Keskiviikko 16. maaliskuuta

Konbanwa!

Toiseksi viimeinen kokonainen päivä Kiotossa oli hyvin erilainen säänsä puolesta ku muut aikasemmat. Voe vinha tätä vaihtelevuutta! Se puhalsi tuolta Siperiasta sellasta tahtia ja sellasta hyytävää viimaa, että ei koskaan Suomessa moisia viimoja oo nähty. Noh, ehkä on, mutta meinas eilisen hellepäivän jälkeen vähän tuntua kylmyys luissa ja ytimissä. Otettiin taas pyörät alle ja suunnistettiin kaupungin aivan kaakkoislaitaan kohti Inaria. Siis Kioton Fushimi Inari-taishaa. Jälleen kerran temppelialue, mutta siinä mielessä erityinen, että sen polkujen varrella on tuhansia toriita eli niitä oranssinpunaisia portteja. Sen maisemat oli tuttuja joistain kuvista ja matkaoppaista ja voi vaan taas kuvitella, kuinka siellä sesonkiaikana kuhisee turisteja. Saa nähä vaan kuinka tämä katastroohvi vaikuttaa turismiin täällä, koska Japanin paras sesonki on nimenoaan keväällä maaliskuun lopusta toukokuun alkuun. Sitten täällä tulee sietämättömän kosteaa ja kuumaa. Mutta back to the Inari. Jokivartta pyöräillessä piti lykätä ihan huppua päähän, sen verran hyytävä finkka kävi. Sehän se vasta oliki sitte pyöräilyä, kun minä lyön tuon kuoritakkini hupun päähän, oon lähes putkinäköinen eli puolisokea. Välillä saa olla muutenki enemmän varullaan ku uhkarohkea, niin soronoo vaan!

Jalka on kulkenu moitteettomasti mukana eikä oo ollu yhtään haitaksi. Siispä ei ollu mitään ongelmaa kiivetä Mount Inarin päälle (n. 250m korkea), jonka huipulla kun käy, tulee kulkeneeksi kaikkien toriiden läpi. Oli vinkeän näköstä ja tuntusta! Nämä toriit Furhimi Inari-taishassa on sellasia, että joku yksittäinen ihminen ostaa itselleen sen, pystyttää ja myös huoltaa sen. Jokaisessa toriissa lukee myös omistajan nimi ja ilmeisesti jokin oma rukous. Toriit on identtisiä muuten, mutta kun kääntyy ympäri, näkee toisella puolella olevat yksilölliset tekstit. Vuonna 711 perustettu temppeli ja sen torii-alueet rukoilivat Inari-jumalalta hyvää riisi-satoa ja tänä päivänä varmasti myös paljon muuta. Tosiaan jos haluaisi pykätä oman toriin pystyyn sinne vuoren polun varrelle muiden toriiden joukkoon, se maksaisi sellaset 13000 € JA sisältäisi sen, että toriita tulee huoltaa noin seitsemän vuoden välein. Välillä polussa oli aukkoja, josta oli jokin torii kenties mädännyt ja pistetty pois, välillä oli juuri maalattuja, uusia ja kuivumassa olevia tuliteriä toriita. Ei mitään halpaa huvia. Joku keksiny melkosen bisnesreijän! Pienenpiä toriita pysty laittamaan sinne polun varrella olevien pienten temppeleiden/pyhäkköjen vierustoille. Eli siiis tietynlainen pyhiinvaelluspaikka. Meillä kesti puoltoista tuntia kiertää koko reitti eikä paljoa pysähelty. Mietin kyllä sitä, miten ne korkokengissään kopottelevat neitokaiset aiko päästä ylös asti, ja vielä alaskin, ehjin nilkoin.

