Mitäs me lintubongarit. Haettiin koululta minun kiikarit, joita olin oikein talvesta asti haaveillut pääseväni käyttämään. Liekö sillä osuutta asiaan, että hinta niillä oli viisi euroa ja educa-messujen alelaarista kaivetut, kun ei ihan tahtonut osua aina tirppa linssiin. Tai sitten ne olikin teatterikäyttöön tarkoitetut. Käyttäjien lintutietoisuudella ei voinut olla osuutta! 

Pieni vesisade ei haitannut meitä true-retkeilijöitä ollenkaan. Tunnistettiin monta monistuista lokkia, varpusia, västäräkkikin jopa ja sitten pari tunnistamatonta syöksyilijälintua, jotka äkkiä lentää matalalla ja sukeltaa piiloon. Siis liekkö vaikka kuikka. Tahi jokin supersorsa. Sama se niille lajeille. Ei oltu niin nuukia! Neljä veen tutkimusparina ollessa tutkailtiin lintujen lentämistä korkealla ja matalalla, miksi jokin tipu on vaan hiekalla eikä ui, mitä ne linnut sitten syökään ja missä se meijän auto sitten olikaan. 

Ja kiikareilla oli paljon lystimpi kiikaroida autossa. Silleen, että laitetaan ne väärinpäin ja katsotaan sitte, miten kaukana kuski onkaan ja miten näkyy mitsubishin merkki. Aika pro tiimi! Hyvä evästys alla ja vähän mehua ja keksiä autossa. Vesi ropisi kattoon ja sateesta märät retkeilijät huuruttivat ikkunat.