Torstai 17. maaliskuuta

Jahas. Laukut on pakattu ja Suisenkyo Shirakawa -majapaikka Kiotossa saa enää yhen yön olla kattona päittemme piällä. Tänään ollaan vietetty isin 55-v. synttäreitä heti niin, että nyt vätystää. Synttärisankari sai ehtaa salmiakkia merkkipäivänsä kunniaksi ja lähettiin kokeilemaan, mitä golfaus tarkottaa Japanissa. Matkattiin Fushimi Momoyama -golfkentälle eka metrolla ja sitten taxilla heti niin kinttupolkuja ylö, ylös, ylös vuoren rinnettä, että piti jo vähän hirvitellä. Vaan on nämä kuskit tarkkoja - ei sillä, että jäis varaa autojen välille, mutta ei kolhun kolhua. Kapeita teitä, tiukkoja väistämisiä ja kuskin onneton enkku. Perus settiä. Löydettiin kuitenkin yllätykseksemme perille ja wow mitkä änäköalat. Ei mitenkään huono paikka golf-kentälle. Vuoren tahi minkä lie ison kukkulan päällä ja kaupunkimeri levittäytyyjoka suunnalla silmän kantamattomiin. Mammat siinä tiskillä vaan meni ihan sekasin, kun olivat ladanneet golf-auton ja vielä kahdelle henkilölle ja kun me ei haluttu autoa ja vain isi pelas. Reppanat ihan hätylissä ja japania solkottivat menemää, kunnes hakivat jonkun yäkerran nuorukaisen jelppiin. Se on jännä kans, miten erilainen elekieli täällä on. Ei -elettä näytetään enemminki käsillä ns. rasti-merkkiä. Itsestään puhuttaessa osotetaan enemminki nenään kuin rintaan. Välilä ite yrittäny jättää enkun kokonaan pois ja elehtiä ja esittää pelkästään body languagena. Useimmiten on tullu selvyys, mutta japsit ei niinkään esitä ei sitten mitenkään, pikemminkin kattoo pikkusen hämillään ja solkottaa japania. No sehän auttaa asiaa! Eilenki oli hupasa, kun suunnistettiin sinne kylpylään ja taas kartta ei näyttän "ihan" kaikki pikkuteitä jamenin sitte luovuttamatta kysymään yhen pikkukaupan tyypeiltä suunta-apua. Isi nauro tien toiella puolella, kun kaksi japanilaista vähän vanhempaa naista ja yksi mies ja minä huidotaan kaikki eri suuntiin, kukin käyttäen parhaaksi näkemää kieltä. He yrittivät neuvoa vain suoraan, jatkamaan 100m eteenpäin ja että kylpylä on vasemmalla puolella. Ja minä vain yritin varmistaa, että onhan se jossain siinä niinkuin olin ehkä aatellukin. Hundredin ääntäminen ei vaan ollu niin vimosen päälle, että piti pari kertaa kuunnella, että ymmärsi. Mutta kaikki naurettiin, kun kukaan ei ymmärtäny ketään ihan täysin, mutta kaikki sujuvasti nyökytteli toisillensa ja huito "Hai hai" (kyllä kyllä). Vaan kyllä riemu repesi, kun yhteisymmärrys löyty!

Tosiaan golffaamaankin päästiin - tai minä kädinä ja isi pelaajana. Oisko se ehkä cad tai mikä lie, mailapoika anyway. Aurinko helotti kirkkaalta taivalta, mutta finkka puhalsi melko lahjakkaasti niin, että ei menny ku tovi ja taivas oli aivan pilvinen. Toki kun oltiin niin korkealla ja pilvet vyöry vinhaa vauhtia, niin rupesi sitten luntaki satamaan pikkusina hiutaleina. Koko kierroksen ajan välillä helotti arska ja välillä sato lunta. On tämäki ilmasto :D Vaan oli hauskaa puuhaa! Isi pelas oikein mukavasti ja mikäs siinä lonkotella ja ojennella päivänsankarille mailoja. Meijän eessä vaan pelas pari sellasta naista ja hohhoijaa, kävivät aina välillä ennen lyöntejänsä pusikossa pomppimassa pusseineen ja keräämässä muilta hukkuneita palloja! Brutaali toimintaa. Itehän en koskaan sortuisi moiseen kerjuuseen. ;D Ei siinä, hidastivat vaan melkosesti koko hommaa.