Tosi monilla täällä on muuten liian isot kengät jalassa. Kertakaikkisen hienot kopottimet on jaloissa, mutta pari senttiä jää kantapään taakse tilaa. Ehkä pienijalkaisillakin on ongelmansa löytää sopivat kengät, mene ja tiedä! Tähän kulttuuriin on jo jotenki tottunu. Ei mee näemmä ku muutama päivä näinki erikoisessa paikassa niin sitä jotenki turtuu. Ihan kait se on sama, missä sitä on, kun elää normieloa, niin tottuu kaikkeen. Geishat, munkit temppeleissä, toriit, temppelit, japanilaiset yleensä, outo ruoka, kieli...ei enää tuu sellasta waaaau-oloa. Se taitaa näkyä selvästi myös kuvienottomäärässä ja blogin tekstimäärässä :D

Meillä on kyllä hyvä matkustustiimi. Ollaan molemmat yhtä paljon kartalla ja ei kartalla. Sillon ku toinen oliski lähössä toiseen suuntaan, lyö toinen jarrua päälle ja vetää oikeeseen. Ja toimii aivan saumattomasti! Kaupunkisuunnistus on muutenki aika mukavaa. Ehkä siihen pääsi jotenki jyvälle Helsingissä töissä, kun aamulla sai vaan osotteet ja piti löytää perille. Vaikka onhan nää meijän nettivempeleet ihan uskomattomat. Sitä vaan näpytinäpy ja löytyy paikka ja osote ja street view -näkymäki vielä.

Tänään oli ehottomasti yks parhaimmisa ruoista! Nuudelikeittoa, riisiä, friteerattua possua, lisähörpäkkeitä ja SALAATTIA. Siis tuoretta salaattia. Ei todellakaan mitään jäävuorisalaattia, mutta jotain sinne päin ja maistupa nannalle. Aina ruoan jälkeen on nimittäin sellanen suolanen soijan maku suussa, joka saa mielenkiintosen lisän vihreestä teestä. Nyt oli vähän jopa fressinpi!

Ainiin se ilma! Meinas meijän Inarin reissun jälkeen alka ripsimään ja mentiin sadetta pakoon syömään. Yritettiin päästä kansallismuseoon, mutta se oli kiinni. Ei muuta ku Taidemuseoon, mutta sielläki oli joku ylimääränen tapahtuma. Päästiin silti joihin osastoihin sisään, joissa oli kalligrafiaa ja muuta perinteistä japanilaista taidetta. Eihän niistä tällanen tallaaja ymmärrä yhtään sen enempää, että siinä on joku pistäny isoja aakkosia pystysuunnassa paneeliverhoon. Kirjastoon kurkattiin ja kansainvälisessä (International Community House) keskuksessa piipahettiin. Siellä kv-keskuksessa oli muuten ilmeisesti kaupungin suurin osa englanninkielisistä kirjoista (joita niitäki oli siellä ihan onnettomasti), mikä kertoo siitä, että nämä immeiset täällä ei oikeesti lue enklantia juuri nimeksikään. Ei sinäänsä ollu yllätys, sillä täällä paikallisten enkku on oikeesti tositosi heikkoa. Enkä yhtään liiottele. Aina kun yrittää tosi yksittäisiä sanoja edes samalla käsillä viittoen, niin ei. Vanhemmalta väeltä ei olla edes yritetty, mutta ois uskonu nuoremman väen osaavan edes jotain. Koululaisnuoretkaan ei paljon mitään. Eilen muuten yhen aseman kupeessa koululaisia oli laitettu keräämään katastrofin uhrien hyväksi rahaa. Ne siinä kailotti menemään ja kävin nakkaamassa kourallisen jenejä. Sitten kerääjiä on näkyny paljon muuallaki. Munkkeja tahi muita temppelityyppejä on ollu kans ja aina niillä on iso kyltti ja lipas kädessä ja huutavat isoon ääneen jotain. Yritin kysyä kerääjä-koululaisilta, mitä kyltissä lukee, mutta eivät osanneet muuta kuin "tsunami".

