Minä oon tässä soitellu ihmisille ja todennu, että sillon sytty pihan joulukuuseen valot, kun meijän mummu pääsi kottiin sairaalasta. Ihan oikeastikin myös, mutta aivan mielessä asti. Papan ostama kaunis kukkakimppu pöydällä oli merkkinä mummun kotiutumisesta.

Pappa soittelee jouluntoivotuspuheluita ihmisille, joilta on tullu joulukortti. Kun meillä oli tässä vähän sairautta, niin ei saatu aikaseksi laittaa. Ehkä suotakoon kasivitosilta jo, ettei korttia kuulu. Sitä paitsi, moniko ottaisi luuria käteen, kiittäisi kortista, vaihtaisi kuulumisia ja toivottaisi siunattua joulua. Ja päivämäärä ja ruksi soittolistan perään, kun puhelu on puhuttu. Ettei vaan unehtuisi joku, kun niin moni on muistanu meitä.

Kummasti sitä vaan mielellään silittää lukuisia vintiltä haettuja joululiinoja pöydille ja piironkien päälle. Yksi sinne, toinen tänne. Ja jokaiselle on takuulla oma paikkansa. Paitsi ettei tämä nuoren sukupolven edustaja kaikkea tiedä eikä mummu enää ihan kaikkea muista. Mutta suurin piirtein. Saisko tämän Väyrysen Paavon kampanjakortin jo heittää pois täältä cd-soittimen takaa? kysyin ja sain vastaukseksi varman eeei, anna sen vaan olla siellä! Annetaan, annetaan. Paavo ja Paavon henki.

Ja se sama muovinen seimisoittorasia soittaa Jouluyö, juhlayö...