Viime aikoina. Olen ajatellut aikaa ja sen armollista otetta ihmiseen. Aikaa, joka vaihtelevuudessaan opettaa minulle joka päivä jotain uutta. 

Viime aikoina. Kuljen räntäsateessa isoveljen kanssa. Veli keittää aamukahvit ja pitää pikkusiskoaan hyvänä. Kauhon samaa taivaalta tupruavaa lunta etelässä, keskellä ja pohjoisessa. Puran laukun, jotta voisin sen taas viikon päästä täyttää.

Järjestelemme, kannamme, kirjaamme. Kellarivarastoa, vuosien aikana kertyneitä tavaroita, tulevaa. Samassa aika opettaa rajoja, joiden sisällä minulla on hyvä olla. Iloni on aika, jota elän. Rajojani, joita opettelen. Polkuamme, jolla meillä on niin hyvä kulkea. 

Että iloni olisi puu
oksilla omenat
olisi keveys ja tuuli
joka kantaa
että iloni olisi tuuli joka kantaa

(K.Kunnas)