Kohtaamme siskon kanssa jokirannassa. Sattumalta, mutta ei ensimmäistä eikä edes toista kertaa. Hän lenkkitossuissaan, minä kamerani kanssa korkokengissäni. 

Mummu kysyi pääkipuni syytä ja muistutti, että ei ihminen ole mikään kone. Pitää muistaa myös levätä ja nauttia auringosta. Ja minä lupaan muistaa. Hämmästyn kuitenkin joka päivä siitä, miten mummu on alkanut muistaa asioita, joista edellispäivänä tai jopa edellisviikolla on puhuttu. Miten kaiken sen muistin heikkenemisen ja lähimuistin ontumisen keskeltä pilkahtelee myös kirkkaita ajatuksia. Joka kerta. Jo joutui armas aika, lauloi mummu. Yhdeksän kalenteriviikkoa kesälaitumien avautumiseen.

Täytämme itsemme herkullisilla cannelloneilla ja syömme jälkiruoaksi leipomaani sitruunatorttua. Saan viikonlopun aikana yllättäen ympärilleni useita entisiä Kajaanilaisia ja toisen kourallisen puhelimen kautta etänä. Mieltäni on lämmitetty ja paljon!