Paljon hyvää tällä viikolla. Tiijättekö, millaista muuten on ajella sunnuntaina illankähmässä arkiviikkoa kohti, kun takapenkiltä tulvii vastan tuoksu? Pappa pakkasi mukaan heti kaksin kappalein. Että saat sitten kylpeä kunnolla. 

Saatte laittaa rastin seinään. Eilen nimittäin kyllästyin pakenemaan ajatusta, että parvekkeella pötköttää kolmesataa euroa hiihtimien muodossa ja aivan tyhjänpanttina. Toinen henkinen pakote oli kyllä myös hyvin realistinen, sillä muutaman viikon päästä alkava kouluhiihtokausi on hyvin lyhyt ja tynkänen, jos ope ei osaa hiihtää lainkaan. Otin sukset mukaan, nauroin koko matkan itselleni ja itsekseni ja loikkasin ladulle itsevarmuutta uhkuen. Ei ressi sitä touhua. Piilokamera kehiin ja katsojaluvut taattu! EI tekniikkaa, ei lihasmuistia, ei taitoa. Mitä ihmettä niillä sauvoilla oikeesti pitää tehä? Työntää juu, mutta missä välissä ja minne. Sitä paitsi - eräät saattaa tietää, että Vimpelin neljän kilsan lenkki sisältää käytännössä vain nousuja, nousuja, laskua, nousua, laskua, nousua, nousua, nousua ja piiiitkä lasku. Hiihäpä siinä sitten, kun koko ajan saat jalat harallaan nousta jotain vaaran kylkeä ylös. En sentään noussu yhtään mäkeä kylki eellä tampaten. Mutta uskotte varmaan, että hilkulla oli. Kovasti tarkkailin taakse päin kuitenkin siltä varalta, että onko joitain Myllylöitä perässä, mutta vain yksi sielu suksineen suksi ohitse. Hänetkin päästin hienoista niistotaukoa verukkeena käyttäen ohi. Sen verran meinasi nolottaa se räpeltäminen. Sitten vielä se perinteinen kauhutunne, että näkee kylttejä kaikkialle muualle, muttei sinne minne haluaisi: parkkipaikka tuolla. Ei se hiiholta näyttäny, ei se siltä tuntunu, mutta hiki tuli, nilkoissa tuntu ja ehkä jopa lähen uuestaankin. 

Lopputulos: neljä kilometriä eteenpäin siirtymistä suksilla ja oma AZI ei oo koskaan näyttäny niin kultaselta kuin silloin sen parkkipaikalla taas nähdessäni.

Mutta tänään tuli taas työ-flow. Aurinkoinen pakkaspäivä, luistelutunti ja upea opiskelija. Päälle molemminpuolin antoisa ja hauskan saumaton ohjaus ja älyttömän hyvä mieli.  Salaattirehvit oulun vieraan kanssa, jumppa päälle ja puhelinmaraton loppuillalle. 

Paljonkohan sitä on taas tullu sanoja päivässä?

Niin ja sekin hyvä vielä, että enää huominen ja sitten Helsinkiin Educa-messuille ja muuten vaan humputtelemaan. Ottakaa kiinni, jos saatte! Nyt on lennokkuutta ilmassa.