tiistai 17. joulukuuta 2013


Ruokakaupassa on jopa astetta rauhallisempi tilanne, eikä ruuhkasta ole tietoakaan. Kassan liukuhihnojen toisessa päässä oleva mies heijastinliivi yllä tarkkailee tilannetta hetken ennen kuin kysyy hiljaisella äänellä: voinko pakata ostoksesi? Emmin puolitoista sekuntia, kerkeisin kyllä itsekin pakata pienet leivontatarvikeostokseni ja muutamat kynttilät. Pakkaakohan mies yrtit ja kananmunat alimmaiseksi, raapiiko kynnet vahingossa kynttilöiden pintaa? Kiitän mahdollisimman luottavaisen oloisesti ja lupaan hänen pakata. Ojennan miehelle ison kangaskassini ja jään hölmön tuntoisena odottamaan, että tavallista hitaammalta tuntuva kassaneiti saa kaikki ostokseni miehen puolelle. Käytän bonuskortin sähäkästi ja odotan, että saisin jo näpytellä pankkikortin tunnusluvun. Mieskin odottaa yksitellen valuvia ostoksiani, enkä todellakaan kehtaa kurkkia, miten hän tuotteet asettelee. Rutinoitunut mieleni ja itsekseen touhuamaan tottuneet käteni eivät tiedä, mitä tekisivät. Kassaneiti on valmis, tuiki tuntematon mies kassan toisessa päässä asettelee juuri maksamani purjot viimeisenä kassiini. Kiitän, toivotan pakkaajalle hyvää joulua ja lähden itselleni nauraen, purjot kassista nätisti kurkottaen kohti ulko-ovia. Olo on niin tilanteesta ja omasta reaktiostani hölmistynyt, etten meinaa autoani löytää. 


Kotona pyöräytän poropiirakan ystävältäni seitsemän vuotta sitten saamallani ohjella. Hyvää ja helppoa.

Poro-juustopiiras (pellillinen)

suolaisen piirakan pohja/ valmis rukiinen piiraspohja x2 (suosittelen!)
200g kylmäsavuporoa murusina
2 dl hienonnettuja yrttejä (timjami, persilja, oregano)
300 g purjoa
300g emmental-juustoraastetta

Hienonna yrtit ja purjo. Sekoita rehut ja poro keskenään sekä puolet juustoraasteesta.
Levitä pohja pellille, pistele haarukoilla ja esipaista 200'C noin 10 min.

Valmista munamaito: 4 dl kermaa, 2 dl maitoa, 6 munaa sekä maun mukaan ripaus mustapippuria ja suolaa (muista poron suolaisuus). 

Levitä täyte esipaistetulle pohjalle ja kaada munamaito päälle. Hunnuta lopulla juustoraasteella ja paista vielä noin 35 min uunin alatasolla.

3 kommenttia:

  1. Hihi, hauska kuvaus tapahtumista. Tämä sinun blogi on kuin kirjaa lukisi!

    Ja kiitos reseptistä, kuulostaa aikalailla super herkulliselta.

    VastaaPoista
  2. ..jatkoa ohjeeseen: leikkaa kypsä piiras ruuduiksi. Kaiva piiraan KESKELTÄ kaunein palanen ja nauti saavutuksestasi :D:D

    VastaaPoista
  3. Ja jälkimmäiseen: blogin ylläpitäjältä tiukka varoitus! Ylläpitäjän todellisen luonteen paljastamisesta pitkä miinus. Tämä on blogi, jossa tulee pitää kulissit yllä.

    Phah, :D kateellisen puhetta!

    VastaaPoista