Arki, vihdoin. Se yllättävästi alkanut. Tuttu ja turvallinen. Omituisen uusi. Erityisen ihana. Varsinkin, kun se täyttyy kuin itsestään

iltapyörähdyksillä maalla
niittykukkasilla saunan eteisen ikkunalla
mustikkaisella eväsretkellä
lämpimällä iltasaunalla
meren huuhtelulla
armollisella auringolla
makoisilla eväillä
aamuisella Hesarilla 
kourallisella viime vuotisten oppilaiden tuomia kukkia.

Noukin turhautumisen partaalla olemattomaksi käyvää saalista. Nälkä, väsy, hämärtää. Mulle riittäis jo! huikkaan jonnekkin muutaman mustikkamättään päähän. Ja sieltä puiden takaa vastaa tuttu vihellyksen nuotti. Ruislinnun laulu korvissani..