin soittaa myöhemmin.

Minä jo oon tässä ihmetelly, että mihin se Elina on hävinny? Ei oo näkyny eikä kuulunu. Äitilleski jo soitin, että missä se tyttö on. Se vaan naurahti vähän ja sano, että nuilla nuorilla taitaa olla monenlaisia menoja.

No on! Lyödä, opetella, täsmätä, polkea, hymyillä. 
            Palloa, golfia, kalentereita, kaasua, hänelle. 

2 kommenttia:

  1. Jotenkin keväisiä tuntoja näissä teksteissä viime aikoina :)
    Kaikkea hyvää toivon ja pyydän <3

    VastaaPoista
  2. Se on kumma, miten syksyllä on yhtäkkiä kevät, kesä ja joulu vallan yhtä aikaa! Kiitos, se hyvä on tarpeen nyt ja aina <3

    VastaaPoista