MaaTuskaa

Oiski nuin monta maatuskaa! Tietäisin heti, mihin kohti ne laittaisin kököttään. Intensiiviviikko takana ja vielä ens viikolla kolme päivää totista harjottelua eessä. Viikon aikana on taas ollut sarjassamme Elina ja no life -harjoituksia iltaisin. Ohjaajan kanssa puhuttiin just yks päivä, että kaikkien tulis jossain vaiheessa piirtää itelle rehellinen kukkamalli siitä, miten oman elämän palaset täyttää oman aikamme. Yks terälehti työlle, toinen perheelle, kolmas muille sosiaalisille verkostoille ja neljäs harrastuksille ja virkistyksile. Ja siinä sitten vertailla, mikäpä lehtisistä nappaa suurimman reviirin. Tällä hetkelle itellä taitaa olla kukka kenollaan työn eli harjottelun puolelle joo niin, että pitää aivan tietosesti repiä itteä muihin maalimoihin. Eilenki jumpassa ei meinannu askelsarjoissa pysyä mukana, kunnes tajusin miettiväni koko ajan, millasia improvisaatioharjotuksia jatkettais tänä pänä. Hohhoijaa. Ja toinen säälittävä merkki on siitä, kun tälläkin viikolla yhtä pitkää juoksulenkkiä ja koulumatkoja lukuun ottamatta ainoat ulkoilut on sarjassamme "määpä meen näppärästi paria minuuttia aikasemmin ulos, että kerkeen haukata vähän happea ennen ku hyppään autoon.." tai se, kun kaikessa säälittävyydessään pistän nenäni ulos keittiön ikkunasta ja haukon kymmensenttisestä happiakkunasta raitista ilmaa.

Mutta nyt oon kotonakotona. Toki tässä vois illan päälle vähän askarrellapaskarrella maanantain kuvista aatellen. Ei tuo paperimassa ja plastinen sommittelu oo ihan yhtä lonkalta lähtevää kuin runot ja improvisaatiot! Nyt kyllä kuulostaa ja lähes sairaalta tämä mun sepostus. Työnarkomania nurkan takana. Mutta on sitä kuulkaat naurettu! Oppilaat teki niin upeita runoja ja ei esityksetkään jääny kakkoseksi. Tänään luettiin viimesimmät ja ope sai kunnian lukea erään jostain (kenties jännästä aihevalinnasta) syystä ujostelevan kossin alun runon. Ilo oli murkuilla ylimmillään, kun hyvin persoonallisessa runossa päästiin kohtaan: "..ja mieli on helpottunut, mutta perä on likainen". Tervetuloa pissakakka -vaiheeseen osa x! Vessarunot uppoaa aina.

Eilenki sai hyvät naurut. Nuori miespankkivirkailija soittaa ja tehdään pankkikorttihakemus puhelimitse ja hän kyselee vielä pitkän puhelun jälkeen perustiedot kuntoon. OK, aattelee Elina ja valmistautuu lähtemään ihan ihan perustiedoista. No häneltä kysytään ensimmäisenä siviilisäätyä, johon hän vastaa kärppänä "nainen". Virkailija toistaa kysymyksen siviilisäädystä ja pysyn alkuperäisessä kannassani "nainen" ja kyllä vähän aattelen, että no tämä on nyt sitä paljon puhuttua nykyaikaa, kun ei näemmä äänestä tai nimestä tiedä, onko kyseessä nainen vai mies. Saatika, kun ei tiedä, millasta veistä sitä on vilautettu! Vasta sitten, kun virkailija vääntää rautalangasta, että mutta ootko siis naimisissa vai et, tunnen oloni melko vähäjärkiseksi ja remahdan nauruun. (Toivottavasti vastauksella ei ollu mitään yhteyttä siihen, että virkailija pyysi lähettämään verrkopankin kautta viestiä hänelle hänen nimellään, heti jos vaan on jotain kysyttävää uudesta pankkikortista.)

Iltapäivän leffatilaisuus taas sisälsi upeaa komediaa keskiviikkoaamuiselta uskonnontunnilta. Paras kohta, jonka aion säästää opettajuuteni hamaan loppuun asti on tarkka videopätkä lyhyestä henkilökohtaisesta tsemppaushetkestä erään oppilaan (jokapäiväinen pedagogisen rakkauden kohteeni) kanssa. Videokamera oli paremmin kun paikallaan, sillä heti kun selkäni käännän, kaveri illistää kieli pitkällä selälleni niin makiasti, että aattelin melkeen kehystää sen still-kuvaksi ja ripustaa seinälle. Ja sitten taas silmät sirrillän nauretaan vierustoverille. Oi oi, ku ei tiedä, itkeäkö vaiko nauraa! Vaan anteeksi pyysi.

Hullujen päivien kuvastoa selailtu siskon kanssa kilpaa ja haaveiltu monesta. Onneksi ne on vasta ens viikolla. Pikkusisko oli tehny kotona pizzaa ja vr:n taki hermonsa menettänyt isosisko leppyi.

Nautinto olkoon arvoista suurin.