Minun lomani on täällä lomaa parhaimmillansa - nyt sen jo/vasta ymmärrän. Kierrän tiluksia ja etsin tuttuja paikkoja ja kasveja. Löydän kielot, ahomansikat, suuret kuuset ja omenapuut. Kissankelloja en vielä löydä. Pienenä olen luvannut ääneen mummulle, että niitä sitten tuon hänen haudalleen.

Hautausmaalla yritän imeä sitä sukupolvien välistä hiljaista tietoa. Siitä, mille haudoille tulee tuoda kukat. Sitä, miten ensin vähän kanankakkaa pohjalle ja pikkuisen multaa päälle ennen kukan asettamista paikoilleen. Pegoniat niin kuin aina ja mieluusti keskelle kiveä. Äiti tietää. Hän kuokkii kukkia pois ja laittaa paikoilleen varmoin ottein, ja minä tyydyn osaani juhtana ja kastelumestarina. Yritän hahmottaa kolmen sukupolven takaiset sukulaiset sukupuuksi mieleeni. Miettiä, miltä tuntuu tuoda kissankelloja pegonioiden viereen.

Illalla minua pidetään hyvänä. Äiti on hakenut varta vasten saunalimpparia auki olleelta grilliltä ja pappa hautonut vastan valmiiksi. Sanoinko jo, että täällä ja näin minun on hyvä olla? Sanon sen uudestaan.