Myönnettäköön - olen pääsemässä pois hiihtovihasta. Ensimmäisen hiihtovuodatuksen jälkeen olen hiihtänyt jopa useasti! Siis kehuttavat kolme kertaa vapaaehtoisesti ja kaksi kertaa työn puolesta. Laskeskelin, että tätä menoa 50 km (pienet tavotteet, upeat ylitykset) tulee täyteen ennen juhannusjuhlia. Ja se on viiskymppiä enemmän kuin viime vuonna. Tai sitä edellisenä. Tai sitä. Sitä paitsi vertaistukeakin löytyy ja melko paljon. Hiihtotekniikkanäytteen demomnstrointi sai eilen ihanaisen kolmivuotiaan kiukkupuuskankin laantumaan. Kyllä äiti ja se hassu täti näytti sellasia heilautuksia, että kattokruunut olis helissy. Millonkahan olisi sitä paitsi ollut hiihtoloma, jolloinka olisin ottanut sukset mukaan. Diagnoosi: vanhentuminen. 

Mummulareissu kariutui herra Yrjöön, joka ilmaantui sinne. Tehtiin muorin kanssa ex tempore yhteispäätös lähteä kuitenkin isotädin luo päiväkahviajelulle. Käytiin syömässä, istumassa, nauramassa, itkemässä, rasvaamassa selkää ja ihastelemassa sitä positiivisuuden ja rakkauden määrää. Kaiken lisäksi, montako kasikymppistä tiedät, joka haaveilee sipseistä ja dipistä? Arvostan! Ja kävin kipaisemassa kaupasta kermaviilin ja dippijauhepussin. 

Äiti-tytär -suhteen koetinkivi nro. 2. (nro. 1 on tytär ratissa ja äiti kartturina ison kaupungin keskustassa) osoittautui mielenkiintoiseksi. Älypuhelin rantautui lupaavasti tähänkin tupaan. Nostan hattua jo näistä opituista taidoista! Äitini on pro. Silti Lumialaiseen opettaminen ja 'vatsupiin' perehyttäminen ite auton ratissa ollessa ei ollu helpoin yhtälö. Kun se on kosketusnäyttö, ei painonäyttö. Kun se pyyhkäsy on vain hipaisu. Sitte painat kevyesti sitä vihreätä kuvaketta, joo hyvä, sitten sen henkilön nimeä, ja sitten kosketat sitä harmaata aluetta, kyllä voit kääntää sen tässäkin poikittain. Sitten voit painaa sitä klemmaria...

Kaikki hengissä, viestit suurin piirtein perillä ja virhenäpyttelyille naurettu. "Se ei avaa sitä kuvaa!! Odota se lataa sitä..."Ai, minä kerkesin jo sulkea" Ja kaikki alusta...