Ensimmäinen työviikko yllättävien tapahtumien kanssa takana. Tällä viikolla on taas tunnettu äärilaitoja alkuviikon pettymyksestä ja nollattomuudesta loppuviikon iloihin olla täynnä energiaa. Tänään töistä lähtiessäni yllätin itseni pakkaamasta kangaskassia täpötäyteen työjuttuja. Miten se olikaan? Taidan muistaa painokkaat sanani, etten aio tuoda töitä kotiin. Vaan toisin kävi. Taotaan nyt joku tovi, kun rauta on kuumaa.
Myös puhelin on ollut kuumana. Pitkät vertaistukipuhelut, lyhyet piristyspuhelut, voimaannuttavat myötätuntoviestit ja ihanan toistuvat kuulumispuhelut. Niistä minä elän!
Ja niistä liian pitkistä etuhiuksista, jonka alle jää nauravat silmät ja poskien pisamat. Tunnustan. On se ilo tietää, että näen ne samat silmäparit ja liian pitkät etuhiukset vielä monta monta kuukautta.
Voi Elina, oot ollu monesti tällä viikolla mielessä! Elämä on ollu _hektistä_ , joten puhelin ei oo enempää lämmenny mun osalta, mut jotain kuulumisia oon kuullu mutkien takaa. Toivottavasti voit hyvin, niinku vaikuttaa siltä jo :) Täällä työputki päällä, tänään kuukauden toinen vapaapäivä kului pihalla auringosta nauttien, ja toivotaan et se joskus muutaman viikon päästä tuleva kolmaski vapaapäivä ois yhtä valosa. Syksy tuntuu houkuttelevalta, sillon viikkoon saattaa mahtua pariki vapaata. Nää on niitä valintoja, joita jokainen tekee ;)
VastaaPoistaVi hörs. Laura
Katos! Kylläpä tuli mukava tuulahdus :) Oh, voin tosissaan vaan kuvitella hektisyyden asteen. Vapaita ei kyllä kuulosta olevan liikaa. Jospa syksyn mukana tulisi arkinen rytmi ja sen tuomat satunnaisen säännölliset vapaat. Rutiinit, u know <3 Täällä kovastikin uudessa nousussa ja tietää olleensa töissä, kun perjantain viimesen musatunnin rallatus raikuu vieläki päässä...työ tekijänsä palkitsee ;) Jäi kesän hetkistä teijän kanssa ihanat muistot! Niitä ja nauravaisia tähtisilmälapsia ikävä. Ollaan kuulolla! Iloa arkeen!
VastaaPoista