Kaksi viikkoa sitten oli vielä kesä ja heikohkosti pysyvä tekonenä. Vaahteran lentosiipisistä niitä saa! Nostalgisoija tosin huomasi, että ehkä tekonenät on tarkoitettu lapsen siroon ja puhtoiseen nenävarteen. Ei nääs näs pysynyt. 

Hurlumhei sanon minä. Neljä viikkoa totista koulua käyty, ja lyön vetoa, että minä oon oppinu triplasti enemmän kuin itse oppilaat. Toivottavasti kuitenkin jotakin on jäänyt niillekin. Niin paljon on menty pylly eellä puuhun, että kyllä sitä varmaan myöhemmin kahulla muistelee. Luin jostakin lehestä, kuinka eräs kirjastonjohtaja kuvasi luonnettaan sanomalla, että hän "toisella kädellä tuottaa koko ajan kaaosta ja samalla toisella hallitsee sitä". Jotenkin niin tunnistin itseni ja muistelen meidän jo kohta valmista kasvioprojektia. Yksi on kerännyt melkeen viitisenkymmentä aivan mitä sattuu kasvia ja ihan innoissaan. Toinen on nyppäsyt koulun edustan kukkaruukusta yhen nupun ja loput jemmasi roskiksesta tämän edellä mainitun henkilön kyllästyessä omaan työsarkaansa. Kolmas on kyllä kerännyt ja tunnistanut, mutta on niin arka pyytämään apua, että istuu melkein koko kasvioiden kokoamistunnin paikallaan, kun ei ole teippiä, millä kiinnittää. Opeee! Mikä kasvi tää on? Ootas. Oisko se joku niistä tuhansista heinäkasvista, saroista tai jostain. Hetki pieni. Nurmirölli - se se on! Kiitos yliopiston bilsanope hullusta kasvitentistä. 

Mutta nyt ei enää hevonhierakkoja ja muita röllejä. 

Äsken soi ovisummeri! Kuiskikaiski tuli viikonlopuksi. Vähän niinku ois toinen puoli itestä tullu hetkellisesti takasin. Tämä on parasta tähän hetkeen.