tiistai 27. marraskuuta 2012

Välillä tultuu melkeen luvattomalta tuntea näin paljon intoa, iloa ja tyytyväisyyttä. Pimeyttä koko marrasjoulukuun taite täynnä ja kiirettä enemmän kuin jaksaisi aatella. Silti - moni asia loksahtaa paikoilleen positiivisen kaiun kera. Ihana valmistella joulua töissä, vaikka arvioinnit ja joulujuhlan tuoma ajan rajallisuus on sitä todellisuutta. Tänään askarreltiin koko aamupäivä: joulukalenteri luokkaan yhdistettynä geometriaan, toinen erilainen mokoma käytävään tuomaan joulukuun tuntua ja vielä komeita kolmiulotteisia kuusia koristamaan juhlasalin seinää. Ensi viikolla tonttujen vuoro. Seinän joululaulujen toivelistalta musiikkia taustalle ja kartongille kyytiä. Samalla ihanaa puheensorinaa, joulutunnelmaa ja auttavaista mieltä. Onko joulunalus aina näin ihanaa?

Kotona kynttilävarasto hupenee ja joulutähti palaa illat pitkät. Jumppatouhut tuo virtaa ja ihanaa rytmiä arki-iltoihin. Tänään on vieläpä ensimmäiset pikkujoulut.

Joulun odotus alkaa myös jokavuotisesta joulukalenterin tulemisesta. Sitä kerkeää aina jo odottaa. Kiitos äiti!

Taidan jatkaa hyvän mielen myhinää.

2 kommenttia:

  1. En oo marraskiireiden takia käynyt täällä pariin viikkoon, mutta nyt piipahdin iltavisiitille ja oi miten kivoja juttja löysin. Sulla on kyllä kaunis koti! Lumista adventinodotusta ja terveiset Helsingistä (meilläkin ON lunta, aivan sama vaikka vähän laikukkaasti mutta silti).
    Elsa

    VastaaPoista
  2. No well hello! Olet ollut mielessä, oi mualimankiertäjä. Kiva, kun piipahdit! Tää on tätä nykyajan kyläilyä :) Kiitos etelän terveisistä! Täällä hyytävän viimaista koillistuulta ja ihanaa joulukuun odottelua. Huisketta ja hulinaa, mutta silti mukavaa eloa. Jospa kuukauden päästä jo nähdään taas.

    VastaaPoista