Villaviltin sisällä kääröllinen kultaa. Mummu istuu terassilla ulkoilemassa ja suunnittelee, josko huomenna käytäis pieni retki kylällä pyörätuolin kanssa.

Hiihtolomalaisia odotti ovenpielessä pussillinen matikkaa. Pappa oli hankkinu madetta, perkasi ne urakalla ja molemmat vanhukset odottivat kieli lipoen matikkakeittoa. Hölmö kaupunkilainen ei muistanut essua ylleen solmiessaan, miten eri ajatus keitosta voi eri sukupolvilla olla. Mummu olisi halunnut soppaan kalan kaikkineen päineen, pyrstöineen sisäelimineen päivineen. Ja minähä en moista soppaa lusikoi! Liemenkeiton ymmärrän, se on asia erikseen, mutta että syödä ihan kaikki ja vaan sylkeä suurimmat selkärangat lautasenreunalle. Kiitos, ei kiitos, sanoi kaupunkilainen ja siivusi soppaansa vain fiinimmät matikan palat. Samaa tahtia lappaa mummu omaan pieneen kattilaansa kaiken sen, mitä kaupunkilainen ei huoli. Keittelee kokemuksella matikkakeittoa ja lorauttaa kermaa sekaan. Molemmille omat sopat, molemmat ovat tyytyäisiä.