Puran laukun, jotta taas voin sen täyttää. Matkustan pois, jotta voin taas palata. Kun muistaisi tuon, aina.

Linja-auton etuosaan kerääntyy matkapahoinvoijat ja viikonloppulapset. Poika istuu ensimmäisen puoli tuntia matkasta hiljaa. Istuu käpertyneenä penkillä ja katselee ikkunasta ulos. Nyyhkytyksen kuullessani havahdun. Jotain tuttua. Muutakin kuin samanlainen jäätelörasia eväsrasiana.

Puolessa välissä avaan omani, toisen täyttämän, ja taas sen muistan: Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. (Saarn.3:1)