Hyvä ruoka, parempi mieli. Niin totta. Joku toope rämpytti ovisummeria aamuviideltä. Tai sitten se oli joku harhaileva mummo ilman avainta. Siinä vaiheessa tuntu ihan samalta! Tarkistin, että oma ovi oli lukossa, mutta uni ei enää tullut. Sarastava kevätaamu oli silti kaunis.

Olen rakastunut tähän lihapullareseptiin. Paitsi, että laitan pulliin kermaviiliä ja sipulikeittopussin ja kunnolla mausteita. Pitkän työpäivän päätteeksi kannatti raahustaa kaupan kautta hellan ääreen. Ja kannattaa tästä tykätäkin. Sitä nimittäin syödään tässä huushollissa seuraavat viisi päivää. 

Päivän parhaat hetket oli huomata, että projetki- ja hullunmyllytyöskentely yhtäkkiä toimiikin. Siis täh? Kaikki saivat oman osuutensa valmiiksi ilman verta ja kyyneliä. Kaupan päälle päivä päivältä lähentyvä tuittutyttö haastatteli opea ja otti haastatteluunsa kuvan minusta, haastateltavastansa, ja tuumasi kuvasta hymyillen: "siitä tuli hyvä." Ei se, mitä kuvassa oli, vaan se, että se oli ensimmäinen kerta, kun tyttö oli suoritukseensa tyytyväinen. Kyllä, koko vuoden aikana. 

Olen oppinut tänä vuonna nopeampaan tunnesykliin ja anteeksiantamiseen. En ehkä koskaan ole ollut maailman pitkävihaisin, mutta nyt huomaan syklin nopeutuneen. Se menee kuta kuinkin näin: rakkaus, ilo, tyytyväisyys, väsyminen, turhautuminen, tympääntyminen, suuttuminen, hellittäminen, hengähtäminen, ilahtuminen, tyytyväisyys ja rakkaus. Nopeutuneesta syklistä on todella ollut hyötyä.

Välillä revin mielessäni hiukset päässä nuiden keksiväisten pojankloppieni kanssa ja niiden loputtoman huumorintajun takia. Sitten huomaan samassa höyryssä lietsovani sitä. Niin kuin tänään aamuulla ennen kässäntuntia. Pojilla on leikki minua odottaessaan: menevät piiloon takkien taakse ja naulakoiden alle. Tänään kävelin tyttöjen kanssa muina miehinä ohitse suroana luokkaan, kun "poikia ei näemmä näkynyt". Suljin oven perässäni, kuuntelin kahinaa ja alkavaa supinaa, avasin salamana luokan oven ja karjasin isolla PÖÖ! Hah ja huh hei, kun sainkin säikäytettyä dramaattisesti elätyvät sankarini! Kieriskelivät lattialla ja meinasivat tikahtua nauruun. Kyllä, nelosluokkalaiset pikku-Robinini, vielä kaksi kuukautta osakseen omiani.