Joku päivä jotaki kuuta.

Oma maa mansikka. Matka takana ja sisäinen kello lyö kohta yö kello kolmea ja järjen juoksu sen mukaista! Kalasoppaa maha täynnä ja kaffe porisee Geologintiellä. Japanissa ei kahvin kans ollu ku jotain niin tuhtiatuhtia kermaa, että taijan lorattaa kurria (niinku mummu aina kauhistelee) sellasen annoksen kaffeen, ettei enää edes kahviksi tunnista. Vaan voishan tuota jo vaikka vihreetä teetäki hörppästä!

Eilinen (pe) meni rattosasti kolmen miljoonan ihmisen tuppukylässä nimeltä Osaka. On se hervottoman kokonen paikka. Talomattoa aivan yhtenään Kiotosta Osakaan ja siitä eteenpäin. Kun tänään noustiin Osakan Kansain lentokentältä, joka on muuten saarelle rakennettu, taloja jatku varmaan ensimmäinen kymmenen minuuttia nousun aikana silmän kantamattomiin. Osakassa otettiin metroon tuntumaa heti kerrassaan, kun sahattiin muutamia paikkoja. Yksi pysäkin väli sinne, vaihto, yksi pysäkinväli toiseen, vaihto ja vielä yksi väli. Pyörä kun olisi aina matkassa. Vaatimaton vaatimus! Käytiin Osakan akvaariossa ja aivan mahtava paikka! Isi käyttää tytärtään kattomassa elukoita vol. 2. Oli puljulla taas kokoa ja minähän nautin. Kaikenkokoisia kaloja aina haista pikkusilleihin. Ja mursuja :DD (terkkuja!)

Osakan linnassa taas huomas, että ollaan suuressa maailmassa. Kaksi vallihautaa ja muureillaki kokoa montamonta metriä. Nääh ei enää jaksettu mennä museoihin ja temppeleihin, mutta oli taas eksoottinen juomakokemus. Isille kun sanoo, tuo mitä vain, niin sitä se kirjaimellisesti on! Toinen puteli, automaatista tietenkin, oli jotain ruskeata juomaa, joka maistu paahdetulta joltakin. Ja ei huh. Sellanen tupakanjämän maku, yh. Kuvasta päätellen se oli kuitenkin jotain paahdettua viljajuomaa, jota ainakin lentokoneessa kansa joi oikein riemuissaan! Linnasta käveltyämme törmättii harvinaiseen näkyyn: suomalaisia. Kolme japanissa yliopiston vaihossa olevaa opiskelijaa ja yksi vieras, joita oli oikein mukava jututtaa. Yksi niistä oli Tokiossa ja oli tullu sieltä muutamaksi päiväksi evakkoon Osakaan ja kerto vähän realistisempaa tietoa paikan päältä. Ei siellä mitään kaaosta ole, ihmiset totta kai OSA on hädissään, mutta ei kaaoksesta ole vielä ainakaan kyse. Ja japanilainen mentaliteetti on niin kaukana länsimaisesta hysteriakulttuurista ku vaan voi. Onneksi! Asiat tulee, tapahtuu ja ne hyväksytään osaksi elämää. Suorastaan aika ihailtava tapa ajatella.

Illalla pyörähettiin downtownin sykkeessä, kunnon miljoonakaupungin vilinässä. Suojatietäki ylittää aina yks sata ihmistä! Shoppailuapajat oli heti kertaheitolla erit ku Kiotossa ja minähän bongasin sellaset kenkä-alet! Ja arvatkaa kuka myhisi tyytyväisyyttään, kun huomasi n. 18e kenkien jopa L-koon mahtuvan täydellisesti ja pienet paikalliset kuhisee S-kokojen ympärille. Hän ylhäisessä yksinäisyydessään olisi ostanut vaikka kaikki kopot, mutta tyytyi vain yhtiin, mahottoman täydellisiin saappaisiin.

(Välihuomautus: äiti kulkee ympäri taloa, soittaa sukulaiset ja kylänmiehet läpi ja imoittaa, että tyttö on nyt kotona. Ja tekstariki lähti varmaan melko monelle. Kätevää ja jopa aika herttasta. Vaikka äitille hyvät pointsit ressaamattomuudesta!)

Ei enää järki juokse mihinkään muualle ku kahville. Määpä lisään kuvia tässä kunhan kerkiän.

Arigatoo!

Pusipusihalihali, kotona on jees olla, vaikka reissukin oli mainioin mitä koskaan!