Luin aamun Hesarin jo pihalla. Päivän lämmetessä kiskoin vaatteita vähemmäksi ja perustin auringonottoleirin siihen kulman taakse, Annikin ikkunan alle. Ajattelin kyllä, että kuinkakohan pahennan taloyhtiön mummoja rilluttelemalla sillä lailla bikinisilläni noinkin julkisella paikalla. 

Ulko-ovi kävi, mummot ja papat lähtivät sauvakävelyilleen ja minne lie. Sienipiirakkaa antanut naapurin mummo tuli ulos, avasi autotallinovensa ja pysähtyi katsomaan tytönhupakkoa nurmikolla. Ei sanonut mitään, vaan kaaratti pois. Illalla törmättiin rappukäytävässä. Tuumasin, että hän olikin ollut jo päivällä liikenteessä. Että näin sieltä nurmikolta. Ai sinäkö se olit? Minä meinasinkin huutaa, että ootahan niin minäki tuun, kunhan vaan kerkiän! Asenne-mummu! 

Illalla istuimme katolla ja ihmettelimme taas ajan kulumista. Kaksi viikkoa. Muistellaankohan me tätä sitten joskus? No tottakai muistellaan. On niin paljon hyvää, mitä muistella.