Niin se keli. Joko kolmas yritys pääsisi asiaan. Meinas pukata ihan rehellistä räntää ja kunnolla sitten heti. Eilen oli hellettä ja tänään lunta, what?! Katottiin telkkarista, että meinaa tulla lunta melko paljon Sendain tsunamialueellakin. Asteet on laskenu täällä johonki seittemään ja nyt ilalla, kun räntää tihhuutti, oli varmasti lähempänä nollaa. Tuhoalueella on viel kylmempää. Meinaan vaan, että miten täällä pärjätään sitten kun on oikeesti kylmä. Paperiseinät ja ei mitään eristeitä. Onneksi on pöhhyyttimet nurkissa, hurrrr. Laitoin kunnon gore texit niskaan ja vällyt alle, polkastiin pyörän päälle ja uhmattiin räntäsadetta. Mikä se täälläki on, kun on oikeesti helle, ollaan toppatakissa. Ja sitten kun on oikeesti kylmä, värjötellään pikkukengissä, minihameissa ja ilman mitään pipoja tai hanskoja. Noh, ei ummarra ei. Grazy finnssit suuntasivat keulansa kohti kaupungin ihan toista kulmaa ja vanhaa Funuoka Onsenia. Funuoka onsen on kylpylä, joka on avattu jo 1923 ja on sisältä osittain vanhaa tummaa puuta, mutta täysin uusissa toiminnoissa. Sitä suositellaan monessa paikassa ja niinpä testasimme sen säätäkin uhmaten (julkisia ei sinne päin kulje kovin häävisti. Tai siis busseihin ei kosketa, tiijä mihin jouduttais tässä lukutaidottomuudessa :D). Mahtava paikka!! Kylmiä jäseniä kolottiki jo niin, että monet monet erilaiset altaa oli oikein teretulleita. Paikka oli huomattavasti isompi ku tuo lähikylpylä, joka oli vaan oikeesti pari luokkahuonetta yhteensä. Tässä oli ulkoallas, yrttiallas, kuumaa allasta jos jonkinmoista, poreilla tai sähköllä, kylmää allasta, saunaa yms. Ja sitten ne erikoiset kykkypesupaikat. Se vaan on niin hupasta, kun istua nökötetään kaakellilla tai pikkujakkaroilla ja vettä holvataan ihan mielettömät määrät. Mahtava kokemus, mutta ei niin tuttavallinen, kun se pieni paikka. Tosin oli ihan jees tietää nyt, kuinka toimia!

Iltaruoaksi oli pakko testata paikallinen erikoisuus: itse McDonald. Ihanaa. Kerranki tiesi, mitä suuhunsa laittaa ;) välillä mukava näinki. Isi tietenki haki omat safkansa muualta :D

Mulla muka taas oli jotain erikoistakin sanottavaa, mutta eeei hänen väsyneet aivosolunsa muista enää mitä. On kyllä niin veto pois päivä- ja iltapyöräilystä, kipuamisesta ja ennen kaikkea ihanasta kylpemisestä. Se ulkoallas oli kyllä niiiin ihana.

Huomenna vielä täällä Kiotossa. Sitten perjantaina mennään Osakaan, ollaan siellä yks yö hotellissa ja lauantaina se oliki joskus pikkusen ennen 12 se meijän lento. Aivan hyvä pläänssi näinki, vaikka nyt tilanne näyttää olevan aika rauhallinen. Tai siis ei ainakaan nyt, kun Siperian tuulet nakkaa päästöt ym. merelle päin, ole mitään terveydellisiä haittoja. Liekö sitte ite kuuluu joihinki tilastoihin joskus kolmenkymmenen vuoden päästä, kun haittavaikutukset on havaittu. Noh, sillepä ei sitten voi mitään.

Huomenna viimeinen Kioto-päivä. Nyt jo ikävä tänne, vaikka alkaa jo kotikolo (vai oliko se kahvikolo?) kolkuttaan.

<3