Maalle on hyvä paeta. Pakoon aikatauluja, kelloa, postiluukun kolahdusta, kaappien siivouksia ja keskeneräisiä töitä. Täällä on hyvä nukkua parin sadan vuoden historian ympäröimänä, kulkea vuosien askeleiden kuluttamien kynnysten yli - ja vain olla. 

Vietimme viidelle vuosikurssille hajantuneen opettajatarjoukon kanssa ihanan kesäyön yli kestävän tapaamisen. Ystäviä on käynyt saunomassa perinnemaisemassa, käpertyneet yövieraiksi tai istuneet iltaa. Kaiken muun ajan olen viettänyt ajattoman aivottomassa olotilassa. Huudellut neljälle henkivartijalleni pihamaan viltiltä bäää ja saanut neliäänisen kuorolaulun vastaukseksi: bää-ää. 

Kävelen kirkkaassa kesäyössä lammashaan reunaa pitkin jokirantaan. Usvaa niityllä, yöllistä kastetta mekon helmassa, mielessä samaan aikaan miljoona asiaa ja täysi tyhjyys.  

Keinutan itseäni pitkään. Keinutan ajatuksia kohdilleen jokaisella heilahduksella ja nautin tunteesta, kun jalat eivät yllä maahan. Meri kohisee vieressä ja suljen silmäni. 

Illalla kerin korvien väliin kertyneitä keriä. Osa on viikon aikana oiennut kuin itsestään. Selvenneet, tulleet sileiksi suortuviksi, turvallisiksi ja vahvoiksi siteiksi. Osaan on tullut uusia solmuja, joiden luonnetta yritän tutkailla. 

Ojennan mummulle iltalääkkeet ja istutan molemmat harmaahapset tuvan kiikkutuoleihin. Annan suukon parrasta karheaan poskeen ja toiseen niin pehmoiseen. Nyt, kun vielä voi. Etsiskelen piirongin päällä olevasta radiosta kanavaa tovin ja annan tuvan täyttyä tutuista sävelistä.

Ja nautin konkreettisesta työstä. Päivän tokkuroinnin jälkeen pyörittelen pari pellillistä lihapullia huomista varten. Pyöritän tasaisen kokoisia, pyöreitä, värisiä, makuisia pullia ja asettelen ne nätisti vieri viereen pellille. Maistan lämmintä lihapullaa ja nyökkään itsekseni. Hän olisi pitänyt näistä. Huomenna tuodaan arkku.