Katoava luonnonvara: herätyskello. 

Puhelimeni on elänyt jo tovin aivan omaa elämäänsä. Syttyy ja sammuu oman tahtonsa mukaisesti, jättää herätyksiä herättämättä ja yksi kohta kosketusnäytöstä ei toimi. Laiskuus viedä puhelin huoltoon iskee, kun pelkää saavansa jonkun romun lainakapulaksi ja omansa takaisin vasta ensi jouluna. 

Kolusin markettien kellohyllyjä tänään pikku paniikin kanssa. En jaksaisi kovin montaa työaamua missata toimimattoman herätyksen takia, joten kello-ostoksille mars. Valinnanvaraa voisi kuvata surkeaksi. Tai jos pitää Mikki Hiiri ja Hello Kitty -kelloista, olisi tärpännyt jo toisesta hyllystä. Kympin hätäkello on nyt sijoitettu arvolleen kuuluvaan keittiön romunurkkaan. Läpäisi kuitenkin testin. Rasittava ja villiintyvä piipitys kuuluu varmasti naapuriin asti, mutta jospa ainakin herätyshuolet vähenisivät. Ja en tietenkään ottanut sitä makuuhuoneen puolelle. Ärsyttävä raksutus, hyi.

Astun Prisman pyöröoviin ja näen, miten nassikka juoksee käsi ojossa painamaan ovia hidastavaa invanappia. Isänsä hihaan tarttuva koura on ratkaisevan hetken myöhässä ja matelemme hitaasti pyörivissä ovissa, omissa puolikkaissamme. Haen isän katsetta ja hymyilen.