Maanantai 14. maaliskuuta

...ja ne nerokkaat yksittäinpakatut banibanit!

Kylpylä-mummelin iki-ihana lahja. Saa kait sitä miettiä, miten niitä aartehia kertyy laatikoiden kätköihin ja oikeestaan laatikkotolkulla, kun tällasia säästää. Söpö mikä söpö!

Nyt sitä saa, nyt sitä saa, vatsansa täyteen sushii...

Ja snagarilt' apetta naamaan. Aina sellasia "mitähän tämä on, mitä syödään" -leikkejä. Jee :D

Ei nakkikiskan jonossa ollu rähinää. Silkki ja puikot vaan heilu.

Kumaraselkäinen pikkumummo osa 1.

Sipulikanaa valkokastikkeessa. Njam.

Kiyomizu-deran portti.



Näin työnjako meillä!

Hai!

Ah. Hänen kuninkaallinen korkeutensa on veto pois. Sen siitä saa, kun touhuaa koko päivän ja lopuksi vielä kylvettää ittensä niin hyväksi, että koivissa tuntuu päivän jälet. Päivä kulu mainiosti taas armaan pyörän(i) päällä. Yrittettiin ettiä taas vähän tiettyjä temppeleitä, mutta otappa siinä sitte näittenkin kartoista ja niitten mittasuhteista ja tiemerkinnöistä selkoa, nii löydettin kyllä kaikkea muuta ku piti! Tai sitten löydettiin kaikki, mitä haettiin, mutta ei osattu oottaa moista. arkotus oli päästä kipuamaan/kävelemään/ pyöräilemään kukkuloille, jotka ympäröi kaupunkia. Sinne piti toki mennä polku ihan siitä yhen temppelin vierestä, mutta pyh. Ihmiset neuvoo sujuvasti kaikki eri suuntiin ja mehän sujuvammin kuunnellaan japania ku ymmärretään sitä. No onneksi pyörällä kerkee suhata vähän enemmän ku jalkasin! Löydettiin kyllä "vuorille" menevä polku ja portaat ja temppelialue, mutta noh, olihan se varmaan sata metriä maanpinnasta. Ehkä näillä kuvailu on välillä vähän liioteltua :D Kilometrejä tuli päivän aikana varmaan taas melkosesti. Helposti parikymmentä ainaki.

Aurinko armas helli matkalaisia. Asteita on ollu tänään koko päivän reilusti yli kakskymmentä. Johan siinä meinas ihan kuuma tulla, kun musta mekko ja leggarit jalassa vinttas menemään. Kyllä taas väki katto, että onkohan nuo ihan kahjoja. Pienillä pyörillä ja puolialasti. Grazy finns, vai miten se oli?

Ei keretä näkemään kirsikkaloistoa kyllä lähellekään siinä kukoistuksessa, mitä se on parhaimmillaan, mutta enää ei moinen haittaa. Tänään just mietittiin yhessä turistirysässä (jollasia kyllä ollaan yritetty välttää), kun seki oli nyt jo aika täynnä porukkaa, että miten ihmeessä tänne mahtuu ne huimat turistilukemat, kun sesonki alkaa. Nyt täällä on ollu lähinnä Japanilaisia turisteja, eläkeläisiä yms. , ja muita aasialaisia. Sitten muutama hassu saksalainen, jenkki ja aussi. Kiyomizu-dera oli kyllä näkemisen arvonen paikka. Uskomattomat näkymät ja hieno alue! Pyörien kanssa täällä saa kyllä olla skarppina. Kiyomizunki eessä oltais jätetty pyörät siihen lähelle, mutta herra aluevartijalla kesti alta kaks sekuntia hyökätä sormi pystyssä "No no bikes". Vietiin sitten kulman taakse kauemmaksi hänen silmiensä alta. Läänit moisissa temppelipytingeissä vaan tahtoo olla melko laajat, niin ei kehtais viedä pyörää vaan aina jonneki parin kilsan päähän ihan vaan huumorilla. Vaikka kyllä täällä väenpaljoudessa ymmärtää jo aika hyvin, MIKSI säännöt ja rajotukset yleensäkin on. Eihän täällä toimis mikään, jos ei kukaan tottelis! Pieni itsekeskeinen suomalainen kävis kuumana monasti. Täällä kyllä noudatetaan tosi reilusti liikennevaloja, väistetään, annetaan tilaa, ei roskata, ei tuhrita seiniä spray-maaleilla eikä oikeesti näy ilkivaltaa. Porukka ymmärtää, mitä tarkottaa rehellisyys. Varmaan jokaiseen näihin taloihinki pääsis millä tahansa päiväkirjan avaimella. Pyöriäkään ei tarvis laittaa lukkoon eikä kasseja tarvi välttis ottaa pyöräkorista pois ostosreissun ajaksi.

