Kaappien perukoilta löytyy aarteita. Tuonkin nahkalompsakukkaron olemassaolon olin jo täysin unohtanu! Lyypekistä joku ostanut ja kiikuttanut sitten kirpputorille. Söpö se on, mutta äärettömän epäkäytännöllinen.
Tänään on ollut tietoinen asiapäivä. Reikäpää tekee listaa, mitä pitää muistaa, missä käydä ja mitä kysyä. Kaikki hoidettu ja kello vasta kolme. Mutta kerronpas teille, kuinka Kelalla asioidaan! Maanantai ja takuulla pitkät jonot. Hain vuoronumeron, viisitoista ennen minua, vartijat paikalla ja vain yksi luukku vetää.
Sotasuunnitelma: kipinkapin kämpille, läppäri laukkuun, täyttämättömät lomakkeet mukaan ja tulomatkalla take away kahvi kourassa takaisin Kelalle.
Tilanne: kolmetoista ennen minua.
Toiminta: hörpin rauhassa kahvit, täyttelin lomaketta ja kehuin itseäni nerokkuudestani.
Yllättävä käänne: ystävällinen vanha mies ojentaa yhtäkkiä vuoronumerolappunsa minulle ja sanoo Tässä, olehyvä. En taija enää jäähä jonottaan. Hölmistynyt jonottaja kiittää kovasti ja alkaa kiireessä rustaamaan viimesiä rukseja lomakkeeseen. Yhtäkkiä jono alkaa vetää ja vuoronumerot viuhuu eteenpäin. Pling ja oma vuoro!
Lopputulos: (kerrankin) kiva täti osaa asiansa ja olen parissa minuutissa ulos. Kaivan taskustani oman alkuperäisen vuoronumerolipukkeeni, katselen potentiaalisia kohteita ja ojennan lipukkeen nuorelle äidille, jonka vauva nukkuu vaunuissa. (Anteeksi vaan kaikki muut.) Vastauksena yhtä hölmistynyt kiitos kuin itselläni ja niin lämpimät kesän toivotukset, ettei toista. Ja näin lyheni taas toisen odotus kymmenellä etapilla.
Opetus: Anna hyvän kiertää.
Kiitos, sinä vuoronsa luovuttanut mies. Etpä tiedäkään, kuinka paljon hyvää sait aikaan!
P.s. Tästä kaikesta kovin hullaantuneena täydensin yksipuolista toppivarastoani. Kyllä nyt on vaihtelua mustalle ja mustalle.
Oikein teit!<3
VastaaPoista-E