Kannattaa käydä hetken pois niin jo on vyötärön ympärillä ruuhkaa. Asioita kerrottavana, osaamisia näytettävänä, jälleennäkemisen riemua. Uskomatonta tämä työni. Ei palkankorotuksia tahi työsuhde-etuja. Ei bonuksia eikä likaisentyön lisiä. Mutta näitä asiaankuuluvia lisäbonuksia säihkysilmien, riemunkiljahduksien ja halauksien muodossa en vaihtaisi mistään hinnasta. Ope kato! Elina oot takasin! Viikko on pitkä aika. 

Ja niin kuuntelen jokaisen asian, kerrottavan ja kysyttävän. Tärkeimmät asiat, jotka halutaan ihan ensimmäisenä kertoa. Ne voivat olla vankkoja mielipiteitä hyvillä perusteluilla: Pidän talvesta kyllä paljon, mutta siitä en pidä, kun huuleni rohtuvat. Sanoo hän, joka mieluummin mittaa sormellaan tuulen suuntaa yleisurheilukentällä kuin heittäisi keihästä. Seisoo vauhdikkaan hippaleikin huiskinnan keskellä kuin tatti ja neuvoo toisia: Kannattaa seistä ihan paikoillaan. Kukaan ei ota kiinni, jos ei hätääntyneenä juokse ympäriinsä. Tai hän, joka suuttumuksessaan istuu suunpielet niin täydellisen kaaren mallisena pukuhuoneissa. Katsoo iloisesti ja kysyy: Milloin on Elina joulu, milloin? Annan vauhtia keinujille. Otan tasapainokisan toisen kanssa. Johdatan joulujuhlaesiintyjäni metsän siimekseen kuusen juurelle ja aloitamme: Joulupuu, joulupuu, metsän kaikkein kallein puu!

Taisi se joulumieli tulla. Ja joulupuu - tupaamme.