Olihan se lomaa. Totaalinen filmi poikki -efekti, kun suurin mietinnän aihe oli, että pistelenkö poskeeni ananasta vai kirsikkaa. Tai että, millä herkkuruoalla minäki iltana vatsani täytän. Taisin menettää syrämeni kreikkalaisen keittiön antimille. Kaksi ranstumörköa konkoili nälästä vihaisena ravintolaan joka päivä ja aina tapahtui sama taikatemppu: verensokerin nousu ja iiiihhana ruoka sai lomalaiset hilpeään tilaan. Nauruterapiaa koko matka! Oliivipuun katveessa paahteelta jäähdyttelyä, merellä seilaaamista, aivojen nollaamista.

Tarkkasilmäinen huomaa myös alimmasta kuvasta, kuinka vyötä piti löysätä aina näin hyvän ruoan päätteeksi. Ja nälkähän tässä muistellessa tulee! Ja löysinpäs sieltä, sen niin kutsutun täydellisen työlaukun, jota myös muutenkin aion olalle viedä. Pitkä hihna lisäosana ja kunnon nahkaa. 

Reissusta rähjääntynenä oli ihana hporhaltaa etelän palmujen alta suoraan mummulan juhannuskoivujen alle. Juhannusyönä rantasaunalta palatessa tädit, sedät ja serkut vetää tuvassa juustokeittoa kaksin käsin. Mummu on sairaalassa ja pappa jo nukkuu. Patjat tuvan lattialla ja autot pihamaalla kertoo, kuinka tuvassa todella on juhannuksen juhlijoita ja neliöt hyvin käytettynä. Muistellaan, miten tuvassa nukkuvat ja "pakastinta valvovat" saivat aina mummusta yöllistä seuraa. Se oli sitä aikaa, kun mummu ei voinut käsittää, etten halunnut suolasilliä aamuneljältä. Ja vaikka kuinka olisi suoraan patjalle tarjoillut! Tänä vuonna ei juhannusjuustoja enää siinä tuvassa keitetty.