Täällä on vähän paha, jos nälkäsenä lähtee ettimään sapuskaa. Joutuu vähän summissa muutenki menemään niin nälkäsenä tulee eteen vaan joitaki kaikista epäilyttävimpiä räkälöitä tai sitten joitain kaksi parsaa ristissä -paikkoja. Mentiin golffaamasta suorilta aika Kioton ytimeen, Shioon, jossa on Kioton parhaimmat shoppailuapajat. Löydettiin lopulta ruokaakin ja minun mielikseni se sattuki olemaan vaan kahvilan tyyppinen pastapaikka. Kuulemma kerran voi sortua tällaseen mannermaiseen ruokaan :D hän mussutti tyytyväisenä spagetti napolitania puikoilla. Siinäpä vasta muuten hyvä uusi pikantti lisä tälle erinomaiselle treffiruoalle! Spagettia puikoilla - suosittelen kokeilemaan.

Löydettiin lopulta kunnon shoppailuapajatki, mutta taisin olla aika huono kohde myyjille.Hän tuulitakissansa ja tennarilonttosissa aika tuulen tuivertamana ja kuikkien Dolce & Gabbanan, Versacen, Luis Vuittonin, Sonia Rykielin Bvulgarin ynnä muitten opiskelijabudjettien mestojen antimia. Myyjät katto ensimmäisenä mun kenkiä ja sitten skannasi koko kropan. Sanoivat kuitenkin oikein ilosena sumimasee, mutta ymmärsin jo hienovaraisen vihjailun. Tai sitten ne oli sääliviä katseita, raukka moisissa kamppeissa. Oli muuten melko mojova tavaratalo, josta haukattiin yks kulma. Sellanen Stocka potenssiin 100. Aivan mieletön palvelu, myyjiä hääräs ympäriinsä ja aina valmiina tilaamaan hissin, auttamaan ovesta, näyttämään tuotetta ja muuta asiakasystävällistä - ja rahaa tuottavaa touhua. Vaateosasto ei ihan kuulunu mun budjettiin, joten kierreltiin ja ihmeteltiin vaan. Mutta se ruokaosasto. UNBELIAVABLE! Oli kaikkea porsaan potkista teehen, upeista leivonnaisista juustoihin. Makeaa ja suolasta. Mielettömiä salaatteja paikallisia herkkuja. Nam nam. Ja ne maistiaiset. Vapise Deli. Totta sitä sitte maisteltiin! Ja kaikki niin mielettömän hyvää laatua.Ostettiin parit paakkelssit sellasesta bakeryn osastosta. Ite otin sellasen suklaakakulta näyttävän hervottoman palasen (n. 1,5€), joka oli vähän niinku suklaan makuista pullataikinaa ja päällä suklaata ja tomusokeria. Sellasta ihanan pehmosta, vähän kosteata ja ei yhtään liian makeaa. Wau mikä mahottoman täydellinen makuelämys.

Täällä on muuten sakkia ihan sikana työllistetty vaan seisomaan ja kumartelemaan ja toivottamaan kiitos ja hyvää päivää. Metroasemilla, jokaisella niistä, on aina tyyppi porteilla toivottamassa tervetulleiksi ja sitten isoimmilla asemilla on toki tyypit ohjaamassa porukaa ite metroihin. Jonot on täällä kans muotia. Siinä kun patsasteleen nätisti metrolaiturilla, niin kohtapa onki takana nätti, pitkä parijono. Nää osaa jonottamisen. Eikä kukaan tyrki, ei tungeksi tai huutele hävyttömyyksiä edes kiireessä. On meillä oppimista! Sitten hirvittävän monessa liikkessä, virastotalossa, kaupassa, ihan missä vaan, on omat patsastelijat tahi mitkä lie järjestyksenvalvojat, jotka toivottaa tervetuloa ja hyvää päivää ja kumartelee heti niin, että kuninkaallisinahan täältä pois tullaan. Teiden risteyksissä se vasta vinha meininki on. Liikenteen ohjaajilla on niin hauskaa, kun saa viheltää pilliin niin paljon ku keuhkoista lähtee ja karjua vielä perään, kuka saa mennä millonki. Lisäksi punanen ohjauskapula vaan heiluu. Tärkeää puuhaa, ei siinä. Ovat vaan niin näyttävästi toimissansa! Äänisaastetta täällä kyllä on vaikka muille jakaa. Joka ikisen pikkusenki putiikin tai jonku ostos/mainosjutun tyypit huutaa iskulauseitaan tai toivottaa hyvää päivää tai muuta. Sitte jossain torilla tai kauppakujilla melu on sen mukaista. Ja muutenki illalla japani soi päässä...korkealta ja kovaa.

