Se tutun pehmeä iho ja harmaankarheat hiukset. Vaalean siniharmaat silmät, joissa jo kauaksi mennyt katse. Hetkellisesti palaava hymy ja elämän syvin tyytyväisyys. Minulla on hyvä olla, hän sanoo ja silmät lupsahtavat taas kiinni. Aloitan tutun laulun hiljaa ja silitän hänen päätänsä: Pieni tyttö sinisilmä, punaposki ruususuu. Istu tuohon polvelleni, siinä on sulle laulupuu. 

Katse pysähtyy, tuttu laulu, hän jaksaa sanoa. Takaani kuulen, kuinka pitkän ajan elämässään kulkeneen rakkaan ääni särkyy sanoessaan, miten seitsemänkymmentä vuotta ollaan pidetty yhtä.

Kerran sinä olet syöttänyt minua. Nyt on minun vuoroni.