Lähettiin ettimään ruokapaikkaa alkuillasta. Hän oli nälkäinen jo aika tavalla, kun ei oltu keretty syödä vielä mitään päivällä. Noh, tänään iski ensimmäistä kertaa lievä rutto-haluan-lihamakaronilaatikkoa-ja-ketsuppia-ja-heti. Mentiin summilla ihan siistin näköiseen raflaan yhellä keskustan kujista. Pöydän keskiosa oli sellasta parilapannun tyyppistä pintaa ja aateltiin, et aha, täällä vissiin ite paistetaan ruoat tms. No onneksi ei ihan niin ollu, mutta siihen tuotiin ruoka suoraan. Kipattiin vaan kaasulla lämmitetylle "pöytälevylle" ja siitä noukittiin pikkulautasille. Ite otin muka varman valinnan, kun kerranki oli enkunkielinen ruokalista. Kanaa, kermaa, juustoa, sipulia...luetteli tarjoilija. Kummako lista loppuki siihen, kun eipä siinä muuta ollutkaan! Tosissaan annos oli melko snadi sisältäen juurikin edellä mainitut ainekset. Siis suomeksi: sipulia valkokastikkeessa. Meinasin lähtä lähimäkkiin, mutta söin kuitenki, vaikka kana oli liian al dente mun makuun. Kariniemi x 100.

Saattaapi olla, että huomenna on vuorossa pizzaa ekan kerran, jos minä saan vaikuttaa ;) Vaan käytiin pyörähys ostoskaduilla, josta napattiin taas koemaistina jotain, mistä ei oltu varmoja, mitä se oli. Poruka napsi jotain friteeratun jonkun näkösiä palasia ja maistettiin. Oli hyvää! Jotain lihaa se oli ja friteerattuna. Kastikepulloja oli taas puolenkymmentä zing zong zang ja summissa soosia matkaan ja ääntä kohti. Isi on kyllä ihailtavan ennakkoluuloton. "Mitäköhän nuo syö?" "En tiijä, maistetaan!" Ja niin me maistetaan. Pahimman näköiset jätän pelkästään isin makuhermojen analysoitavaksi.

Tuoksuja täällä on kyllä joka paikassa niin erikoisia. Nälkäisenä toki tuoksuu ruoka, mutta esim. kukat tuoksuu aivan ihanan voimakkaasti paikotellen. Rasva, hajuvedet, suitsukkeet, jokin makea, jokin paistettu vehnätaikina, mielenkiintoset mausteet ja monet muut. On täällä kyllä kärppänä pyörävahditkin. Oltiin saatu mikä lie punanen lappu sarveen sillä aikaa, kun oltiin syömässä. Ja niin oli saanu muutama kymmenen muutaki. Ei aina ota ihan selvää, minne saa jättää pyöriä. Oiskohan ne heivannu pyörät lavalle kuinkaki pian? :D Ei jääty oottamaan.

Kylpylöinti oli eksoottinen kokemus. Näistä taloista ei todellakaan tiijä, mitä ovien takana on. Lähikylpypaikkakin löydettiin ihan vaan vinkistä, ja sen ovessa ei todellakaan ollut mitään pienintäkään, edes japanilaista, merkkiä. Verho vaan, edessä ja oven takaa löyty paikallisten käyttämä pesupaikka. Kylpylä on vähän väärä sana ehkä, sillä ei se ehkä mikään Eden ollu. Mutta eksotiikassa voitti! Miehet ja naiset kylpee erikseen ja molemmille on ensin pukuhuone, sitten yksi isompi tila (tai siis sellanen luokkahuoneen kokoinen tila), jossa reunoilla on polven korkeudella pyöreitä peilejä vieri vieressä varmaan joku parisenkymmentä. Peilin alapuolella oli aina kuuma- ja kylmävesihanat. Peilin päällä oli suihkusuutin. Huoneen keskellä oli neljä allasta. Huoneen perällä oli ovi saunaan. Suomalainen uuno sitten yrittää katella sitä touhua ja muistella, mitä matkaoppaassa sanottiin japanilaisesta kylpyläkulttuurista. Oli muuten melko hauskan näköistä touhua, kun japanilaiset mummot istuu pyllysiltään kaakelilla, holvaa saippuaa enemmän ku direktiivit sallis, rappaa varpaiden välejä pikkusilla pesupyyhkeillä ja nakkelee vettä niskaan pienillä saaveilla. Eräs rouva kerkes hätiin ennen ku edes kerkesin tehä mitään väärin. Vinkkas jättämään ison pyyhkeen pukutilaan, ohjas mut yhen peilin eteen, toi pesusoikon, hankki mulle puhtaan pienen pesupyhkeen ja anto vielä pienen pienen suihkujakkaran, etten ois istunu pesusaavin päälle tms. Ja niin elekielellä päästiin yhteisymmärrykseen pesemisestä :D Aika mielenkiintosta istua nököttää oikeesti kymmenen senttiä korkealla jakkaralla, peilin edessä, ottaa lattianrajasta hanoista vettä ja holvata sitä niskaan. Suihkuosaa ei kukaan muukaan käyttäny niin enpä sitten minäkään. When in Rome, do as the romans. En oo koskaan nähny niin tarkkaan itseään pesviä ihmisiä! Pikkuriikkiset ja kurttuset mummot ku ne ittiään pesi ja mäiski sitä vettä sellasella antaumuksella, että luulis tulevan puhasta heti moneen sukupolveen asti. Sauna oli oikeesti ihan normi sauna. Se oli tyhjä, kun menin, mutta kohta siihen tuli joku mummu, iski pikku pesujakkaransa keskelle lattiaa ja nakkas märän pyyhkeen kasvojensa ympärille. Siinä se sitte myhisi ja puhisi, venytteli eikä ollu moksiskaan moisesta aitiopaikasta.

