Haassamme meillä on mustikkamaa, oi ystäväin,

kukkaset poimia sieltä myös saa: 

On liljoja, apiloita, 

on ruusuja, ratamoita, 

niin kauniita kaikki, oi ystäväin...

Syyslomalaisia vastassa ensin oli nukkuva mummu, jota emme raaskineet herättää. Tai ei ruahtinu niin kuin toinen meistä sanoisi. Hetken kuluttua jo hereillä. Silmät syttyy, kädet ojentuu ylös halausta hakemaan - antamaan ja ottamaan. Veimme mummun häihimme kuvien kautta. Istuimme sängyn laidalla kylki kyljessä ja kääntelimme sivuja. Ja lauloin meille lauletun, yhden aivan lempilauluistani: 

Seppeleen hiuksilles' painaa jos saan, oi ystäväin.

Muuta en tohdi mä toivoakaan:

On liljoja, apiloita,

on ruusuja, ratamoita,

niin kauniita kaikki, oi ystäväin.

Ruokakärry tuodaan kolisten huoneeseen. Ensin pillerit. Naks, kuuluu vain, kun pienin tabletteja mummulle valmiiksi. Käsi nakkaa ne totutusti suuhun niin, ettei yksikään mene ohi. Mutta ennen ruokaa mummu nappaakin jo valmiiksi tuodun kahvikupin käteensä. Tarttuu toisella kupin korvasta tiukasti ja pitää toisella vielä varmuudella ja litkii kahvin alta aikayksikön. Ja pitää pitkään silmiä kiinni. Nauttii - niin kuin meillä nautiskelijoilla on tapana. Avaa sitten siniset silmänsä ja nauraa ääneen: ja olinpa niinku lehmä turpaansa myöten vesiastiassa! 

Rakas mummu.