Eihän sitä aina voi tietää. Sitä, että sateen jälkeen paistaa kirkas aurinko. Tai sitä, että kun potuttaa liian moni asia, puhelu toiselle pelastaa. Eikä aamulla vielä voi tietää, että tunnin päästä tulee uusi oppilas. Että silkkipaperihässäkän keskelle saapuu uusi lapsi, johon on tasan neljä ja puoli viikkoa aikaa luoda edes kontakti. Että rehtori sanoo, että istupa ensin ja jutellaan sitten. Eikä aina tiedä, pitääkö iskarit vaihtaa molemmille puolille, kun toinen puoli ei mee läpi. Ja se jarruletku. Ja se vanha tuttu käsijarru. Selailen motonettejä ja muita yhtä mielenkiintoisia sivustoja samalla tietopohjalla kuin mettämies nailoneita hankkiessa. Uudet sukkahousut sais tosin kolmella eurolla ja käyttöönottokaan ei olisi kovin vaikeaa. 

Tämän iltapäivän motto: pikku pala brietä patongissa pelastaa päivän kuin päivän. 

Tuoreet munkit tuoksuu eteisessä ja oulun delegaatio saapuu osaksi isompaa minä hetkenä hyvänsä. 

Vappuvapaa keskellä viikkoa. Kiitos, kyllä kelpaa!