Äsken oli kyllä sellanen sushi-ähky, että oksat pois. Pitää antaa kyllä itelle sellaset aplodit syömisistä, sillä vaikka pari kanaa onki ollu al dente, kaiken oon syöny. Pari iltaa sitten, kun isilaitto muistiin yhen sushipaikan, sanoin isille, että taitaa tulla mulla sillon pizzailta. Vaan niinpä sitä tänään löysi ittensä sushia syömästä paikallisesta liukuhihna-sushiravintolasta. Aikamoinen kokemus, ei muuta voi sanoa! Siinä on linjasto, jolla menee kaikenlaisia susheja. Porukka istuu siinä eessä, nappaa aina yhen sushiannoksen kerrallaan, lorottaa tai dippaa soijaa päälle, pistelee tikuilla suuhun ja hörppää vihreetä teetä päälle. Ja kuuma vesikin tuli hanoista jokaisen paikan "edestä". Ja siinä ne kokit pilkko ja pyöritteli samalla susheja ja lappo linjastolle, kun porukka söi niitä. Oli mustekalaa, simpukkaa, lohta, isoa ja pientä katkarapua, makrillia, tonnikalaa (siis ei mitään säilykettä, vaan punasta tuoretta sellasta), mätiä ja mitä kaikkea ihmeellisimpiä elukoita JA aina riisiä ja jotain muutakin. Esim. tosi tuittua sinappia (siis sellasta höystöä), sipulia, majoneesia, merilevää, joskus jopa salaattia tai kurkkuakin. Siiseihän niistä tunnistanu puolikaan, mutta ei auttanu ku kokeilla. Isi oli yllättäen uskaliaampi, mutta iteki vetelin aika yllättäviä naamariini. Ai oliko hyvää? No kyllä oli, omalla tavallaan. Tai ehkä kun kohtuudella söi. Ite söin kolme sushi-annosta eli yhellä lautasella oli yleensä 5x3cm kokonaisuuksia jotakuinki pari kolme kappaletta. Vieressä oleva jeppe veti 15 ANNOSTA. Huh. Paras oli joko sellanen, jossa oli merilevään käärittynä riisiä, majoneesia, kurkkupala ja katkarapua TAI se, jossa riisikimpaleen päällä lötkötti lohisiivu, jonka päällä oli sipulia ja majoneesia. Suuhun jäi ehkä aika öklö maku, mutta kyllähän minä teijät vielä vien maistaan jotain moista! Oottakaa vaan :D

On täällä ollu huippuhienoa. Aivan mahottoman täydellistä. Kerrassaan loistava matkakohde. Uskomaton maa. Älyttömän hyvä matkaseura. Ja ei muuta ku että MAHTAVIN LOMA LOMA IKINÄ!

Huomenna aamulla Osakaan. Saa nähä pääsenkö nettiin elikä ei välttis tuu päivitystä huomenna.

Heippa Kioto, olit mukava tuttavuus. Oli mahtava pyöräillä pitkin ja poikin kinttupolkuja, isojen valtateiden reunoja ja upeaa joenrantaa. Mahdollistit meille, hieman tavallista poikkeavalle matkustuskokoonpanolle, upean tilaisuuden tutustua paremmin sekä toisiimme että Japanilaiseen elämään. Tarjosit meille hellelukemia, aurinkoa, kylmää viimaa ja poutapilviä. Saatiin nähdä kirsikankukkasten alkuloisto, eksoottiiset temppelialueet, kauniit kimonopukuiset geishat ja ihanat japanilaiset pikkuruiset, kumaraselkäiset mummot ja papat. Oli kerrassaan kokemus tutustua japanilaiseen ruokakulttuuriin, kokea se, miten japanilaiset elää, oleskelee, syö, kylpee, kulkee, puhuu, toimii, niistää nenänsä ja tekee tarpeensa (vastaus: joko moderni kyykkypissa tahi pienoislentokonetta muistuttava istuin, jossa nappuloita ja toimintoja enemmän ku autossa). Oivoi, ihanhan tässä tulee jo ikävä.

Arigatoo gudaisaimas, Kyoto!




(p.s. oulunsalossa lauantaina siis joskus kuuen maissa illalla)