Nenäpäivä tänä vuonna meni mukavasti kaksi vuotta sitten ostetulla nenällä. Vähän liian kovaa muovia ja hankalat kumirenksut. Uudistettu olisi pehmeä ja mukavampi. Tässä ilmastointi toimi heikosti ja nenä olisi helposti muuttunut räkäkupiksi, näin suoraan sanottuna. Eilen illalla kymmenen jälkeen unta odotellessa muistin yhtäkkiä koko päivän, kaivoin kätköistä punanenän ja muutin aamun uskonnontunnin aihetta auttamiseen ja kehitysmaiden lasten tilanteeseen. Illalla nenä päässä oleminen tuntui huippuratkaisulta, mutta jännä, kun aamulla kuuden jälkeen ei riemu ollutkaan niin herkässä. Mutta ideaa ei pureta! Nenä päähän ja menoksi. 

Huomiota sitä ainakin sai: kahdella välkkävalvonnalla kerkesi moni tulla kyselemään turvonneesta punanenästä. Ai kellä? Höpö höpö, narraat! Onhan sinullakin nenä? Pikkusten kanssa oli varsin mukavaa hassutella. Opiskelijat luokan perällä, kollegat ja omat oppilaat. Päivä on monelle jo jonkin verran tuttu, mutta sen taustaidea hyväntekeväisyyskampanjana oli monelle uusi. Tänään nenä sai, mitä halusi! Näkyvyyttä auttamiselle ja positiivista vetoa hyvän asian puolesta. Sitä paitsi - tuli niin mahtavia ajatuksia lapsilta! Näitä päiviä lisää.

Ja uskotteko, millaisen lopun sai perjantainen nenäpäivä? Mummulan tupaan astuessa tuoksui omenapaistos ja kaksi yhtä ihanaa halausta siirsi ajatukset viikonlopun taajuudelle. 

P.s. Täytyy tunnustaa, että yhdestä asiasta jänistin. Herkuteltiin luokassa ajatuksella, että menen nenä päässä lääkäriin, joka oli iltapäivällä. Lupasin harkita asiaa, mutta ajatella, jänistin! Tai sitten alitajunta suojeli sitä toista tajuntaa huumorintajuttomalta valkotakilta.