Koko koulun ulkoilupäivästä jäi käteen:

yksi yksinäinen joltain irronnut sompa

muutama pari mystisesti ilmaantuneita kenkiä 

erinäinen määrä monoja

tyhjentynyt termari

punaposket.

Päivän paras anti oli yhdessä tekeminen, yhdessä oleminen. Se, että kaikki paimentaa kaikkia. Se, että kaikki tsemppaa kaikkia. Hyvää tunnelmaa on myös ihana ylläpitää ja lietsoa. 

Mitä nyt Siperiasta puhkuva tuuli olisi saanut olla lievästi leudompi. Oli kyllä niin kylmä, että vaikka luulin varustautuneeni parhaimmin kamppein, niin silti se oli sitä tasoa, että oppilaat liikku itestään pelkän tuulen voimalla. Niin että ei se flunssa ihan tästäkään päivästä lähteny pois. Termarin kuuma tee teki kuitenkin eetvarttia. Oon juonu hunajateetä niin paljon viikon aikana, että alkaa jo etomaan. Suolavettä kurlaamaan, nenähuuhtelua kannulla, finrexiniä, hunajateetä...ja sama rimpsu kohta alusta.

Tuollaset toiminnallisissa tilanteissa olisi mielenkiintoista vaan istua ja havainnoida oppilaita. On nimittäin niitä, jotka jäävät sen luistinpussinsa kanssa kattelemaan päätä pyöritellen muita ja ovat omalla tahdillaan valmiina vasta silloin, kun olisi pitänyt olla menossa jo vartti sitten. Näitä saa patistella: laita, toimi, istu, nouse, syö, juo, muista, mene. Näitä huomaan kannustavani myös herkiten: hienoa, hyvin toimittu, uskalsit hienosti, teitpä taitavasti, olitpa reilu. Sitten on niitä, joiden luistinpussi ei ole edes lähiulottuvilla, vaan siellä edellisessä toimintapisteessä. Näiden kanssa saa hengittää syvään, toivoa oma-aloitteisuuden kasvamiseen tukea myös kotoa. Ja, että lopetettaisiin se kinttaiden laitto käteen neljäsluokkalaisille. Onneksi on myös niitä, jotka pystyvät toimimaan ohjeiden mukaisesti, laittavat luistimet itse jalkaan, järjestelevät tavaransa yhteen läjään ja kysyvät itse: "Voiko mennä?". 

Eniten minua ovat lopulta opettaneet kuitenkin ne lapset, jotka eivät ole ehkä paikalla siellä, missä pitäisi. Ei ehkä aina tavarat mukana (ja ne oikeat tarvittavat) silloin, kun pitäisi. Lupaa lähtemisiin ei muisteta kysyä. Mutta että on oma-aloitteisuutta, kekseliäisyyttä, toimeliaisuutta ja luovuutta keksiä itse ongelmaan ratkaisu. Ne on ehkä niitä oppilaita, jotka kiipeävät pianon yli päästäkseen roskakorille, keräävät kasvion kaikki kaksikymmentäviisi kasvia yhdellä ainoalla aamuisella koulumatkalla ja niitä, jotka teippaavat monojen uupuessa talvikenkänsä jesarilla suksiin kiinni - ja hymyilevät tyytyäväisenä ratkaisuihinsa.