Kiiruhdan postilaatikolle ennen neljää viemään mummulle korttia postitettavaksi. Poikkean vauhdilla vaatekauppaan ja ostan itsellenikin yllätyksenä kolmenkympin kevättakin. Sopii kuvan sävyihin, jos vaikka tarvitsisi maastoutua. Kauppakadun ylle kerääntyy tummia ukkospilviä, jotka purkautuvat ensimmäisenä kunnon kesäsateena. Sellaisena, joka laskee lämpötilaa äkillisesti useita asteita. Kerkeän ostaa kukkakimpun iltaviemisiksi.

Radiossa kuulen, että veroilmoituksien täyttö on kaatanut verohallinnon sivut. Apua, mikä se viimeinen päivä oli! Juoksen sisälle ja pomppaan mainoksien yli kohti kirjahyllyä. Päämäärätietoinen liike kohti kirjahyllyssä olevaa veroilmoitusta keskeytyy, kun vilkaisen ohimennen mainosläjää ulko-oven edessä. Postikortti, ulkomailta. Luen sen takki päällä, kengät jalassa, avaimet kädessä. Kiitos. En löydä tarpeeksi sopivaa adjektiivia, mutta luottamusta ja lämpöä se ainakin toi. Sitten vasta otan kengät pois ja painan kortin jääkaapin oveen.

Illalla käymme Paltamossa. Ne näkymät ja toukokuun ilta-auringon kirkkaus. Viimeksi käydessäni oli laina-auto, eri porukka, eri tähtäin. Silloin opin, mikä ero on niityllä ja kedolla. Nyt tunnistan kainuulaisen pisteaidan. Takaisin ajellessa cd-soitin pauhasi ja kaksi kaunokaista lauloivat syrämensä kyllyydestä.