Altaisiin ei koskaan saa mennä ennen kunnollista peseytymistä, sen muistin hyvin. Kylmäallas oli oikeesti melko kylmä, sitten kuumat tositosi kuumia - ilman poreita ja poreiden kera. Vaan sepä keskimmäinen, sopivan lämpöinen olikin se eksoottinen. Eräs nuori nainen, joka kehu minua kauniiksi vaaleaihoiseksi (just ku olin saanu lievää päivetystä pintaan) kehotti menemään keskilämpöiseen altaaseen ja minähän ensin tuikkasin käteni sinne viereisestä altaasta. Ja käsi kramppas! Kokeilin uudestaan ja taas kramppas. Mietin et oho, onpa sitä tullu syötyä suolasta vissiin vähän heikosti. Menin sitte rohkeasti kokonaan siihen altaaseen ja mitä kummaa, sähköiskuja! Altaiden seinissä oli ihme laatat, jota tosissaan anto sellasia pikkusia sähköiskuja koko ajan. Terve. Tuntu melko häijyltä. Kun menin ulos pukuhuoneista, kassa-mummo hymyillen ohjas mut penkille oottamaan, että isi tulee miesten puolelta. Noh, kohta samainen ihanuus kiikuttaa mulla pientä taiteltua paperikoteloa, jossa on kolme hammastikkua. Herttasuuden perikuva! Varmaan ite oli näperelly aikansa kuluksi ja halusi vielä antaa moisen minullekin :)

Iltapalaksi sushia puikoilla. Yllättävän hyvää oli, vaikka lievät ennakkoluulot ehkä varjosti. Oli tuoretta, vaikka ihan vaan ensin kaupasta ostettiin, että maistetaan. Löyty muuten yks torakka, onneksi kuollut, keittiön kaapin loukusta. Yyh.

Fukushimassa taas tilanne elää niinku vähän tietenki oli ennustettavissa. Kuitenkin, jos Tokiokin on vielä täältä Fukushiman puolessa välissä, niin eiköhän Tokion tilanne ole ensin vähän hurjempi. Siellä kuitenkin on rapsakat 13 miljoonaa ihmistä, jotka pitäis jonnekkin evakuoida tai muuta. Kilpirauhasvaivasille oli muuten ulkoministeriön sivuilla ohje, että heille joditabletit eivät sovi. Eli ei vissiin mitään ei olis muutenkaan tehtävissä sen kummempia. (Ois pitäny napata sieltä röntgenistä parit liivikaulukset matkaan.)

Ja jos näitä seuraa ja uskoo, niin viime viikkoinen koipiröntgen on varmaan ollu mulle isompi säteilyvaara ku tämä ydinonnettomuus:

15.08: Suomalaisasiantuntijan mukaan Fukushiman päästöistä ei ole akuuttia vaaraa Japanissa. Toimistopäällikkö Risto Sairanen sanoi STT:lle, että voimalan vähentäessä painetta päästämällä höyryä, säteilyn taso saattaa nousta tuhanteen mikrosievertiin. Tunnin oleskelu kyseisessä säteilymäärässä vastaa keuhkoröntgenissä käyntiä. Sairanen uskoo, että voimalan ympäristöstä evakuoidut asukkaat pääsevät palaamaan koteihinsa tuilanteen mentyä ohi.

Finnair antais vaihtaa liput johonki aikasemmalle lennolle, mutta ainaki äsken, kun katottiin, niin vasta perjantaina olis mahollista mahtua suoraan Suomeen Osakasta. Mutta jos hätä iskee oikeesti, niin kyllähän niitä lisätään tai voi mennä jonnekin muualle Eurooppaan ensin. Jos näin stabiilisti täällä suunnalla vielä saa jatkua, niin eiköhän me ihan loppuun asti olla. Sunnuntaina sii paluulento aamulla yheksältä Japanin aikaa. Katsotaan, seurataan, mutta ei kyllä jaksais hysterisoida! Täältä näkee sen kokonaiskuvan kuitenkin sen verran hyvin, että voi olla rauhallisin mielin lomalla. (*Koputetaan puuta*)

Moronääs!