Keltakultainen valo ja puolen vuoden alkulämmittely. Molemmat tänään. Havahduttavan kirkas joulukuinen paiste, ja pysähdys puolivuotisen avioliiton äärelle. Hyvälle sellaiselle. Opettavaiselle, mutkikkaalle, tasaiselle, turvalliselle, onnelliselle. 

Kalpea muistutus joulusta tuo euron tarjoushyasintti. Olen yrittänyt kerätä orastavia joulumielen säikeitä kimpuksi ja pitää niistä tiukasti kiinni. Ja silti ovat kadonneet. Hävisivätkö ne siinä, kun töissä iso metalofoni kaatua rämähti jalalleni? Vai siinä, kun yhdeksättä päivää syljen kuumeessa kattoon ja aina yhtä epätoivoisesti odotan seuraavan päivän ihmeparantumista? 

Kannoin kuin kannoinkin joulukoristeet suuresta laatikosta näköetäisyydelle. Laitoin muutaman koristeen muistutukseksi tulevasta juhlasta ja lopun päivää yritinkin tehdä samaa käyttäen hyväksi ajatuksenvoimaa. Kun tätä tekee useamman päivän peräkkäin, on lopputulos jo aivan kohtuullinen. 

Että pahimpaan kiirehullunmyllyyn sitä pitääkin vetää vuodelepoon. Joulujuhlaohjelmaan innolla mukaan tulleet lapset saavat tyytyä ö-vaihtoehtoon. Opettaja saa tyytyä opettelemaan ikuista korvaamattomuuttaan. Sitä, että joku toinenkin osaa pitää englannin kuuntelukokeet, muistuttaa välttämään turhia huolimattomuusvirheitä ja suunnitella joulujuhlan spektaakkelia hallitun hyväksi. 

Sen sijaan sohvaan on painunut jo minun kokoinen kolo. Nettikauppa kuljettaa joululahjat mallikkaasti. Ystävät ja tuttavat voivat vaikka nostaa viime vuonna lähettämämme joulukortin uudestaan piirongin päälle. Tarjoushyasintti on sittenkin aivan riittävä joulukukka. Ja sopivasti kun seuraa, näkee ikkunan takana kulkevissa ihmisissä reitin vakiolenkkeilijöitä. Seuraavaksi alan vilkuttamaan heille. 

Rakas joulupukki, 

olen läksyni jo oppinut. Toisitko ennakkolahjaksi muutaman terveen työpäivän?