Onhan tuosta viime kuuluman jo aikaa. Kesän kuulumiset on kerrottu muilla palstoilla ja lyhytpinnaisen elämä näkyy laiskuutena jättää tietokone avaamatta ja antaa instagramin laulaa. Ja mitähän sitä olisi laulanut? 

Paljolti edellisen postauksen tunnelmaa hyvän asettumisesta osoitteeseeni. Tum, tum tum! Niin vahvat ovat äänesi oman sydämeni alla. 

Ja kun on ollut odotettua enemmän myös näitä päiviä, jolloin halaan porsliinipyttyä tiuhaan kuin vanhaa ystävääni. Niin kyllä se ajallaan loppuu ja ohimenevää tuo pahoinvointi saa minut pyöräyttämään silmiä pari ylimääräistä kierrosta ja ajattelemaan, että kyllä kyllä. Viimeistään synnytysosastolle. 

Tällaisen päivän iltana makaan lempipaikassani sohvalla, siunatun olon vaihtelevuuteen kyllästyneenä. Ja yhtäkkiä toukka monottaa kylkeeni reippaat viisi iskua kuin viestiksi. Sori äiti, en tarkottanu tehdä maanantaistasi niin karmeaa! Aika vahvaksi olen kuitenkin tullut, enkö?

<3